Toiminnan jooga, osa 1: tapas

Toiminnan jooga eli kriyajooga on yksi joogan tarjoama polku saada mieli keskittyneeksi. Toiminnan joogassa on kolme osaa: tapas eli itsekuri, svadhyaya eli pyhä lukeminen tai itsetutkiskelu ja ishvarapranidhana eli Jumalalle omistautuminen. Kriyajoogaa tarkastelevan juttusarjan ensimmäisessä osassa tarkastellaan, mitä tapas on.

Yoga-sutran toisessa luvussa Patanjali kertoo, millaisella harjoituksella mieli saadaan keskittyneeksi. Painopiste on siis toiminnan joogassa. Toiminnan joogan kolme osaa ovat myös määräyksiä eli niyamoja, joista muodostuu toinen joogan kahdeksasta osasta. Näiden lisäksi niyamoihin kuuluu sauca eli puhtaus ja santosha eli tyytyväisyys.

Sanana tapas viittaa tuleen, joka polttaa pois epäpuhtauksia. Tapasta tarvitaan, jotta keho ja mieli puhdistuisivat kaikesta siitä, mikä estää niiden täysipainoisen toiminnan. Tapas siis pitää kehon ja mielen toimivana ja terveenä!

Tapas – palava mutta kurinalainen into

Tapas on päättäväistä pysymistä valitsemallaan tiellä.

Emme pysy terveinä ja ajattelultamme selkeinä automaattisesti vaan tarvitsemme näiden ominaisuuksien ylläpitämiseksi päättäväistä harjoitusta, tahtoa ja itsekuria. Tapas auttaa nousemaan automaattisten toimintamallien ja välittömien aistinautintojen yläpuolelle ja tekemään viisaampia ja kauaskantoisempia valintoja.

Tällainen itsekuri on toki mahdollista pelkkänä mielen harjoitteena, haasteena itselle että pystynkö. Siinä ei ole kuitenkaan ole kyse sellaisesta itsensä piiskaamisesta jossa asenne omaa itseä kohtaan on kova ja armoton. Tarkoituksenmukaisinta tapas on silloin kun syy harjoittaa sitä on kirkkaana mielessä. Se on väline, ei päämäärä sinänsä.

Harjoituksen tekeminen silloin kun tarvitsee sitä eikä ole painavaa syytä olla tekemättä sitä edellyttää tapasta, kun taas tapas loistaa poissaolollaan silloin kun valitsee vaikkapa roikkua tarkoituksettomasti tietokoneella velvollisuutensa laiminlyöden tai syödä ajankulukseen vaikkei ole nälkä.

Mitä vakaammalla pohjalla motivaatio vaikkapa joogan polulla etenemiseen on, sitä paremmin harjoitukseen käytetty tapas auttaa eteenpäin. Syntyy itseään ruokkiva, positiivinen kehä: into tehdä harjoitusta kasvaa, kun huomaa etenevänsä. Into ei kuitenkaan pysy itsestään yllä. Tapas on sen säntillistä ylläpitämistä.

Tapas ja asanat

Vaikka tapas on yleispätevä periaate, monelle nykyjoogille on mielekästä tarkastella sitä myös suhteessa asanaharjoitukseen. Myös siinä on tärkeää tarkastella, mikä motivoi omaa harjoitusta.

Tapas ei välttämättä näy ulospäin siinä, miten hyvää tekninen asanoiden osaaminen on. Tapas ei ole asioiden tekemistä vaikeamman kautta vaan omiin tarpeisiin nähden oikeanlaisella tavalla. Tämä tapa voi joskus olla erilainen kuin mitä mieli haluaisi. Tapasta tarvitaan myös siihen, että pitäytyy tarvittaessa harjoituksessa, joka ei välttämättä ole ulkoisesti sellainen kuin haluaisi.

Ylisuorittajalle tapaksen käsite voi tuntua läheiseltä. Tapas ei kuitenkaan perustu aina

Joskus se, että malttaa pysähtyä, vaatii suurta itsekuria.

siihen, että enemmän olisi aina enemmän. Voimakkaammin tuntuva asana ei välttämättä ole tehokkaampi.

Suorituskeskeisessä harjoituksessa unohtuu helposti muut tärkeät periaatteet, ahimsa eli väkivallattomuus ja satya eli totuudellisuus: liian ankara harjoitus sotii itseään vastaan olemalla rakentavan sijaan vahingoittava.

Tapas ei näy ulospäin siinä, miten hyvää tekninen asanoiden osaaminen on. Tapas ei ole asioiden tekemistä vaikeamman kautta vaan omiin tarpeisiin nähden oikeanlaisella tavalla. Tämä tapa voi joskus olla erilainen kuin mitä mieli haluaisi.

Tapasta tarvitaan myös siihen, että pitäytyy tarvittaessa harjoituksessa, joka ei välttämättä ole ulkoisesti sellainen kuin haluaisi. Ennen kaikkea tapas on sitä, että kerta toisensa jälkeen palaa niiden joskus tylsiltäkin tuntuvien asioiden ääreen, joiden tietää pitkällä tähtäimellä ravitsevan sielua. Se on arjen velvollisuuksien täyttämistä mukisematta myös silloin, kun tekisi mieli laiskotella. Ja se on suorittamasta lakkaamista silloin kun tietää tarvitsevansa lepoa.

