Kolme asiaa, jotka jooga on opettanut minulle

Mietin eräänä iltana, mitkä ovat sellaisia asioita, jotka olen oppinut nimenomaan joogan kautta.  Konkreettisia oppeja on paljon: Miten tehdä bhujangasana niin että alaselkä kiittää. Miten tehdään ujjayi-hengitys. Millä tavoin voi varioida paschimottanasanaa tai aurinkotervehdystä. Miten löytää hyvä kaularangan asento savasanassa. Näin muutamia mainitakseni.

yoga-mat-1743203_1920

Nämä ovat hyviä taitoja, jotka samalla opettavat kehotietoisuutta ja auttavat kenties myös ehkäisemään tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja kun toistojen kautta oppii huomaamaan, mikä omassa kehossa toimii.

Mutta olenko oppinut joogan kautta jotain syvempää? Tässä kolme asiaa, jotka tulivat mieleeni.

Tärkeää ei ole se mihin pystyn vaan miltä minusta tuntuu.

Pitkään jooga oli minulle keino kokeilla fyysisiä rajojani. Millaiset suoritukset ovat minulle mahdollisia? J. Brownin oppiin pääseminen oli minulle mullistava kokemus. Se auttoi oivaltamaan, että suoritukseen keskittyessäni olin täysin sivuuttanut sen, miltä harjoitus tuntuu. Harjoitus oli keholleni vaatimus, ei osoitus siitä että välitän. Tämä oivallus pisti alulle myös suuremman muutosen elämässäni.

Näin miten paljon energiaa kaikki se oli vienyt mikä oli perustunut pitkälti joko itse asettamieni tai muiden asettamien vaatimusten täyttämiseen – tai mieluummin niiden ylittämiseen. Sille energialle olisi rakentavampaakin käyttöä.

Oma harjoitukseni on keskeneräinen ja hyvä sellaisena

Vaikka joogavuosia on jo takana melkoisesti eikä meditaatiokaan ole ihan uusi juttu, tämä tästä törmään edelleen siihen, etten ole millään saralla valmis.

Asanoissa riittää aina pureksittavaa jos sellaista kaipaa, hengitys muuttuu hetkestä toiseen ja syvän rauhan ja kirkkauden hetket meditaatiossa ovat harvinaista herkkua.

Minulla on taipumusta olla nopea ja kiiruhtaa eteenpäin, koska haasteet motivoivat

building-blocks-1563961_1920
Eteneminen on viisasta vasta kun perusta on vakaa.

minua. Joogassa olen tämän tästä saanut peruuttaa takaisin: Vielä ei ole aika hakeutua syvemmälle asanaan kun perustan kanssa on vielä turhauttavan paljon tekemistä. Samadhia ylläpitävä harjoitus ei ole ajankohtainen silloin kun pelkän keskittymisen kanssa on vaikeuksia.

Vaikka joogan päämäärä ja välietapit on hyvä pitää mielessä, jotta on jonkinlainen käsitys suunnasta, niihin ei ole oikotietä. Fuskaamalla pettää ainoastaan itseään. Ennemmin tai myöhemmin on taas vastakkain oman keskeneräisyytensä kanssa. Siksi onkin rakentavampaa hyväksyä se missä on juuri nyt ja tehdä tänään se, mikä tänään on mahdollista ilman vaatimusta siitä, että sen pitäisi viedä jonnekin.

Vähemmän on vaikeampaa

Enemmän, isommin ja voimakkaammin on hyvä ohjenuora seniori-ikäisen harjoitteluun, joskus tavoitteellisessa treenaamisessa sekä luontevaa varhaisaikuisuudessa. Joogaan se ei aina päde.

Minulle silmiä avaavaa on ollut haastaa itseni välillä kokeilemaan, miten pientä liikettä on mahdollista tehdä ja havainnoimaan, miltä se tuntuu. Yllättäen se on lähes poikkeuksetta vaikeampaa kuin isojen liikkeiden tunnun kuulostelu. Kun venytys tai lihastyöskentely on voimakasta, ei tarvitse olla kovinkaan skarppi huomatakseen, että se tuntuu joltakin. Hienovaraisempien liikkeiden kohdalla skarppiutta taas tarvitaan enemmän.

Tämä on minulle toimiva tapa valjastaa suorittamistaipumukseni uudella tavalla.

cat-814952_1920
Kissan tavasta venytellä voi ottaa oppia myös omaan joogaharjoitukseen. Kissan liikkeet ovat aina luontevia ja tarkoituksenmukaisia!

 

 

Aiheesta muualla:

JP Searsin video ”Yoga Philosophy Fully Explained”. Humoristisessa videossa käydään kaikki joogakliseet läpi liittyen siihen, miten asanoilla on syvä, filosofinen sisältö.

 

Mainokset

Jooga pakopaikkana

Mikä on joogan paikka kun elämä ahdistaa? Missä kulkee raja tunteidenhallintatekniikoiden ja eskapismin välillä? Miten joogan voi valjastaa kuljettamaan kohti eheämpää minuutta?

Jooga auttaa tyynnyttämään myrskyävän mielen. Jooga auttaa pysymään vakaana arjen kuohuissa. Jooga tuo mielenrauhan jolloin ärsyttävät asiat eivät vaikuta enää samalla tavalla kuin ennen. Jooga muuttaa mielenlaatua niin, etteivät maalliset asiat enää kiehdo kun joogasta löytyy moninkertainen ilo.

Parhaimmillaan jooga opettaa tunteiden ja vireystilan säätelyä, kehon tiedostamista ja ennen pitkää myös kehon tuntemusten ymmärtämistä.  Asanat saavat energian kiertämään ja tasoittumaan. Pranayama tuo mieleen kaivattua hiljaisuutta, ja meditaatio on parhaimmillaan puhdasta blissiä.

Allekirjoitatko nämä?

Väitän että siinä missä nämä väitteet ovat tosia niissä piilee kavala ansa. Se voidaan nimetä vaikkapa hyväksi fiilikseksi.

landscape-3134565_1920Kohti stressin ydintä

Kun itsellä menee heikosti, stressitasot ovat hälyttävän korkealla tai mieliala alhainen, joogan harjoitukset tarjoavat tervetulleen pikafiksin siihen.

Pitkäkestoisella stressillä on lukuisia haittavaikutuksia. Keinot stressitasojen hallintaan ovat arvokkaita ja niihin pitää tarttua. Jooga on huomattavasti terveempi tapa käsitellä huonoa oloa kuin päihteet.

Joogaan voi kuitenkin joskus motivoida halu välttyä ahdistavilta asioilta, joihin ei syystä tai toisesta halua tarttua tai tunteilta, joita ei halua kohdata.

Stressin juurisyynä voi olla se että omassa elämässä on liikaa kuormittavia tekijöitä. Jos kyse on oman itsen ulkoisesta seikasta, esimerkiksi liiallisesta työmäärästä, sille on melko yksinkertaista tehdä jotakin: voi harjoitella sanomaan ei.

Toisinaan kyse voi olla siitä, että itse toimii toistuvasti tavalla, joka aiheuttaa lisää kärsimystä, esimerkiksi ottamalla vastuulleen liikaa tehtäviä. Silloin herää kysymys, mikä saa ottamaan vastuulleen niin paljon. Vaikka huomaakin kärsivänsä, ei ehkä tiedosta, mikä saa toistamaan samaa käyttäytymismallia kerta toisensa jälkeen.

Jooga ja välttely

Kun haitalliset toimintamallit jylläävät, myös joogaharjoituksella on riski vääristyä. Sen sijaan että se olisi tietoista, hyväksyvää läsnäoloa, siitä tuleekin oman olon manipulointia ja sivuutettujen tunteiden sysäämistä vieläkin syvemmälle. Riittävässä endorfiinipöllyssä elämä tuntuu taas hetken aikaa kepeältä.

