Sosiaalisen median kiiltokuvajooga

Vaikka sosiaalisen median tarjoamat kiiltokuvat akrobaattisista jooga-asanoista voivat innostaa asanaharjoittelun pariin, tarkka kuva siitä minkä näköisiin asanoihin pyrkii voi olla turhauttavaa tai jopa vahingollista.

Mikäli sosiaalisen median joogakuvatarjontaa on uskominen, tärkeimmät asanat ovat ylösalaiset asanat, erityisesti pincha mayurasana eli kyynärvarsiseisonta, massiiviset taaksetaivutukset sekä näiden yhdistelmä, vrschikasana eli skorpioni.

Esteettiseltä kannalta katsottuna kuvissa ei useinkaan ole moittimista. Eri asia on, toimivatko ne inspiraationa joogaan, minkä usein väitetään olevan niiden tarkoitus.

Harjoituksen motivaatio

Joogan avulla on mahdollista päästä paikkaan jossa ei ole ennen ollut, löytää kehostaan uusia mahdollisuuksia. Kun oppii hallitsemaan asanan, jonka oli aikaisemmin kuvitellut olevan tavoittamattomissa, fiilis on mahtava.

Onnistumisen kokemuksista on lupa nauttia ja niitä on lupa hehkuttaa muille, vaikkapa lataamalla kuvia sosiaaliseen mediaan. Näistä huippuhetkistä tulisi myös osata päästää irti ja ottaa jokainen harjoitus uutena, ei edellisen jatkeena tai toistona.

Joskus voi olla pitkiäkin aikoja, jolloin fyysisesti vaativat asanat eivät vain onnistu. Jos arvottaa joogaharjoitustaan sen perusteella, miten vaativia asanoita pystyy tekemään, harjoituksesta tulee oman arvon mittari: jos en pysty tänään siihen mihin pystyin eilen, olen epäonnistunut.

Muistan itsekin ajan, jolloin fyysinen edistyminen asanaharjoituksessa tyssäsi kuukausiksi. Pelkäsin, ettei joogaharjoitus tunnu ehkä enää koskaan hyvältä.

Lopulta tiedostin, että olin takertunut ajatukseen ihanteellisesta asanaharjoituksesta, ja vähitellen uskalsin päästää siitä irti ja avautua omalle keholleni sellaisena kuin se sillä hetkellä oli. Kun aloin taas tehdä harjoitusta sen hetkisistä lähtökohdista enkä kolme kuukautta sitten vallinneista lähtökohdista, harjoitus alkoi taas toimia.

Etenkin vaikeat ja näyttävät asanat voivat muuttua jopa pakkomielteeksi. Esimerkiksi kyynärvarsiseisonta on pääsääntöisesti sitkeällä työllä harjoiteltavissa. Siinä on pitkälti kyse kehonhallinnasta ja voimasta. Harjoitusmotivaatiotaan on kuitenkin hyvä välillä tarkistaa. Miksi haluan harjoitella juuri tätä asanaa? Mitä sitten tapahtuu kun osaan sen?

Näyttävien asanoiden funktio

Jos oma keho on kaukana sosiaalisen median tyrkyttämästä kuvasta hoikasta ja keijumaisesta joogavartalosta, ja jos se ei kaiken lisäksi tunnu taipuvan mihinkään suuntaan, kuvien tarjoama inspiraatio voi kääntyä turhautumiseksi: Vaikka miten harjoittelisin, minusta ei koskaan saa yhtä siroa ja notkeaa, joten turha edes aloittaa joogaa.

Jos selkänikamien välissä on paljon tilaa, taaksetaivutukset ovat ainakin pienen harjoittelun jälkeen väkisinkin näyttäviä, koska maltillisemmat taaksetaivutukset eivät riitä asanan kaikkien hyötyjen saavuttamiseen. Vaikka tätä artikkelia motivoikin ärtymys sosiaalisen median joogakiiltokuvia kohtaan, en missään tapauksessa vastusta näyttävien asanoiden harjoittelua: jotkut tarvitsevat niitä, mutteivät kaikki.

Jos taas selkänikamat ovat hyvin lähellä toisiaan tai okahaarakkeet ottavat vastaan, taaksetaivutukset jäävät hyvin maltillisen näköisiksi, vaikka lihaskireydet ja -epätasapainot saisikin harjoituksen avulla pois. Asanaa ei tietyn rajan jälkeen saa mitenkään enää fyysisesti syvennettyä vaikka miten harjoittelisi.

Jos jälkimmäisellä anatomialla varustettu katselee vierestä kun ensimmäiseen kuvaukseen sopiva henkilö tekee harjoitusta, hän saattaa kokea, että on vielä paljon työtä tehtävänä ennen kuin pääsee yhtä edistyneeseen harjoitukseen tiedostamatta sitä, että on jo saavuttanut oman liikkuvuutensa rajat. Tämä ei kuitenkaan näy ulospäin, eikä hän todennäköisesti saavuttaisi yhtä suurta huomiota sosiaaliseen mediaan lataamillaan joogakuvilla kuin naapurinsa.

Siksipä onkin äärimmäisen tärkeää, että harjoitusta motivoi sisäinen kokemus eikä ulkoinen muoto. Vaikka joogan ajatellaan yleensä olevan lempeää, se on sitä vain jos se tehdään oman kehon ehdoilla ja oman kehon rajoissa.