Sankalpa – sydämesi syvin toive

Sankalpa tarkoittaa korkeinta totuutta kohtaan tehtyä sääntöä tai valaa. Se on elämän syvin tavoite tai johtolanka. Kun oma sankalpa on kirkkaana mielessä, on vaikea välttyä kulkemasta sitä kohti. Mutta miten löytää se?

Tavoitteet on helpompi saavuttaa, kun ne ovat kirkkaana mielessä. Ihmisen yksi syvimmistä tavoitteista on saada elää merkityksellistä elämää. Se voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.

Jos ei koskaan tule tarkastelleeksi, mitä merkityksellinen elämä omalla kohdalla tarkoittaa, elämä voi jäädä merkityksettömäksi ajelehtimiseksi, jossa onnellisuutta haetaan välittömistä aistinautinnoista. Ne eivät pitkällä tähtäimellä rakenna vakaata perustaa sisäiselle tyytyväisyydelle.

Sankalpa on keskeinen osa yoga nidraa. Sen voi ottaa mukaan myös asanaharjoitukseen. Se antaa suunnan niin harjoitukselle kuin myös koko elämälle.

Mitä kaipaat ja miksi?

Asioita tehdään hyvin usein miettimättä kovin syvästi, että miksi. Joogaharjoitustakin voi tehdä vain tavan vuoksi – eikä se ole ollenkaan huono tapa! Harjoitus muuttuu kuitenkin tarkoituksenmukaisemmaksi, kun miettii, mitä siltä juuri sinä hetkenä tarvitsee.

Liikkeelle voi lähteä vaikkapa siitä, millainen haluaa olonsa olevan harjoituksen jälkeen. Kun tekee harjoituksen tätä ajatusta silmällä pitäen, lienee sanomattakin selvää, että harjoitus vie oloa kohti toivottua tilaa. Näin ei välttämättä kävisi, jos ei olisi miettinyt tavoitteitaan ennen harjoitusta, tai jos olisi käynyt, se olisi ollut sattumanvaraista.

Ajatusta voi jatkaa pidemmälle: kun kerran voin vaikuttaa omaan olooni ihan vain tekemällä itselleni selväksi, mitä tarvitsen ja ohjaamalla toimintaani pitäen tämän mielessä, on mahdollista ottaa itselleen myös pidemmän tähtäimen tavoitteita.

Voin tehdä harjoituksen esimerkiksi toivoen itselleni tai läheiselleni terveyttä ja mielenrauhaa. Jos minulla sattuu olemaan terveysongelmia, tämän ajatuksen vaikutus tuskin on välitön, mutta pitkällä tähtäimellä tämä intentio alkaa ikään kuin itää mielessä. Sen vaikutus vahvistuu kun alan myös harjoituksen ulkopuolella kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, joilla voin itse edistää tavoitteen toteutumista.

Sankalpa

Intentio luo perustan tarkoituksenmukaiselle harjoitukselle, mutta sankalpa on tätäkin syvempi. Mikä tahansa toive ei ole sankalpa. Sankalpa on jotain, joka on jo siemenenä meissä kaikissa. Löytämällä sen se alkaa itää ja tulla vähitellen yhä voimakkaammin todeksi.

Sankalpaa ei varsinaisesti keksitä, vaan se löydetään. Mikä on se mitä toivot kaikkein eniten? Jos toiveena on vaikkapa menestys uralla tai opinnoissa tai helpotus ihmissuhdekiemuroihin, voi ajatusta viedä vieläkin pidemmälle: miksi haluan sitä? Onko jotain, jonka toteutuessa tämäkin toteutuisi tai ei ainakaan enää häiritsisi?

Sankalpa ilmaistaan preesensissä, ikään kuin se olisi jo toteutunut. Jos syvin toiveeni olisi saada elää vapaana, terveenä ja onnellisena, totean sankalpan ikään kuin se olisi jo toteutunut: ”Olen vapaa, terve ja onnellinen.”

Sankalpa ei kuitenkaan ole taikomista. Luonnollisestikaan en saavuta lentotaitoa vaikka miten hokisin itselleni osaavani lentää. Äkkirikastumistakaan tuskin on luvassa vaikka sankalpani olisi, että kylven rahassa ja vauraudessa. Yksi hyvän sankalpan piirre on, että siihen voi itse uskoa.

Jos oma sankalpa ei heti löydy, voi käyttää vaikkapa jotakin seuraavista Swami Satyananda Saraswatin ehdotuksista: ”Herätän henkisen potentiaalini,” ”Menestyn kaikessa mihin ryhdyn,” ”Olen kokonaan terve.” Jotta sankalpa toimisi, sitä ei pidä vaihtaa tämän tästä. Sankalpan toteutuminen voi viedä aikaa.

Sankalpa tarjoaa suunnan elämälle ja auttaa kiinnittämään huomiota niihin asioihin, jotka tukevat omaa syvintä toivetta.