Tällainen ratkaisu ei tuo pitkäkestoista vapautusta. Kärsimyksen siemen on edelleen vahvasti läsnä ja vaikuttaa omaan toimintaan. Sen hallitessa toiminta perustuu pitkälti erilaisiin defensseihin ja pakokeinoihin, joista osa on hienostuneempia, osa karkeampia.

Joogassa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi voimakasta ja dynaamista harjoitusta, joka saa endorfiinit jylläämään. Tai sitten se voi tarkoittaa pitkälle vietyä taitoa hengitellä ja rentouttaa ahdistavat ja puristavat keholliset tuntemuksen piiloon osaamatta erottaa, milloin kyseessä on pelkkä lihasjännitys ja milloin taas tunne jolla on jokin tarina ja viesti.

Siinä missä tällaiset säätelykeinot ovat tärkeitä tunteiden hallinnan taitoja, niiden käyttö voi olla liiallista. Silloin on kyse pakenemisesta.

masks-827730_1920
Kun hyväksyy itsensä kokonaisuutena, pystyy olemaan aidompi ja eheämpi.

Pimeyden kohtaaminen

Kun pakenemiseen perustuvat ratkaisut on kerta toisensa jälkeen todettu jäävän vaikutuksiltaan lyhytaikaisiksi, on aika kääntää rohkeasti katse kohti omaa pimeää puolta. Muuten se jää koko ajan taustalle vaikuttamaan välillä huudellen että täällä ollaan yhä.

Pimeän puolen kohtaaminen ei ole eteeristä joogablissiä. Se on kyyneleitä ja kippuralle vievää sydäntä särkevää, tukahduttavaa ahdistusta. Se on oman itsensä näkemistä keskeneräisenä kokonaisuutena, ei pelkkänä siloiteltuna versiona, kelpaamisena joogalle vain silloin kun menee hyvin.

Jooga voi herkistää huomaamaan, että pinnan alla kuohuu. Tällöin työskentelyssä on saavutettu yhteys tunteeseen. Se ei enää tapahdu pelkästään kehon tasolla. Tällöin on mahdollista tarttua ahdistuksen syyhyn.

Jos mielialaoireet jäävät päälle pidemmäksi aikaa ja oma jaksaminen huolestuttaa, joogaopettaja ei ole enää oikea taho jonka puoleen kääntyä vaan terveydenhuollon ammattilainen. Silti se ei tarkoita, että olisi sekoamassa, päinvastoin. Se tarkoittaa, että perustavanlaatuinen paraneminen voi alkaa.

sadness-3434515_1920

Joogan tehtävä myllerrysten keskellä

Sen lisäksi, että joogaa voi käyttää pakopaikkana liian hektisestä tai muuten epämiellyttävästä elämästä, sen tekniikoita on mahdollista käyttää myös voimakkaiden tuntemusten aikaansaamiseen. Tällöin voi tulla se harhakäsitys, että jooga toimii vain silloin kun se aiheuttaa niitä.

Joogan tehtävänä ei siis ole voimakkaiden tuntemusten tai tunteiden provosoiminen. Jos se tekee niin, harjoitus on vääränlaista tai liian voimakasta. Joogan tehtävänä on tuoda arjen keskelle vakautta, tasaisuutta ja harmoniaa sekä keinoja selvitä tunnemyräköistä, ei aiheuttaa niitä (YS 1.2.). Tavallisessa arjessa useimmilla on jo valmiiksi riittävästi myllerrystä.

Omia tunteita ei pidä siis työntää piiloon muttei myöskään provosoida valloilleen niin että jää niiden alle, tunnemyräkän jyräämäksi. Tunteiden tarkastelu on turvallista kun ohjakset pysyvät omissa käsissä: uskallan kohdata myös sen mistä en pidä, mutta osaan myös palata takaisin turvalliseen ja vakaaseen tilaan.

Vasta sitten kun oman pimeän puolen kanssa on päästy sopuun, joogan lupaukset kestävästä mielenrauhasta alkavat olla ajankohtaisia.

 

Uskotko karmaan?

Ajauduin eräänä iltana keskusteuluun aiheesta ”uskotko karmaan”. Minusta koko kysymys on väärä. Perustelen seuraavassa, miksi.

Uskomus, fakta ja käsite

On asioita jotka ovat uskon kohteita ja asioita jotka ovat faktoja. Sitten on käsitteitä, joiden kautta todellisuutta voidaan jäsentää.

Esimerkkinä uskon kohteesta käy vaikkapa uskomus, että elämä jatkuu jossakin muodossa kuoleman jälkeen. Vallitsevan säätilan toteaminen taas ilmaisee faktan, jonka kuka tahansa voi tarkistaa. Tarkistusmahdollisuuden puuttuessa se muuttuu uskomukseksi. Jos en itse pääse mitenkään tarkistamaan, millainen sää ulkona on ja joku kertoo minulle, että siellä sataa vettä, voin tilanteesta riippuen uskoa tähän tai olla uskomatta.

Merkityksellistä keskustelua voidaan käydä kun käsitteiden merkitys on selvillä. Asiaa edistää, jos keskustelun kaikki osapuolet ymmärtävät käsitteet samalla lailla, eli jos he käyttävät samaa käsitettä viittaamaan samaan asiaan.

Kuulostaa itsestään selvältä, mutta tämä puoli jää usein uupumaan. Otetaanpa esimerkiksi ajattelun käsite. Varhaismodernissa filosofiassa käytiin juupas-eipäs -vääntöä siitä, ajattelevatko eläimet vai eivät. Sillä ei pääse puusta pitkälle. Jos on vakuuttunut siitä että eläimet ajattelevat, tuskin pyörtää kantaansa vain koska joku toinen sanoo, ettei asia ole niin.

group-1825503_1920.jpg

Kun asiaa tarkemmin tutkii, huomataan, etteivät erimielisyydet olekaan niin suuria kuin miltä ensin vaikutti. Kukin osapuoli on vain käyttänyt termiä ’ajattelu’ hieman eri tavoin. Jollekin ajattelu on ympäristön havainnoimista ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä käytännön tasolla, toiselle taas kykyä abstraktiin käsitteellistämiseen.

Mistä päästään takaisin karmaan. Uskaltaisin väittää, että suuri osa niistä, jotka eivät usko karmaan, mieltävät karman epämääräisesti. Kenties niin, että hyviä tekoja tekemällä voi voittaa itselleen palkintoja onnekkaiden sattumusten muodossa, tai että karma olisi jokin maaginen kohtalo joka määrää kaikesta. Tai sitten karman käsitteeseen liitetään käsitys jälleensyntymien kiertokulusta, joka mielletään epäuskottavana hypoteesina.

Karman psykologia ja neurofysiologia

Karma voidaan selittää psykologisesti ja neurofysiologisesti.

Karman psykologinen selitys liittyy toiminnan motiiveihin. Jos toimintaa motivoi siitä saavutettavat tulokset, toiminta lisää karmaa. Jos toiminnan tuloksilla ei ole merkitystä vaan toiminta tehdään pyyteettä siksi, että se pitää tehdä, toiminta ei kerrytä karmaa.

Edellinen tapa lisää egoon plus- tai miinusmerkkejä toiminnan tuloksesta riippuen. weigh-2856321_1920Haluttu tulos kasvattaa egoa, epätoivottu taas antaa egolle kolauksen. Jälkimmäinen, pyyteetön ja velvollisuuteen perustuva toiminta ei taas liity millään tavalla egoon.

Tästä päästään neuropsykologiaan. Edellinen tapa vahvistaa tai heikentää tietynlaiseen toimintaan liittyviä hermoyhteyksiä lopputuloksesta riippuen. Hyvä palaute vahvistaa tiettyä toimintatapaa, huono palaute heikentää. Tämä taas muovaa sitä, miten toimimme jatkossa ja millaiseksi miellämme itsemme.

