Ishvara pranidhana tarkoittaa Jumallalle omistautumista. Se on viimeinen toiminnan joogan eli kriyajoogan kolmesta osasta. Siinä on viime kädessä kyse siitä, ketä palvelee: itseään vai jotain sellaista mistä itse on vain pieni osa. Mutta millaisesta Jumalasta tässä oikein puhutaan, ja täytyykö joogaa vakavissaan harjoittavan sittenkin niellä ajatus Jumalan olemassaolosta?
Ishvara pranidhana tarkoittaa Jumalalle omistautumista. Se tuo toimintaan laajemman näkökulman: minkä vuoksi toimin? Mihin tarkoituksiin valjastan tapaksen, itsekurin? Mihin suhteutan svadhyayan, henkisen opiskelun tai itsetutkiskelun kautta saavuttamani käsitykset paikastani maailmassa?
Uskonnollisesti suuntautuneelle joogille tämä suurempi kokonaisuus on luontevasti Jumala – ja jälleen on syytä pitää mielessä, ettei Yoga-sutra määrittele, minkälaisista dogmeista käsin Jumalaa tulisi lähestyä. Jos ajatus Jumalasta tuntuu vieraalta, voi miettiä, mitä kunnioittaa syvimmin, ja tarkastella ishvara pranidhanaa sen kautta.
Ishvara pranidhana on joogan osista voimallisin. Sen sanotaan yksin riittävän joogan päämäärän saavuttamiseen (mutta se ei valtuuta sivuuttamaan muita joogan osia). Kun alkaa yhä enemmän nähdä itsensä suuremman kokonaisuuden osana eikä sen keskipisteenä, kiintymys kaikkeen aineelliseen, muuttuvaiseen ja ohimenevään vähenee.
Itsekeskeisyys kärsimyksen lähteenä
Tarkastellaanpa ishvara pranidhanan vastaista toimintaa. Se voi tuntua houkuttelevalta, sillä siinä maailmankaikkeuden keskuksena nähdään oma itse. Maailma ja muut ihmiset ovat täällä palvelemassa juuri minua, ja mitä enemmän kontrollia ja vaikutusvaltaa minulla on, sitä enemmän hyödyn, sitä varmistetumpi oma selustani on.
Tällainen egosta kumpuava näkökulma heijastaa pohjimmiltaan epäluottamusta ja pelkoa: Jos en itse pidä huolta siitä että minulla on kaikki mitä haluan ja varmuuden vuoksi vähän enemmänkin, putoan tyhjän päälle. Itseriittoisuuden kompastuskivenä on jatkuva varuillaanolo. Hetkeksikään ei voi hellittää.
Ihmissuhteissa tämä voi näkyä vaikkapa omistushaluna ja määräilevyytenä. Koska olen pohjimmiltani epävarma sen suhteen, riitänkö sellaisena kuin olen, minun pitää kynsin hampain pitää kiinni ympärilläni olevista ihmisistä ja varmistaa, että he toimivat niin kuin haluan. Tilaa ei voi antaa, koska siinä on vaarana, että jään yksin.
Joogamatolla egokeskeisen harjoituksen hedelmänä voi olla esimerkiksi tiukan kehonhallinnan kautta saavutettu ihailu. Se voi olla palkitsevaa, mutta se voi myös muodostua vankilaksi, jos oma arvo on sidottu siihen. Ennen kaikkea se estää avautumasta joogan syvemmälle, hoitavalle yhteydelle, mikä edellyttää ennen kaikkea irti päästämistä ja oman itsensä rehellistä ja pyyteetöntä kohtaamista.
Laajemman kokonaisuuden näkeminen rauhan lähteenä
Muutetaanpa sitten hieman näkökulmaa ottamalla ishvara pranidhana johtolangaksi. Enää minä en ole se jota varten maailma on olemassa, en edes omissa kuvitelmissani. Kaikkea toimintaa määrittäneen mantran ”minä haluan” tilalle tulee ”minä palvelen.”
Tämä ei tarkoita että täytyisi unohtaa itsensä kokonaan ja elää askeettisessa kieltäymyksessä aina uhrautuen muiden etua kaikessa miettien. Halusimme tai emme olemme henkistyneinäkin ihmisiä joilla on tietyt perustarpeet, ja jos niistä ei huolehdita, uuvumme. Ja kun uupuu, ei jaksa olla hyödyksi kenellekään.
Ishvara pranidhana tuo elämään syvemmän merkityksen. Kun näkee itsensä osana jotain suurempaa ja itsensä palvelemassa tätä kokonaisuutta, kumpuaa toiminta viisaudesta, ei pelosta. Tällöin toiminnan hedelmiä ei haalita itselle niin paljon kuin mahdollista, ja tuloshakuisesta toimijasta tulee kokonaisuuden palvelija. Vähitellen tätä tietä kulkemalla voi saavuttaa syvän rauhan.
Joogamatolla ishvara pranidhanaa voi harjoittaa miettimällä sankalpat kohdilleen. Egokeskeisessä joogassa tavoiteltiin ensisijaisesti näyttävyyttä, hyväksyntää, ja ihailua. Ishvara pranidhana harjoituksessa on sitä, että hakee harjoituksesta kehoon ja mieleen herkkyyttä, tarkkuutta ja voimaa, jotta jaksaa hoitaa omat velvollisuutensa parhaalla mahdollisella tavalla.
Takertuneisuus toiminnan menestyksellisyyteen vähenee kun ei alunperinkään ole hakemassa itselleen mitään. Vaikka miten yrittäisi hallita maailmaa, törmää tämän tästä omaan rajallisuuteensa: loppujen lopuksi toiminnan seuraukset eivät juurikaan ole omissa käsissämme. Voimme tehdä vain parhaamme, sen jälkeen täytyy päästää irti ja luottaa. Tätä on ishvara pranidhana.
”Act as if you trust God” – tuntematon
Svadhyayan ytimessä on tapaksen, itsekurin harjoittamisen suuntaaminen mielekkääseen ja kestävään suuntaan. Koska oma näkökulmamme on aina rajallinen, kokeneempien opastus on tässä kullanarvoista. Korkeimman ja puhtaimman opastuksen ajatellaan löytyvän pyhistä kirjoituksista.
Mantrojen toistaminen on yksi perinteinen tapa harjoittaa svadhyayaa. Niiden toistamisen uskotaan vievän lähemmäs korkeampia ominaisuuksia.
joogamattoajatelmia 