Mikä kaikki voi oikeastaan olla joogaa? Itse koen tekeväni syvästi hoitavaa joogaharjoitusta malttaessani siirtyä paikasta toiseen hitaasti.
Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, miten joogatunti voi toimia pelkkänä jumppaharjoituksena yhtä lailla kuin ilman sen kummempaa keskittymistä tehty jumppatunti voi viedä lähemmäs joogan päämäärää. Nyt haluan tarkastella aihetta vielä laajemmin.
Viime talvena heräsin siihen, että minulla oli olevinaan alituinen kiire joka paikkaan. Tämä heijastui koko olemukseeni, ja olin useimmiten ylivirittyneessä, rauhattomassa tilassa. Oivaltaessani, että kiire on suureksi osaksi ainoastaan pääni sisällä, ryhdyin harjoittelemaan paikasta toiseen siirtymistä hitaasti ja ajan kanssa. Vaikutukset omaan olooni olivat merkittävät: olin tyynempi ja läsnäolevampi. Mutta miten tämä voidaan laskea joogaharjoitukseksi?
Joogaterapiakoulutuksessa miellyin Ganesh Mohanin luonnehdintaan joogasta uppoutumisena hyödyllisiin kokemuksiin. Asanaharjoitus voi hyvin olla toisinaan kaikkea muuta kuin hyödyllinen kokemus, jolloin siihen uppoutuminen ei tämän määritelmän mukaan ole joogaa. Sama pätee meditaatioon ja pranayamaan ja mihin tahansa muuhunkin. Mikään harjoitus pelkkänä muotona ei siis ole joogaa.
Uppoutuneisuus viittaa samadhi-tilaan, jossa keskittyminen on niin syvää että käsitys omasta itsestä keskittymisen kohteesta erillisenä olentona häipyy. Samadhi ei välttämättä liity joogaan, mitä tahansa flow-tilaa voi luonnehtia samadhiksi.
Myös hyödyllisen kokemuksen voi määritellä monella tapaa. Kun opiskelee tulevaa ammattia varten, työllistymisen kannalta on varsin hyödyllistä uppoutua opintoihinsa. Ei ole kuitenkaan aihetta väittää kaikkien opintoihinsa uppoutuneiden tekevän parhaillaan antaumuksellista joogaharjoitusta, vaikka uppoutuneisuus olisi niin syvää, että unohtaa syödä ja nukkua.
Sattva
Mohanin luonnehdinnassa hyödyllisellä kokemuksella tarkoitetaan sattvan sävyttämää tilaa. Sattva, rajas ja tamas ovat kolme luonnon laatua, joiden vuorovaikutukseen kaikenlainen toiminta perustuu.
Sattva eli kirkkaus on kaikkein lähinnä puhtaan tietoisuuden alkuperäistä tilaa. Sattvinen tila on kirkas, selkeä, tyyni ja rauhallisen miellyttävä. Ei ole tarvetta tavoitella mitään koska kaikki on hyvin.
Rajas, intohimo, herää taas silloin kun mieli alkaa etsiä onnellisuutta ulkoisista kohteista. Näin rajas toimii alkusysäyksenä toiminnalle. Samalla myös tietoisuuden alkuperäinen kirkkaus alkaa jäädä peittoon.
Kestävän onnen löytäminen ulkoisista kohteista on lähtökohtaisesti tuhoon tuomittu yritys. Kun kerta toisensa jälkeen turhautuu onnellisuuden tavoitteluyrityksissään, jossain kohtaa ei enää jaksa yrittää.
Tällöin mielen valtaa tamas, sakeus, laiskuus tai passiivisuus, jopa toivottomuus. Ajatus siitä, miten avaimet tyyneyteen ja mielenrauhaan ovat koko ajan käsillä omassa itsessä, tuntuu epätodelta. Tamasia kuitenkin tarvitaan myös, ilman sitä esimerkiksi nukkuminen olisi mahdotonta.
Viime talven kokemukseni hitaan siirtymisen rauhoittavasta vaikutuksesta voidaan kääntää myös joogatermeille: Olin alkuun hyvin rajasisessa tilassa, ja ajoittaiset tamasintäyteiset flunssat tekivät oloni entistäkin turhautuneemmaksi kun en päässyt olemaan nopea ja tehokas. Tahdin hidastaminen tasapainotti näitä tiloja, ja vaalin sattvaa.
Uppoutuminen joogana
Joogan yhtenä päämääränä – tai välietappina – on sattviseen tilaan palaaminen. Tie sattvaan kulkee tamasin ja rajasin vähentämisen kautta, eli poistamalla kaikkea sitä mikä estää sattvan. Esimerkiksi sairaudet ja kiputilat ovat este sattviselle tyyneydelle. Näin ollen kaikenlaisen omasta hyvinvoinnista huolehtimisen voidaan ajatella olevan joogaa, jos sen tietoisesti valittuna päämääränä on sattva.
Kiputiloissa joogaharjoitus voi olla sitä, että etsii itselleen mahdollisimman kivuttomia asentoja, ja jos kipu vaivaa liikkuessa, etsii mahdollisiman kivuttomia tapoja liikkua. Kun tuo huomiota kivun sijaan tällaisiin kokemuksiin ja uppoutuu niihin, ne jättävät voimakkaamman muistijäljen. Kun toistoja on riittävästi, niistä muodostuu uusi, sattvaa ravitseva toimintamalli.
Kun sattvan vaalminen ja lisääminen on 
toiminnan päämääränä, vähennetään ulkoisten
kohteiden valtaa elämässä ja auktoriteetti oman elämän suunnasta siirtyy yhä vahvemmin itselle. Tässä ollaan jo vakaasti kulkemassa joogan polkua.
Mutta onko tässä kaikki? Mikä on viime kädessä syy tavoitella tällaista tilaa? On ilmiselvää, että on mukavampaa olla vapaa ja kivuton kuin addiktioiden riivaama ja sairas. Monelle tämä riittää, mutta sattva ei ole kuitenkaan joogan lopullinen päämäärä.
Joogan lopullinen päämäärä on lähteestä riippuen täydellinen vapautuminen aineellisesta luonnosta ja jälleensyntymistä tai sitten itseoivallus tai jumaloivallus. Sattvinen tila on ehdoton ennakkoedellytys tälle.
Hitaasti kävellen minäkin vaalin selkeyttä ja huolehdin siitä, etteivät stressitasot pääse nousemaan tarpeettomasti. Näin voin omassa harjoituksessani päästä suorempaa tietä itse asiaan, samadhin harjoittamiseen, kun tamasin ja rajasin tasapainottamiseen ei tarvitse käyttää aikaa.
joogamattoajatelmia 