Joogafilosofian näkökulma karmaan

Joogakielellä ilmaistuna kaikenlainen kokemus jättää mieleen muistijäljen, samskaran, joista muotoutuu monenlaisia taipumuksia ja toimintamalleja, vasanoita. Nämä toimivat pitkälti tiedostamattomalla tasolla.

Karmaa kerryttävä, tulossidonnainen toiminta lisää vasanoita jotka kiinnittävät meitä yhä tiukemmin prakritiin, aineelliseen luontoon. Rajasin, tuloshakuisen kiihkeyden laatu tulee yhä vallitsevammaksi.

Pyyteettömän toiminnan ollessa keskipisteenä mieleen painautuva jälki on sattvinen, kirkas. Koska toiminnan lopputulos ei ole kokonaan käsissämme, tehtyämme parhaamme viisainta on päästää irti ja luottaa. Toiminta ei jätä jälkeensä haitallista samskaraa, joka saa joko soimaamaan itseään tai kasvattaa egoa.

Tällaisen toimintatavan vakiintuessa on jatkossa yhä helpompi toimia pyyteittä, itse toimintaan keskittyen. Pyyteettömän toiminnan hermoyhteydet vahvistuvat.

Mutta eikö karma ole uskonnollinen käsite?

Karman käsite on keskeinen osa idän uskontoja. Se ei tee karmasta itsessään uskonnollista käsitettä. Se että tapa toimia jättää jäljen joka vaikuttaa tapaan toimia tulevaisuudessa on tosiasia.

IMG_20171110_140217Uskonnon puolelle hypätään siinä vaiheessa kun aletaan pohtia, mitä karman merkitys suuremmassa mittakaavassa on.

Kun karma liitetään käsityksiin menneistä tai tulevista elämistä, ollaan uskonnon puolella. Silloin mielekäs kysymys on, uskotko karman vaikuttavan jälleensyntymään.

Joogan maailmankuvassa tämän elämän aikana muovautuneeet neuraaliset jäljet vaikuttavat siihen, millainen tuleva elämämme on. Jos elämän aikana on sattunut onnistumaan kaikkien haitallisten, aineeseen sitovien samskaroiden poistamisessa ja olemaan kerryttämättä uutta karmaa, vapautuu jälleensyntymien kiertokulusta.

Tämä on asia jota ei pystytä todentamaan muuten kuin ehkä jossain vaiheessa kokemuksellisesti.

Joogakoulupudokas: henkistä kasvua ja shoppailua Intiassa

Viimeksi kirjoittamani kirjaesittelyn (Lumoavat lehmät: erilainen matkakertomus) aloitin julistamalla etten pidä matkakertomuksista. Siihen nähden tämä syksy on ollut poikkeuksellinen: sain juuri luettua kolmannen hyvän matkakertomuksen lyhyen ajan sisään, kiitos äitini joka näitä minulle tasaiseen tahtiin kiikuttaa.

IMG_20181025_125322

Joogakoulupudokas on brittiläisen Lucy Edgen kirjoittama kertomus viiden kuukauden mittaisesta Intian-matkasta. Matkan varrella Lucy kiertää joogakouluja ja ashrameita etsien kosmisen onnellisuuden lisäksi itselleen miestä sekä vetreää ja hyvännäköistä vartaloa.

Kirja on kirjoitettu rehellisesti, hauskasti ja asiantuntevasti eikä sitä malta jättää käsistään. Lucy kiertää matkansa aikana Intian tärkeimmissä joogakeskuksissa (kuten esimerkiksi astanga vinyasa joogan keskus Mysore, sivananda-ashram Nayyar Damissa, Äiti Amman ashram Amritapurissa, Oshon ashram Poonassa, Krishnamacharya Yoga Mandiram Chennaissa ja integraalijoogan keskus Auroville).

Lukija saa hyvän kuvan elämästä ja tunnelmasta eri keskuksissa, siitä miten henkinen harjoitus sekoittuu joogamatkailijoiden hyvinkin maalliseen hauskanpitoon joka voi tarkoittaa paras joogavartalo -kisoja uima-altaan äärellä tai hyvinkin kosteita öitä. Myös henkisten keskusten epäkohdat alkavat tulla yhä näkyvämmiksi mitä pidempään Lucy yhdessä paikassa viettää. Henkisiin asioihin keskittyminen ei vie pois ihmisten välisiä valtataisteluita ja vallankäyttöä.

Lucy oppii matkan varrella joogasta yhtä ja toista. Kirjassa esitellään laajalti joogan filosofista käsitteistöä helppotajuisesti ja tarkasti. Kirjan filosofiasisältöjen tarkkuus yllättää siksikin että Lucy kertoo useampaan otteeseen olleensa ashramien filosofian luentojen aikana aika pihalla. Ilmeisesti Intian-matka inspiroi häntä oppimaan lisää.

Kohti tietoista elämää

Vieraillessaan Krishnamacharya Yoga Mandiramissa Lucy alkaa hiljalleen oivaltaa hitaan, kuulostelevan harjoituksen voiman, vaikka se tuntuukin aluksi turhauttavalta. Tämä alkaa tuoda häntä takaisin oman kehonsa äärelle.

Aurovillessä Lucy käy Henri-nimisellä hierojalla hoidattamassa kipeää niskaansa. Henrin sanat kiteyttävät hyvin sen miksi joogassa tapahtuu loukkaantumisia:

”Sinun selkänikamasi sulautuvat yhteen koska lihakset puristavat niitä vuosien jännitysten jälkeen vetäen niitä yhteen tiukasti, tiukasti, tiukasti. Ja nyt et tunne mitään selkärangassasi koska sinun kehosi on unohtanut miten tuntea. Meidän täytyy suostutella lihakset uskomaan, että kaikki on okei. Ei pelkoa. Ne voivat päästää otteensa. Mitään huonoa ei tapahdu. OM. […] Sinä muutat takaisin kehoosi, tulet taas tietoiseksi, sinun mielesi ja kehosi muuttavat yhteen. Jooga on hyväksi kun kehosi on tietoinen, mutta jos tietoisuutta ei ole voit loukata itsesi.”

Lopulta Lucy toteaa matkansa olleen vain pitkä shoppailumatka. Vaatteiden ja meikkien sijaan hän on vain shoppaillut kokemuksia.

”Ostoslistalla oli ollut uusi elämä, parempi keho, jonkin verran syvempää tarkoitusta ja poikaystävä ja sitten oli lista paikoista ja joogakouluista, joista voisin tuon kaiken löytää. Eipä siinä ollut paljoakaan eroa iltapäiväshoppailuun kotona Lontoossa.”

Lucy myöntää tavoiteelleensa eskapistista fantasiaa, ja palaa takaisin kotiin mukanaan tyytyväisyys omaan elämään sellaisena kuin se on: ”Jos voisin vain hyväksyä sen, että olin mitä olin ja lopettaisin erityisyyden tavoittelun ja joogajumalattareksi pyrkimisen niin ehkä edistyisin hieman.”

Jooga ei ole sitä että lisäisimme itseemme jotakin meistä puuttuvaa. Se on kaiken meihin kuulumattoman raivaamista pois.

india-1376294_1920
Matkansa varrella Lucy kastautuu myös pyhänä pidetyssä Ganges-joessa.

Lucy Edge: Yoga School Dropout. 2005

Suomentanut Lamppu Laamanen 2012 (LampLiteLtd)

Kiire, vastustuskyky ja flunssakausi

Miten ylläpitää vastustuskykyä kiireen keskellä? Tämä on askarruttanut minua jo vuosia. Luulen, että olen vihdoin pääsemässä jyvälle hyvän vastustuskyvyn ainesosista.

flu-97679_1920

Olen huomannut itsessäni vuosien varrella saman kaavan. Kesällä kansalaisopiston tunnit ovat tauolla ja töitä vähemmän. Silloin elämäni on enimmäkseen kiireetöntä ja aikaa on helppo löytää minua ravitseville asioille.