 

Kuvat: arztsamui, sattva / FreeDigitalPhotos.net

Hidastettu yin

Yinjoogalle on tyypillistä asanat, joissa viivytään minuutteja. Mitä jos yinharjoituksen tekisi vieläkin hitaammin?

Bolstereiden eli putkityynyjen avulla yinjooga-asana saadaan tuettua mukavaksi. (Kuva Ioga Flown studiolta Turusta.)

Yinjoogaharjoitusta luonnehtii hitaus ja rentous. Kun yhdessä asanassa viipyy vaikkapa neljä minuuttia, keho ehtii asettua, kenties myös mieli.

Jos haluaa yinjoogaharjoitukseen uutta näkökulmaa, harjoitusta voi hidastaa entisestään. Asanoissa voi viipyä vaikka kaksikymmentä minuuttia! Tällöin on kuitenkin hyvä tietää tarkkaan, mitä on tekemässä.

Oma kokemus

Kokeilin itse hidastettua yinjoogaharjoitusta ensimmäisen kerran Chi Therapeutics -koulutuksessa. Teimme tunnin aikana kaksi yinjooga-asanaa, selän kierrot ja eteentaivutuksen. Viivyimme asanoissa viidentoista minuutin ajan ja pidimme niiden välissä muutaman minuutin tauon.

Ennen harjoitusta minulla oli orastava päänsärky ja levoton olo. Ajattelin, ettei tässä tilanteessa voi olla ollenkaan hyvä idea tehdä noin pitkäkestoisia asanoita.

Kesti kauan, että ylipäätään löysin asennon, jossa voisin pysytellä pitkään. Kun asento löytyi, etsin hengityksen. Keskittymällä hengitykseen alkoi myös mieleni vähitellen hiljetä. Aloin vaipua pysähtyneeseen tilaan, jossa kuitenkin pysyin jollain tavalla tietoinen tilanteesta.

Vähitellen heräämässä harjoituksen jälkeen. (Kuva Merijoogan studiolta Lauttasaaresta.)

Tultuani pois asanasta huomasin, ettei päänsärystä ole enää tietoakaan. Kun jaoimme ryhmässä kokemuksia harjoituksen jälkeen, suurin osa oli kokenut pitkät yin-asanat eri tavalla antoisiksi kuin lyhyemmät. Moni oli kokenut niissä samanlaista syvää rauhaa kuin minäkin, enkä ollut ainoa, jonka kolotukset vain hävisivät harjoituksen aikana.

Aikaa rauhoittua

Koulutusmoduulin jälkeen olen yksinkertaistanut omaa yin-harjoitustani. Mieluummin teen kaksi tarkkaan kohdennettua asanaa huolella kuin kymmenen hosuen.

Yinjoogaharjoitus on jo sinällään minulle meditaatioharjoitus, jossa tarkkailen mieleni liikkeitä. Hitaampi yin-harjoitus on juuri tästä näkökulmasta antoisa: pidemmissä asanoissa mieleni liikkeet saattavat hetkeksi tyyntyä, kun mielellä on riittävästi aikaa rauhoittua, ennen kuin taas tapahtuu.

Kenties mielen rauhoittumista edistää kaltaisillani levottomilla sieluilla se, että kun on jossain muussa asanassa kuin istumassa, tietää että samalla jollain tasolla tekee jotain, vaikkei asanan ylläpitämisen eteen tarvitsisikaan nähdä vaivaa.

Mitä huomioida pitkissä asanoissa?

Minulle pitkät asanat ovat opettaneet huolellisuutta myös lyhyempien asanoiden linjausten hakemiseen. Seuraavien yinjoogaharjoituksen periaatteiden olen huomannut korostuvan pitkissä asanoissa:

• Hakeudu asanaan, joka ei ole työläs ylläpitää.

Pitkät pidot eivät toimi yhtä hyvin kaikissa asanoissa. Yinjooga-asanassa olennaista on että kohdealue on rento, mutta asanan ylläpito saattaa joskus vaatia lihasjännitystä muualla kehossa. Näin on usein esimerkiksi reiden etuosaa ja lonkankoukistajaa herättelevässä lohikäärmeessä, jossa etummainen jalka toimii vipuvartena, tai sfinkissä, jossa tukeudutaan käsivarsiin. Nämäkin asanat on toki mahdollista tukea sellaisiksi, että niissä voi olla täysin rentona.

• Hae asanassa mukava syvyys.

Pitkissä pidoissa korostuu yinjooga-asanoihin pätevä periaate ”vähemmän on enemmän.” Rentoutuminen ei ole mahdollista, jos asana viedään niin pitkälle kuin vain suinkin pääsee. Yleinen ohjenuora yinjooga-asanan syvyydeksi on 75% maksimisyvyydestä, mutta pidemmissä pidoissa sekin voi olla liikaa.

• Älä suorita.

Asanassa ei kannata pysyä pitkää aikaa vain siksi, että on päättänyt niin. Harjoituksesta saa parhaan hyödyn kun herkistyy kuuntelemaan kehon viestejä ja ottaa ne tosissaan sen sijaan että taistelisi niitä vastaan.

 

Alin kuva: suphakit73/FreeDigitalPhotos.net