Moni ajattelee joogan olevan vaikeita asentoja. Jooga-asanat eivät kuitenkaan koskaan ole vaikeita. Kerron tässä, miksi.

yoga-1568023_1920
Skorpioni

”Minä en sitten koskaan ole joogannut enkä taivu mihinkään ja kaikenlaista vaivaakin on, mutta jätän sitten vaan tekemättä osan.” Tämän kommentin olen kuullut monta kertaa, kun joku on ensimmäistä kertaa joogatunnilla.

Sen taustalla on toisaalta toivo siitä, että jooga voisi tehdä itselle jotakin hyvää, ja toisaalta pelko siitä, että se on ehkä saavuttamattomissa.

Joogan ei kuitenkaan ole tarkoitus olla vaikeaa. Ei ole kovinkaan hyödyllistä vääntää itseään asentoihin, joihin oma keho ei sovellu. Sen sijaan on hyödyllistä löytää sellainen tapa liikkua, joka tekee oman olon tasapainoisemmaksi, tyynemmäksi ja miellyttävämmäksi. Tähän ei ole koskaan pitkä matka, mutta vaatii hieman herkkyyttä löytää tapa, jolla siihen pääsee.

Tietoisuuden herättäminen

Nykyjoogasta tulee usein sellainen vaikutelma, että se soveltuu vain nuorille, hyväkuntoisille ja notkeille. Sosiaalisen median tarjoama joogakuvasto tukee tätä. On näyttävämpää poseerata kyynärvarsien varassa skorpioniasennossa kuin vaikkapa selinmakuulla hartiasillassa.

IMG_20171016_133604
Hartiasilta

Näyttävyys ei kuitenkaan ole suoraan verrannollinen asanan tehokkuuteen hoitavassa mielessä saati sitten omiin joogataitoihin. Ketteryyttä ja kehonhallintaa ne kyllä edellyttävät.

Yksi joogan tarkoituksista on tulla tietoisemmaksi. Suurimmaksi osaksi toimimme automaattiohjauksella. Aikaisemmat kokemukset määrittävät suureksi osaksi, miten reagoimme ympäristöömme.

Myös se miten käytämme kehoa, on pitkälti automaattista. Olitko hetki sitten tietoinen niskasi asennosta? Entäs siitä miten nilkkasi olivat? Tunnetko niitä oikeastaan edes nyt kun tietoisesti tuot niihin huomiotasi? Ensimmäinen askel joogassa on tiedostaa, missä on juuri nyt.

Automaattiohjauksesta kohti tietoisuutta

Jotkut toistuvat tavat olla ja liikkua tuovat kehoon ylimääräistä rasitusta. Siihen voi hakea helpotusta esimerkiksi hieronnasta tai satunnaisista joogatunneista, mutta jos tavassa käyttää omaa kehoa arjen keskellä ei tapahdu muutosta, kolotukset palaavat ennen pitkää.

Pitkittyneet kolotukset tekevät olon turhautuneeksi: ”Ärsyttävää kun hartiat ovat aina jumissa ja muutenkin hirveä stressi koko ajan päällä!” Tämä vahvistaa huonon voinnin kierrettä entisestään.

Voimakas jooga voi joskus toimia. Joskus se taas voi rasittaa kehoa entisestään. Joogassa tapahtuneet loukkaantumiset eivät ole epätavallisia. Niiden perimmäisenä syynä on puutteellinen tietoisuus siitä, mikä on omalle keholle hoitavaa.

Kierre alkaa purkautua siinä kohtaa, kun alkaa tiedostaa, miten voi ja miltä eri asiat tuntuvat. Se voi alkaa purkautua myös siinä kohtaa kun oivaltaa, ettei oikeasti hahmota vaikkapa yläselkäänsä. Siinä kohtaa alkaa päästä jyvälle siitä, mitä oma keho kaipaa. Tietoisuus on ensimmäinen askel, ei isot liikkeet.

Pienin askelin! 

leaf-2597122_1920

Kun löytää asentoja ja liikkeitä, jotka tuntuvat hyviltä ja joiden jälkeen olo tuntuu miellyttävän virtaavalta, koko olemisen tapa muuttuu. On parempi olla.

Millainen harjoitus sitten tukee tällaisen yhteyden löytämistä? Vaikeat asennot harvoin opettavat mitään hyödyllistä. Vaikeat asennot opettavat, että minusta ei ole tähän. Sellaisella kokemuksella ei tee mitään.

Helpot liikkeet ja asennot, joissa on hyvä olla ja hengittää, ovat sen sijaan hyvinkin hyödyllisiä. Niissä oppii, että minunkin on mahdollista tuntea oloni tyyneksi ja miellyttäväksi, tai ainakin vähemmän kivuliaaksi. Alati kipuilevien hartioiden on myös mahdollista tuntua rennoilta ja vapailta!

Kun saa kokea tämän olevan mahdollista, oppii vähitellen myös tiedostamaan, milloin olo muuttuu kireämpään suuntaan ja mitkä asiat ja asennot taas ylläpitävät virtaavaa oloa. Myös sisäinen puhe voi alkaa muuttua. Jos hartioita kiristää, sen voikin nähdä viisaan kehon antamana merkkinä siitä että on ehkä syytä vähän hellittää.

Tämä ei tarkoita että esimerkiksi usein haastaviksi koetut käsitasapainot pitäisi siivota pois omasta harjoitusohjelmasta jos ne siellä jo ovat. Kun kehonhallinta paranee, jossain vaiheessa käsien varassa tasapainoilu voi olla seuraava mielekäs askel omalla joogapolulla. Jos kyseessä on pieni askel, se ei silloin ole vaikea. Silloin asanan hallitessaan kokeekin osaavansa kannatella kehoaan uudella tavalla. Sellainen kokemus on avartava.

Hallitusti ja turvallisesti

Helppo ei kuitenkaan tarkoita löysää ja laiskaa. On olemassa joitain ohjenuoria siihen, millaiset helpoilta tuntuvat asennot ovat hyödyllisiä ja mitkä eivät. Alussa opettajan tarkka silmä ja asiantunteva ohjaus on avainasemassa harjoituksen pitämisessä turvallisissa rajoissa. Vähitellen oppilaan oma kehotietoisuuskin kehittyy.

Parhaimmassa tapauksessa jo ensimmäinen joogatunti on auttanut näkemään, että minunkin on mahdollista liikkua hoitavalla tavalla ilman kipua, ja se riittää. Rajoittavan pelon tilalle astuu luottamus, jolla voi olla mullistava vaikutus omassa elämässä.

Krishnamacharyan, jolta monet modernin joogan opit ovat peräisin, kerrotaan sanoneen, että joogaan riittää että pystyy hengittämään. Kaikki muu on ekstraa.

smile-191626_1920
Kun asanassa pystyy hymyilemään aidosti, harjoitus on todennäköisesti hoitavaa!

Aiheesta muualla: J Brown: Yoga is not Hard

Yksi kommentti artikkeliin ”Jooga on helppoa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s