Tämä pokekulho ravitsi kaikkia aisteja ja koko kehoa!

Syksyllä kiire alkaa hiipiä elämääni. Oma työaikataulu on tiivis, ja lisäksi pitää huolehtia lasten menoista. Vaivihkaa uni alkaa häiriintyä, alan syödä epäsäännöllisesti ja heikkolaatuisempaa ravintoa. Sitten onkin yhtäkkiä flunssa päällä.

Parin vuoden ajan minulla on ollut projektina oman vastustuskykyni parantaminen. Olen herkkä sairastumaan hengitystieinfektioihin, jotka vieläpä astman takia jäävät pitkäksi aikaa päälle.

Flunssa tulee ensisijaisesti kosketustartuntana. Jos siltä kokonaan haluaa välttyä kannattaa viettää flunssakausi eristyksissä. Jos tämä ei tunnu mielekkäältä vaihtoehdolta, muutakin on toki tehtävissä.

Haluan jakaa joitain keinoja joihin olen sitoutunut tälle talvikaudelle. Voi olla, että saat tästä vinkkejä oman listasi laatimiseen!

  • Kiireen välttäminen. Olen opetellut sanomaan ei ja budjetoimaan kalenteriin myös tyhjää tilaa, josta vieläpä sallin itseni nauttia.
  • Terveellinen ruokavalio. Kiireessä tulee syötyä mitä sattuu. Silloin kun ei olekiire, voi panostaa ruokaan enemmän. Terveellisen ruuan ei tarvitse olla monimutkaista. Tunne, miltä ruoka tuntuu kehossa aterian jälkeen! Itse jätän kahvin aina silloin tällöin vähän vähemmälle kun alan huomata sen tekevän olosta entistäkin levottomamman. Itselläni helpointa on satsata laadukkaaseen aamiaiseen.
  • Omien voimavarojen ja oman olon rehellinen tarkkailu päivittäin. Pranayamaharjoitus on erinomainen väline tähän. Hengitys kertoo yllättävän paljon omasta tilasta kunhan oppii kuuntelemaan sitä!
  • Mukavien ja itseä ravitsevien asioiden tekeminen. Jos sattuu olemaan vaikka pari tuntia ”ylimääräistä” aikaa, sen voi varsin hyvin viettää sohvalla hyvää kirjaa lukien sen sijaan että käyttäisi sen johonkin ”hyödylliseen”, joka kuitenkin kuormittaa.
  • Hermoston rauhoittaminen sopivalla asana- ja pranayamaharjoituksella.
  • Ulkoilu luonnossa. Liikunta tekee aina hyvää ja oleilu ulkoilmassa auttaa nukkumaan hyvin. Metsä on sattvinen ympäristö ja siinä oleilu auttaa lisäämään sattvaa myös itsessään.
  • Nenän huuhtelu päivittäin. Nenänhuuhtelu saattaa jopa joskus ehkäistä flunssan kehkeytymisen! Suolavesi huuhtoo nenän limakalvoilta virukset pois.
  • Käsihygienia. Pitäisi olla itsestään selvää.

    Vakiouimapaikkani syksyisenä aamuna.
  • Kylmäuinti. Ei sovi kaikille, mutta itse huomaan miten nopea pyrähdysjääkylmässä meressä saa mielihyvähormonit hyrräämään ja hetken päästä olon tasaantumaan sopivan rauhalliseksi. Kylmäuinnin jälkeen tuntuu hyvältä pukeutua oikein lämpöisiin ja mukaviin vaatteisiin.
  • Itsemyötätunto. Stressi johtuu usein liiallisista vaatimuksista joita joko muut asettavat meille tai joita itse asetamme itsellemme. Iloton suorittaminen on harvoin tie kestävään onneen, sen sijaan itsensä kohteleminen samoin kuin itselle oikein rakasta henkilöä voi ollakin. Joskus flunssa on viesti varata aikaa levolle. Mettameditaatio on yksi keino harjoitella lempeyttä itseä ja muita kohtaan.
  • Luottamus ja perspektiivi. Loppujen lopuksi terveyteni ei ole kokonaan omissa käsissäni. Flunssa on loppujenlopuksi pieni vaiva.

Entä millainen asanaharjoitus parantaa vastustuskykyä? En usko että on yhtä asanaa jota tekemällä pystyisi välttymään infektioilta, vaikka Hatha Yoga Pradipika lupaileekin monelle asanalle, pranayamalle, kriyalle ja mudralle  hyvinkin laaja-alaisia positiivisia vaikutuksia.

IMG_20180917_133639
Savasana on mitä mainioin asana sen tiedostamiseksi, miten voi.

Yksittäisiä asanoita tärkeämpää on tiedostaa miten voi ja mikä auttaa milloinkin voimaan paremmin tai ylläpitämään hyvää vointia ja mukauttaa harjoitus asianmukaisesti.

Toisinaan alavireisen olon on parantanut reipas asanaharjoitus, kuten reipas vinyasa flow, astangajooga tai inversioita sisältävä harjoitus. Toisinaan taas olon tasaantuminen vaatii minuuttikaupalla restoratiivisen joogan asanoissa rentoutumista antaen stressitasojen hiljalleen laskea. Nämä ovat ääripäät – näiden välille mahtuu laaja kirjo tapoja tehdä asanaharjoitusta.

Vastustuskyvyn parantaminen ei ole tekniikkalaji. En usko, että on mahdollista lisätä elämäänsä yhtä asiaa, olipa se jokin ravintoaine, toimenpide tai liikuntamuoto, joka taianomaisesti tekisi immuuniksi infektioille. Niitä kaikkia kannattaa kyllä käyttää apuna.

Vastustuskyvyn parantaminen vaatii hienovaraista läsnäoloa ja sen tiedostamista, miten voin ja miten asiat vaikuttavat minuun. Kitkemällä sairastumisalttiuden juurisyy on mahdollista saada aikaan pitkälle aikavälille ulottuva muutos. Olen päätynyt siihen, että omalla kohdallani juurisyy on kiire ja siitä kumpuava ilottomuus.

Vastustuskyvyn vahvistamisen ytimen voisi tiivistää tähän: välitä siitä miten voit.

Itsemyötätunnosta kiinnostuneille suosittelen Ronnie Grandellin kirjaa ”Itsemyötätunto”.

 

 

Lumoavat lehmät: erilainen matkakertomus

Pidän matkakertomusten lukemisesta vain harvoin. En tarkalleen tiedä, mistä tämä juontuu. Toisinaan käy kuitenkin niin, että juuri matkakertomukset ovat parhaita lukukokemuksia aikoihin.

Uudenlaisessa ympäristössä havainnot tarkentuvat. Totutusta poikkeava kiehtoo, toisen kulttuurin käytännöt herättävät osin ihmetystä. Totutut käytänteet eivät enää olekaan itsestäänselvyyksiä. Ei ihme, että tällainen tilanne herättää halun kirjoittaa.

Poikkeuksia toki on. Ikimuistoisin syntymäpäiväni oli se jonka vietin flunssassa sängynpohjalla ja luin lahjaksi saamani Satu Rommin Intiasta kertovan kirjan Kahvia ja guruja eli kolme vuotta Intiassa (Basam Books 2009) yhden päivän aikana.

Riemastuttavin matkakertomus pitkään aikaan on Walter de Campin Lumoavat lehmät (Like 2017). Kirjassa Intian eksotiikka esitetään kaikessa raadollisuudessaan.

img_20180817_1023561

Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa sijoittuu 1980-luvulle, ja siinä matkataan eri paikoissa (kuten Delhi, Goa ja Kolkata); toinen osa taas sijoittuu Äiti Amman ashramiin vuoteen 2009.

