Terapeuttisen joogan ydin

Joogaharjoitusta pidetään yleensä niin kehoa kuin mieltäkin hoitavana. Erityistä huomiota harjoituksen hoitavuuteen kiinnitetään terapeuttisessa joogassa. Oikeanlaisella harjoituksella pääsee pitkälle, mutta se ei ole kaikki kaikessa. Oman harjoitukseni ajauduttua umpikujaan löysin avun yllättävältä suunnalta.

Terapeuttisen joogan ideana on mukauttaa harjoitus yksilöllisiin tarpeisiin sopivaksi. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa koko harjoituksen suunnittelemista vastaamaan yksilön sen hetkistä tilaa ja tarpeita.

Harjoitus voidaan esimerkiksi suunnitella niin, että siitä voi olla apua johonkin tiettyyn krooniseen vaivaan, kuten vaikkapa migreeniin. Se voidaan myös suunnitella tasapainottamaan ayurvedistä doshaa eli keho-mielityyppiä, tai siitä voidaan hakea tasapainoa stressin keskellä.

Terapeuttisessa joogassa asanoiden linjauksessa kiinnitetään erityistä huomiota yksilöllisiin tarpeisiin. Usein tämä tarkoittaa lempeitä asanoita, mutta tämä ei missään nimessä sulje pois voimakkaampia asanoita. Painopiste on kuitenkin asanan funktiossa ulkoisen muodon sijaan.

Itseäni kiehtoo joogassa erityisesti hoitava aspekti, ja siksi käyn parhaillaan jo toista terapeuttisen joogan koulutusta. Tässäkin lähestymistavassa on kuitenkin omat sudenkuoppansa, varsinkin kun sitä soveltaa itseensä.

Kun harjoitukselta haetaan jotakin tiettyä asiaa, vaikkapa mielenrauhaa, uutta puhtia tai sattvista tilaa puhumattakaan tietyn näköisistä asanoista, tulee mahdolliseksi myös harjoituksen arvottaminen onnistuneeksi ja epäonnistuneeksi. Kun epäonnistuneiksi koettuja harjoituksia on riittävän monta peräkkäin, mieli kiristyy.

Harjoituskriisi ja miten pääsin eteenpäin

Kenties väitösuupumuksesta johtuen harjoitukseni ajautui pienimuotoiseen kriisiin. Kaikesta teoreettisesta ja käytännönkin osaamisestani huolimatta harjoitukseni alkoi maistua puulta eikä siinä tuntunut tapahtuvan mitään, vaikka tein sen hyvinkin oikeaoppisesti.

Muutoksen tähän toi terapeuttisen joogan nelipäiväinen koulutusmoduuli, jossa kaikki osallistujat ohjasivat toisilleen omannäköisensä tunnin. Kun tulin ajetuksi pois omalta mukavuusalueeltani, aloin nähdä miten oma harjoitukseni oli muuttunut vaivihkaa hyvin vakavamieliseksi: Ei saa olla musiikkia koska se estää pratyaharan, ja muutenkin harjoitus pitää tehdä asiaan kuuluvalla ryppyotsaisella hartaudella.
Erityisen avartava kokemus oli likipitäen hysteerisen railakkaissa tunnelmissa tehty parijoogaharjoitus. Asanoiden linjaukset eivät olleet keskiössä, eikä myöskään vakava keskittyneisyys. Vähän väliä kaikki räjähtivät nauramaan, ohjaaja mukaan lukien. Ja kun hetkeksi maltoimme pysähtyä, nauruun alkoi sekoittua kyyneleitä.

 

Juuri tällä tunnilla, jossa ei ollut tietoakaan vakavamielisestä keskittyneisyydestä, tapahtui ihmeitä. Olen kuullut lonkkamöykyistä, jotka joogaharjoituksessa voivat joskus sulaa ja valua kyyneleinä ulos. Minulla toinen lonkka on ollut hankala. Olen ajatellut, että siinä missä muilla on niitä mielenkiintoisia joogamöykkyjä, minulla on vähintäänkin alkava nivelrikko, jolle ei voi tehdä mitään.

Risti-istunnassa tehtävässä eteentaivutuksessa parin nojatessa selkääni vasten tunsin taas möykyn. Vastustin. Kunnes tuntui turvalliselta luopua vastustamisesta. Möykky alkoi sulaa pois, ja asana syveni kymmeniä senttejä. Sen jälkeen olo on ollut vetreä ja on ollut helppo hymyillä.

Mikä joogassa hoitaa?

Joogaharjoituksen hoitavuus ei tule oikeanlaisista asanoista eikä millintarkoista linjauksista. Oikeanlaiset asanat toki ovat tarpeen, jotta harjoitus olisi mielekäs ja tarkoituksenmukainen, ja oikeanlaiset linjaukset pitävät huolen siitä, ettei harjoitus ole hajottava. Joskus ylhäältä annetut ohjeet ovat tässä kohden tarpeen, mutta niitä tärkeämpää on vastavuoroisuus.

Vastavuoroisuus taas edellyttää, että antaa itsensä tulla nähdyksi. Tämä ei tarkoita fyysisen ulkokuoren näkemistä vaan syvälle sieluun näkemistä, aitoa ja hyväksyvää kohtaamista. Tämän rinnalla harjoituksen oikeaoppinen tekeminen on toissijaista, etenkin jos oikeaoppisuudesta tulee itsessään päämäärä.

Asanoita tärkeämpää on yhteys omaan itseen ja sen ohella yhteys muihin. Joskus se, että pääsee kosketuksiin itsensä kanssa, vaatii harjoitusta omassa rauhassa. Silloinkin harjoituksen hoitavuus edellyttää, että antaa itse nähdä itsensä juuri sellaisena kuin on. Hoitavuus on kaukana jos näkee itsensä vain suhteessa siihen, minkälainen toivoisi olevansa.

Yksi sanan jooga merkityksistä on ’yhdistäminen.’  Vaikka klassisen joogan lopullinen päämäärä on kaivalya, erillisyys, eristäytyminen ei palvele sitä niin kauan kuin yhteys aineelliseen maailmaan ja ennen kaikkea muihin ihmisiin on erottamaton osa omaa elämänpolkua.

Kukaan ei voi tietää, mistä lonkkamöykkyni sulaminen viime kädessä johtui. Uskon kuitenkin, että syvän yhteyden kokeminen ja sen mahdollistama sanaton jakaminen sekä kokemus siitä, että kaikki on hyvin vaikkeivät monet asiat ole lähelläkään täydellistä, loivat oivalliset olosuhteet tiedostamattomasta vastustuksesta irtipäästämiselle.

Oikeanlaisen asanaharjoituksen terapeuttisena tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia juurikin vastustamisesta ja muusta pingottamisesta luopumiselle, jolloin olo on vapaa ja hyvä. Tästä tilasta käsin on hyvä kohdata arkensa riemulliset haasteet, ja ehkä hetken muistaa olla ottamatta kaikkea kohtaamaansa negatiivista itseensä.

Advertisement