Kirja alkaa lupaavasti: ”En olisi koskaan voinut kuvitella makaavani jonain elämäni päivänä hiekkarannalla lehmien kanssa. Lehmäthän eivät makaa hiekkarannoilla. Ne seistä jöllöttävät tai makaavat pelloilla tai rymyävät metsissä.”

De Campin riemastuttava tyyli ei hellitä otteestaan.  Kirjan ironia ja huumori ei ole alentavaa vaan se kohdistuu ensisijaisesti kirjailijaan itseensä ja hänen tapaansa havainnoida. Esimerkiksi bussi, jota mainostetaan ”kodiksi pyörien päällä”, herättää länsimaisessa matkaajassa hieman erilaisia mielikuvia kuin millaiseksi todellisuus osoittautuu.

Vaikka kirjaa lukiessani toisinaan sain nauraa vedet silmissä, de Camp on syvästi perehtynyt Intiaan. Kirjassa sivutaan muun muassa tantraa, ayurvedista pancha karma -hoitoa, Oshoa, jumalatar Kalia ja mantrameditaation voimaa.

Moni suuntaa Intiaan hakemaan todellista ja aitoa henkisyyttä. Matkalla voi hämmentyä häkellyttävän ja laadultaan ja motiiveiltaan hajanaisen tarjonnan edessä. Tämä ilmiö heijastuu myös de Campin kirjasta, mutta kirja antaa silti toivoa myös henkiselle etsijälle. Etsiessään voi löytää jotain käyttökelpoista ja aidosti arvokasta!

 

 

Gurujen perässä?

Mikä on paras keino kärsimyksestä vapautumiseen? Etsinkö itselleni gurun vai kyseenalaistanko kaiken? Mitä gurun toimenkuvaan kuuluu?

Kaikkien tiedostavien olentojen yhteisenä intressinä on etsiä mielihyvää ja välttää kärsimystä. Halu välttyä elämän mukana väistämättä mukaan tulevalta kärsimykseltä  voi herättää toiveen pikaratkaisusta. Entä jos kaikki kärsimykseni lakkaisivat lopullisesti ja saisin elää lopun elämääni onnellisena ja iloiten?

Tämä syvään juurtunut taipumus ja yhtä syvältä kumpuava toive on kirvoittanut mitä erilaisimpia elämäntaidon polkuja uskonnoista ja aatteista self help -oppaisiin. Joogaskenellä tarjolla on myös lukuisia nimekkäitä opettajia. Olisiko mahdollista, että joku heistä poistaisi juuri minun kärsimykseni?

guru-771783_1920

Entisajan mahtigurut

Paramparan käsite tarkoittaa opettaja-oppilasketjua. Se on ollut joogassa tärkeä tapa välittää tietoa eteenpäin. Kun guru on vienyt oppilaansa tiettyyn pisteeseen, oppilas on valtuutettu (ja usein myös velvoitettu) jakamaan oppimaansa eteenpäin.

On oletettavaa, että entisaikoina joogit ovat omistautuneet harjoitukselleen aivan eri intensiteetillä kuin nykyään on tapana. Jooga ei ole tarkoittanut muutamaa säännöllistä viikkotuntia vaan se on ollut kaikki kaikessa. Mihin laittaa energiansa kokonaan alkaa kantaa hedelmää.

Yoga-sutran kolmannessa luvussa mainostetaan vibhuteja, matkan varrella vaanivia erityiskykyjä kuten täydellinen ymmärrys menneestä ja tulevasta (YS 3.16) tai kyky muuttua näkymättömäksi (3.21). Nämä Patanjali on katsonut aiheelliseksi mainita siksi, ettei joogi harhautuisi luulemaan että tällaisia kykyjä saavutettuaan olisi saavuttanut valaistumisen ja voisi lopettaa itsekuria vaativan joogan harjoittamisen.

Gurun tehtävä

Jos joogaa harjoittaisi itsenäisesti sellaisella intensiteetillä että sattuisi omaksumaan jonkun tällaisen taidon, voisi olla kiusaus käyttää niitä mielensä mukaan – esimerkkejä tai moraalisia pohdintoja siitä, kuinka tällaisten kykyjen kanssa on viisasta menetellä kun ei juurikaan ole. Tässä kohtaa tämän kaiken jo läpikäynyt guru on arvokas apu.

Valaistunut mestari on paikallaan myös jos on vilpitön pyrkimys vapautua karman
kahleista. Siinä touhussa on vaikea nähdä itse karmallisia kytköksiään saati sitten parasta menetelmää purkaa solmut sotkeutumatta samalla uusiin.

Tämä prosessi edellyttää itsekkäiden pyrkimysten täydellistä lopettamista, oman egon täyttä tuhoa. Voi kuulostaa siistiltä olla egosta vapaa, mutta prosessi on kaikkea muuta kuin kiva. Egon mukana roskikseen saa siirtyä myös esimerkiksi mukavuudenhalu, eikä se ole ainut tiukassa istuva taipumus. Tällaisissa tilanteissa gurun tehtävänä on rohkaista ja tarvittaessa olla ankara, jottei oppilas harhautuisi pois valitsemaltaan polulta.

heart-741510_1920

Gurut ja nykyjooga

Miten sitten gurujärjestelmä sopii nykyjoogaan? Lyhyesti sanottuna siitä on ollut paljon ongelmia. Karismalla on helppo paikata jäljellä olevaa välimatkaa egottomuuteen.

Joogaopettajiin ja -harjoitukseen saatetaan kohdistaa paljon toiveita. Voisiko olla niin, että juuri tällä tunnilla juuri tämä opettaja saisi minussa tapahtumaan jotakin sellaista, mikä lopettaisi kärsimyksen minun elämässäni?

Kun näin ei tapahdu, voi ajautua tuumimaan, ettei tee harjoitusta riittävän sitkeästi tai oikein. Tällainen asetelma saattaa johtaa – ja on valitettavan usein johtanut – vallan väärinkäyttöön. Karismaattisen opettajan on helppo houkutella itseään etsiviä tekemään mitä tahansa kärsimyksestä vapaan elämän toivossa.

En kiellä mahdollisuutta siihen, että edelleenkin on olemassa guruja, jotka pystyvät hoitamaan homman muiden puolesta, mutta eivät sitä tee koska sellainen asetelma olisi epäreilu muita kohtaan. Miksi aiheeton armo kohdistuu juuri tähän henkilöön eikä minuun?

Opettajat tienviittoina

Vaikka mahdollisuus yhtäkkiseen karman katoamiseen gurun armosta ehkä onkin, sen varaan ei kannata laskea. Helpommalla pääsee osallistumalla itse. Osallistuminen edellyttää vastuun ottamista ja aktiivista toimintaa vastakohtana passiiviselle heittäytymiselle sen varaan että jos hyvin käy minullekin tapahtuu vielä jotain hyvää.

directory-1273088_1920

Kristinuskon käsitys on, että Jeesus on poistanut raskaimman syyntakeisuuden ja olemme lähtökohtaisesti armahdettuja – tai ainakin ne ovat jotka tämän opin hyväksyvät. Vaikka tämä saattaakin kuulostaa hyvältä, tämäkään ei oikeuta viettämään maallista taivaltaan laakereillaan lepäillen. Moraalisesti pitää tsempata silti.

Osallistuminen ei tarkoita sitä että suhtautuu liiallisen kriittisesti kaikkiin kohtaamiinsa opettajiin pyrkien osoittamaan heidän taitonsa ja tietonsa vajavaisiksi. Tämä ei ole osallistumista, tämä on sooloilua. Hedelmällisempi lähtökohta on puntaroida, mitä opettajan opetus voisi merkitä juuri minulle. Onko se – tai edes osaa siitä –  kenties jotakin sellaista, mille kannattaisi antaa mahdollisuus?

Sen sijaan, että luovuttaisi oitis oman tahtonsa opettajalleen, voi olla viisaampaa nähdä opettaja tienviittana. Yksi opettaja voi johdattaa tiettyyn paikkaan. Se on harvoin lopullinen päämäärä. Sen sijaan sitten on aika etsiä uusi opettaja, joka taas kuljettaa seuraavalle pysäkille. Reitti ei ole suoraviivainen vaan laaja verkosto. Hiljalleen sieltä alkaa hahmottua oma polku. Omista valinnoistasi päätät itse.

Jos oman polun varrella oppii jotakin sellaista, mistä ajattelee olevan apua muille, en näe ainuttakaan hyvää syytä olla auttamatta muita. Omaa polkuaan ei kuitenkaan pidä tyrkyttää niille joita se tällä hetkellä ei puhuttele. Ei myöskään ole viisasta kuvitella, että se mihin itse on päässyt on lopullinen päätepysäkki, josta käsin on oikeutettu arvostelemaan muiden valintoja.

Aiheesta muualla:

Gregor Maehle: Questioning Authorities

 

 

 

 

Jari Karppinen – taitoharjoittelua rennosti ja ilolla

Linjaus ei ole aina niin tärkeää kuin ajatellaan, tärkeää on että liikkuu! Jari Karppisella on painavat perusteet tälle ydinajatukselleen.

Olen aina ehtiessäni käynyt Turun Oasiksen Power Yogassa, jota ohjaa fysioterapeutti, pitkän linjan liikunnanohjaaja ja liikuntalääketieteestä valmistunut terveystieteiden maisteri Jari Karppinen. Tunneilla tehdään taitoharjoittua, josta tuntikuvauksen mukaan kaikki henkinen on karsittu pois.

Tuntien anti ei kuitenkaan ole pelkästään fyysinen. Jarilla on selkeä näkemys siitä, miten löytää liikkumisen ilo. Tämä ei ole itsestään selvää taitoharjoittelun kohdalla. Joogamattoajatelmia haastatteli Jaria siitä, miten ohjaaja voi auttaa oppilaitaan luottamaan omaan kehoonsa.

Tie taitoharjoittelun pariin

Liikunta on aina ollut Jarille tärkeää. Lapsena hän treenasi hiihtoa ja yleisurheilua paremman tarjonnan puuttuessa. Kun Jari muutti Turkuun 2000-luvun alussa, kestävyyslajit jäivät vähitellen ja tilalle tuli ensin ryhmäliikunta, kuntosaliharjoittelu, tanssi ja astangajooga; myöhemmin telinevoimistelu ja kehopainoharjoittelu.

Liiketaidot ovat Jarin erityisen mielenkiinnon kohteena. ”Taitoharjoittelu on palkitsevampaa kuin ulkoiseen motivaatioon perustuva kuntosalitreeni,” Jari kertoo. ”Uuden taidon harjoittelu voi viedä vuosia. Ajoittainen turhautuminen kuuluu asiaan, on hyviä ja huonoja päiviä. Huonoina päivinä voi luottaa siihen, että vielä joskus tulee hyvä päivä! Kun pitkän harjoittelun jälkeen oppii taidon, fiilis on mahtava.”

Jari_handstand

Palkitsevinta Jarin omassa harjoituksessa on ollut käsilläseisonnan oppiminen. ”Kun täytin 30 vuotta päätin, että opettelen seisomaan käsilläni. Treenasin käsilläseisontaa päivittäin puoli vuotta, ja lopulta se alkoi sujua. Edelleenkin siinä riittää uutta opittavaa!”

Käsilläseisomisen taidon lisäksi tämä harjoitusrupeama opetti Jarille ihmiskehon mukautumiskyvystä: ”Ensimmäiset kaksi vuotta ranteeni olivat jatkuvassa ylirasitustilassa. Pahimmillaan en pystynyt kässäriteenien ulkopuolella tukeutumaan käsiini ollenkaan. Tein sitkeästi ranteita vahvistavia harjoitteita ja jatkoin harjoittelua. Noin kahden vuoden treenin jälkeen kipuilut loppuivat. Nykyään pystyn treenaamaan käsien varassa niin paljon kuin haluan, eivätkä ranteeni kipeydy!”

Linjausohjeiden kyseenalaistaja

Linjauksen ja tekniikan luulisi korostuvan fyysisessä taitoharjoittelussa, mutta Jari ei ole turhan tarkka linjausten suhteen. Hän alkoi kyseenalaistaa joogan linjausohjeita huomattuaan, että joogassa tehdään paljon samoja asioita kuin muissa lajeissa, erona lähinnä se että kuormitus muissa lajeissa on voimakkaampaa. Tämä tuntui ristiriitaiselta.

”Jos treenaa enemmän, loukkaantuminen on todennäköisempää,” toteaa Jari. ”Tiettyjen liikeratojen riskien korostamisen sijaan olisi parempi kannustaa liikkumaan monipuolisesti – myös klassisen linjauksen ulkopuolella – koska on hyvin todennäköistä, että sellaiseen asentoon tulee joka tapauksessa joskus menemään.”

Jarin mielestä monet linjausohjeet ovat hassuja, esimerkiksi se, etteivät polvet saisi ylittää varpaita tai etteivät olkapäät saisi koskaan nousta. Ohjeiden kirjaimellisen noudattamisen sijaan olisi hyvä miettiä, mitä niillä haetaan.

Ryhmätunnit asettavat haasteen linjauskeskeiselle lähestymistavalle. ”On vaikea nähdä silmämääräisesi, mikä linjaus on kenellekin kuormituksen kannalta optimaalisin,” jatkaa Jari. ”Kuormitus asanoissa on kevyttä, jolloin ei ole niin väliä miten niissä on. Emme kiinnitä kehon linjauksiin huomiota esimerkiksi siivotessakaan. Perusliikkumisen tulisi olla rentoa ja tapahtua ilman turhia pohdiskeluja!”yoga-1994667_1920

Asanoiden linjaus ei kuitenkaan aina ole täysin tuulesta temmattua. ”Esimerkiksi jos tekee paljon käsilläseisontaa, on tärkeää, että yläraajojen nivelet on linjattu päällekkäin. Samoin kuntoutuksen alkuvaiheessa on viisasta suosia asentoja, joissa kuormitus jakautuu tasaisesti, mutta on aina tilannekohtaista, millaisia nämä linjaukset ovat.”

Yksilöohjauksissa Jari kuitenkin saattaa nipottaa tekniikasta enemmän, asiakkaan tavoitteista riippuen. ”Tällöin perusteena voi hyvin olla tyylisyyt – tietty suoritustapa vain on esteettisesti miellyttävämpää!”

Entäs avustukset?

Linjauksesta päästäänkin pohtimaan joogan ohjaamista. Monesti sellainen ohjaaja koetaan päteväksi, joka tulee usein avustamaan tai ”korjaamaan”. Jari vierastaa ajatusta ihmisten korjaamisesta ja avustaa käsin perusasanoissa vain harvoin.

Avustuksiin tulisi aina olla perusteltu syy. Taitoharjoittelussa se voi olla esimerkiksi asennon kannatteleminen, jolloin voimantuottotarve on vähäisempää tai kosketus ohjaa huomiota vaikkapa tiettyyn kehonosaan. Kovin usein Jari ei kuitenkaan näe perusteita avustuksille perusasanoissa.

Jari on kuullut joidenkin opettajien väittävän näkevänsä oppilaan reaktiosta, toimiiko avustus. Hänestä tämä on kyseenalaista: ”Jotta saavutettaisiin varmuus siitä, mitä avustus saa aikaan, vaaditaan verbaalista ajatusten vaihtoa. Tämä on isojen ryhmien kanssa hankalaa.”

Avustamista hän käyttää lähinnä opeteltaessa haastavampia taitoja tai yksityisasiakkaiden kanssa. Silloinkin tavoitteena on, että asiakas pystyy tekemään harjoiteltavan taidon mahdollisimman nopeasti ilman avustusta.

Varomalla lisää pelkoa

Liikkumisessa on aina omat riskinsä. Silti Jari ei kannata loukkaantumisriskeistä varoittelevaa ohjaustyyliä, johon joogan parissa joskus törmää. Jari on perehtynyt alan tutkimuksiin, ja hän kertoo niiden osoittavan, ettei loukkaantumisriski ole joogassa sen suurempi kuin muissa vastaavissa lajeissa. Monessa lajissa loukkaantumisriski on suurempi. Lisäksi joogassa tapahtuneet loukkaantumiset ovat pääsääntöisesti pieniä. Poikkeuksia toki on.

workshop-2104445_1920
Ihminen ei ole herkästi rikkoutuva kone. Ihmiskehon sopeutumiskyky on ällistyttävä!

Varoittelevan ohjaustyylin tarkoitus on varmasti hyvä, mutta loukkaantumisen ennustaminen on vaikeaa. Esimerkkinä siitä, miten vaikeaa riskejä on tunnistaa Jari kertoo omasta loukkaantumisestaan, nilkkavammasta jonka hän sai telinevoimistelutreeneissä. Vamma tuli siitä, kun Jari juoksi alkulämmittelyssä takaperin ja kaatui jalkansa päälle.

Pahimmillaan liiallinen varominen voi johtaa kinesiofobiaan, liikepelkoon. ”Varoitteleva tyyli luo mielikuvan että ihmiskeho on hauras, ja jos liikun väärin, hajotan itseni. Sanoilla on paljon merkitystä. Esimerkiksi kipukroonikoilla kokemus omasta kehosta on voinut alkaa pyöriä sen epäkohtien ympärillä sen jälkeen, kun joku ammattilainen on huomauttanut vaikkapa, että sinulla on käyrä selkä tai että syvät vatsalihaksesi ovat liian heikot.”

Jari kertoo olleensa aiemmin itsekin linjauskeskeinen. Tällöin hän oli erittäin tietoinen siitä, mikä omassa kehossa oli epätasapainoista. Hän yritti korjata tilannetta, mutta kokemus omasta kehosta pysyi lannistavana. ”Voin paljon paremmin omassa kehossani nyt kun en enää mieti, mikä siinä on vialla tai virheellistä,” Jari toteaa tyytyväisenä.

Jari_squat

Liikeoptimismi ja voimauttava ohjaaminen

Jari haluaa omalla ohjauksellaan antaa mielikuvan siitä, että ihmiskeho on vahva ja mukautumiskykyinen ja että liikkuminen on mukavaa eikä sitä tarvitse ottaa liian vakavasti. ”Usein demonisoidaan sitä, ettei liiku. Jos taas liikkuu, saa pelätä liikkuvansa väärin. Holtiton liikkuminen on harvoin ongelma toisin kuin se, ettei liiku.”

Jarin ehdotus joogaopettajakoulutusten kehittämiseksi on liikunta- ja kiputieteellisen näkökulman tuominen anatomian rinnalle. Anatomiakeskeisyyden riskinä on mieltää keho pilkottuina ja nimettyinä osina, jotka kuluvat ja ennen pitkää rikkoutuvat vääränlaisesta rasituksesta. Harjoittelun perusperiaatteisiin, kuormitusfysiologisiin ja biomekaanisiin adaptaatiomekanismeihin sekä kiputieteeseen tutustuminen ovat avartaneet Jarin omaa ajattelua.

Kannustavalla asenteella on syvälliset seuraukset. Jari kertoo nykyään näkevänsä hyvin vähän virheitä ihmiskehoissa ja siinä miten ihmiset liikkuvat. ”Ennemminkin koen, että kaikki liikkuvat tosi hyvin! Haluan että ihmiset lähtevät tunneilta ajatellen, että oma kroppa on täysin riittävä.”

 

Voimauttava visuaalinen jooga

Sosiaalisen median vahva asema on yhtenä syynä siihen että visuaalisuus tuntuu olevan keskeistä nykyjoogassa. Tämä tuo mukanaan omat ongelmansa, joita olen valottanut esimerkiksi somejoogaa käsittelevässä artikkelissani Sosiaalisen median kiiltokuvajooga. Tällä kertaa haluan pohtia, miten tämän seikan voisi valjastaa vahvuudeksi.

Vanhoissa joogateksteissä ei juurikaan sivuta sitä, miltä joogin tulisi näyttää. Hatha Yoga Pradipika tosin houkuttelee vaativaan hathajoogaharjoitukseen lupaamalla harjoituksista messeviä palkintoja: harjoittamalla riittävästi tiettyjä tekniikoita esimerkiksi sitkari pranayamaa (HYP 2.54), voi saavuttaa lemmenjumalan kaltaisuuden. (Kirjassa ei tosin tarkenneta, miltä lemmenjumala näyttää.)

Siinä missä nykyään kehollisuus ja visuaalisuus on kohtalaisen keskeisessä asemassa joogassa, Yoga-sutra näkee kehollisuuden välttämättömänä pahana – joskin myös välttämättömänä vapautumiseen. Esimerkiksi saucan eli puhtauden, yhden joogin suhdetta itseensä säätelevän periatteen täydellistymään liittyy ”vastenmielisyys omia jäseniä kohtaan” (YS 2.40).

twitter-292994_1280Sosiaalisen median vahva asema on yhtenä syynä siihen että visuaalisuus tuntuu olevan keskeistä nykyjoogassa. Tämä tuo mukanaan omat ongelmansa, joita olen valottanut esimerkiksi somejoogaa käsittelevässä artikkelissani Sosiaalisen median kiiltokuvajooga. Tällä kertaa haluan pohtia, miten tämän seikan voisi valjastaa vahvuudeksi.

OHJEITA VOIMAUTTAVIIN JOOGAKUVIIN

 

  • Paikka: Graffitiseinä, ranta, metsä ja seesteinen joogasali ovat tyypillisiä paikkoja ottaa joogakuvia, eikä ihme, ne ovat inspiroivia! Myönnän, että kun itse otan joogakuvia itsestäni kotona, raivaan ensin ylimääräiset roinat kuvan ulkopuolelle jotta tila näyttäisi siistimmältä. Olen joskus miettinyt, että sen lisäksi, että nappaan itsestäni seesteisen kuvan, voisi ottaa rinnalle kuvan siitä, miltä tila näyttää kuvausalueen ulkopuolella. Toistaiseksi en ole saanut toteutettua tätä. Vaikka siisti ympäristö tukee yleisestikin keskittymistä joogaan, ympäristöä tärkeämpää on se että ylipäätään tekee harjoitusta. Kauniissa ympäristössä otettuja kuvia on mukava katsoa, mutta voimauttavampaa voi olla kun näkee, että joku muukin tekee toisinaan harjoitustaan arkisen sotkun keskellä. Jos taas kokee oman kotinsa sotkujen olevan liian henkilökohtaisia jaettaviksi, voi miettiä, millaisessa ympäristössä haluaisi nähdä itsensä joogaamassa ja järjestää itsensä kuvattavaksi sinne. Sillä voi olla voimaannuttava vaikutus! Kuvausympäristöissä on kuitenkin muistettava hyvät käytöstavat.

 

  • Asu: Hyvät vaatteet joogakuvaa varten on sellaiset missä viihdyt! Tyypillisin asu Instagramin joogakuvissa on värikkäät legginssit ja joku tyyliin sopiva toppi. Joogakuvissa voi poseerata myös lökäpöksyissä, työvaatteissa, pikkubikineissä tai vaikkapa pyjamassa tai juhlapuvussa. Valitsitpa minkä asun tahansa, muista ettei mikään asu edellytä keholtasi tietynlaista ulkonäköä. Tiukkaan asuun saa sonnustautua rehevämpikin! Kyseessä on sinun kuvasi ja sinä päätät siitä. Mitään ennalta määriteltyjä standardeja ei ole huolimatta siitä, että niissä tietynlainen visuaalisuus on valtavirtaa.

IMG_20160930_093226_01

  • Ulkonäkö: Ks. edellä. Jotta saa postailla itsestään joogakuvia sosiaaliseen
    mediaan, ei tarvitse miellyttää yhtään kenenkään silmää. Jooga on sisäinen harjoitus, toisin kuin vaikkapa kehonrakennus jossa ulkoisilla seikoilla on hieman enemmän väliä. Enemmän rohkeutta vaatii poiketa valtavirrasta kuin käyttää energiansa siihen mukautumiseen. Jos taas oma ulkonäkö on nykynormien mukaista, ei silti ole tarvetta rajoittaa itseään.

 

  • Asana: Yleensä hyvänä ohjenuorana on valita asana jossa on hyvä olla. Edelleenkään ei ole yhtä muottia, johon tulisi mahtua jotta asanakuva olisi julkaisukuntoinen. Asanan ei tarvitse olla monimutkainen, mutta toisinaan tuntuu hyvältä jakaa omia onnistumisenkokemuksiaan. Joogakuvien suhteen kannattaa kuulostella itseään: millaiseksi kuvien postaaminen tekee oman olon? Jos niiden asettamat ulkonäkö- tai notkeuspaineet ahdistavat, kokeile vaihtaa näkökulmaa! Mitä jos näyttäisit kuvassa, miten kaadut tasapainoasanasta nauraen? Tai miten otat ensiaskelia käsitasapainoilussa? Tai miten et tänään jaksa muuta kuin maata tuetussa yinjoogan asanassa? Muiden asanakuvia katsoessa on hyvä pitää mielessä, että edistyneisyys joogassa mitataan – jos sitä ylipäätään haluaa mitata – suhteessa itseen, ei suhteessa muihin.

 

  • Fiilis: Tärkeää ei ole tykkäysten määrä, eikä varsinkaan se miten paljon saa tykkäyksiä verrattuna jonkun toisen vastaaviin kuviin, vaan se että kuvan jakamisesta jää itselle hyvä fiilis! Tämä pätee selfieihin yleisestikin. Voi olla viisaasta miettiä myös, minkälaisen viestin välittää kuvallaan. Joogafilosofian periaatteiden noudattaminen tässä voisi tarkoittaa, ettei kuvallaan lyttää ketään toista nostamalla itseään muiden yläpuolelle, eikä myöskään alenna itseään selitellen, että tämä nyt vaan on tällainen kun ei minusta parempaankaan ole. Sinulla on valta omien kuviesi suhteen!

 

  • Entä jos ei halua itsestään joogakuvia? Sitten ei kuvaa. Omien asanoiden kuvaaminen ei ole todiste siitä että tekee harjoitusta. Etenkin joogaa opettavien voi olla hyvä pitää tämä mielessä, sillä silloin on usein tarve markkinoida omia tuntejaan. Sen voi toteuttaa myös muilla tavoin kuin esittelemällä, mitä osaa, jos sellainen lähestymistapa ei tunnu itsestä hyvältä.

Lopuksi

Ihminen on sosiaalinen eläin. Yhteys muihin sekä tunne siitä, että kuuluu joukkoon ja on hyväksytty on meille elintärkeää. Sosiaalinen media on yksi tapa pitää yllä tätä yhteyttä. Olipa oma suhteesi sosiaalisen median visuaalisuuteen mikä tahansa, muistetaanhan kohdella itseämme ja toisiamme myös siellä kunnioituksella ja rohkaisten!

Ensi kerralla kirjoitan siitä, miten joogaa voi ohjata voimaannuttavalla tavalla ja toisaalta miten tapa ohjata voi pahimmillaan viedä liikkumisen ilon. Vuorossa mielenkiintoinen asiantuntijahaastattelu!

painting-2611922_1920

Yinjoogaopas kotiharjoitukseen

Kevät- ja syyskaudella opetan viikossa vähintään kolme yinjoogatuntia. Vaikka tunnit ovat toimivia, pieni lisäinspiraatio opetukseen ja omaan harjoitukseen on aina silloin tällöin tervetullutta. Sitä minulle on viime aikoina tarjonnut Magdalena Meckweldin kirja Serenity Yin Yoga.

IMG_20180605_200405

Kirjassa on lyhyt johdatus yinjoogan asanoihin. Asanaesittelyssä kauniiden kuvien asanat ovat viety melko pitkälle, mutta variaatiot on selitetty sanallisesti. Kuvista voi tulla sellainen olo – ainakin meille täydellisyydentavoittelijoille – että niissä esitetään asana sellaisena kuin sen pitäisi jossain vaiheessa olla.

Etenkin yinjoogassa, jossa asanoissa viivytään pitkään, asanan ulkoista muotoa tärkeämpää on että linjaus on omalle keholle sopiva, jolloin siinä on mahdollista rentoutua turvallisesti. Tämä on ongelmana suuressa osassa asanaoppaita. Joogakirjan kuvan inspiroimana itsekin kiskoin parikymppisenä jalkaa aggressiivisesti niskani taakse siinä koskaan onnistumatta mutta onneksi myös itseäni loukkaamatta.

Yksi syistä miksi itse päädyin hankkimaan kirjan on kuitenkin monipuolinen asanasarjojen esittely. Harjoitukset on ryhmitelty erilaisiin tilanteisiin sovellettuina (esimerkiksi viidentoista minuutin harjoitus työpäivän jälkeen tai päänsärkyä helpottamaan) sekä meridiaanipareille

Ilahduttavinta Meckweldin laatimissa sarjoissa on niiden realistisuus: harvan tulee tehtyä itsenäisesti puolentoistatunnin joogaharjoitusta. Kirjan harjoituksista suuren osan saa tehtyä alle puolessa tunnissa. Kynnys omatoimiseen harjoitteluun on tehty mahdollisimman matalaksi!

Kirjan loppupuolella Meckweld esittelee erilaisia tapoja yhdistää asanaharjoitus omaan elämäntilanteeseen. Millaisia mahdollisuuksia avautuu kun tekee yinjoogaa koko perheen tai ystävän kanssa? Entä miten yiniä voi soveltaa palautumiseen juoksulenkistä tai stressaavasta työstä?

IMG_20180605_200433

Kirjaa selaillessani minua puhutteli erityisesti Distraction Yogaksi nimetty tapa lähestyä asanaharjoitusta. Kuvissa Meckweldin kumppani selaa jooga-asanoissa tablettia tai puhelinta. Tämä voi olla hyvinkin se tapa jolla saa ujutettua asanoita kiireiseen päivään!

Harjoitukseen keskittyminen on aina hyvä, mutta asana tai pari aina silloin tällöin päivän mittaan on parempi kuin se että jää odottelemaan täydellisiä harjoitusolosuhteita.

Itse yleensä teen asanaharjoituksen silloin kun minulla on siihen rauhallista aikaa ja voin olla melko varma, ettei minua häiritä. Tämä on tarkoittanut etenkin kiireisinä aikoina, että harjoitus jää tekemättä, vaikka kiireen keskellä sitä juuri tarvitsisi.

Kirjan inspiroimana olen ujuttanut omaa harjoitusta lähemmäs omaa arkeani. Voin aivan hyvin myös tehdä asanoita ja samalla vaikkapa keskustella lasten kanssa tai ainakin pysyä valppaana sen suhteen, onko heidän tekemisiinsä tarpeen puuttua. Harjoitus ei mene siitä pilalle.

 

Aiheesta lisää: