Joogaharjoitus on parhaimmillaan niin miellyttävää ettei sieltä halua pois. Onko tämä aina hyvä asia?
Kun huomaa, että jooga tekee olon selkeämmäksi ja miellyttävämmäksi, sitä haluaa enemmän. Yksi joogan välitavoitteista onkin ohjelmoida mieltä kiintymään vaikutukseltaan turruttavien tai kiihdyttävien asioiden sijaan niihin, jotka edistävät tyyneyttä. Joogakielellä ilmaistuna kiintymys tamasisiin ja rajasisiin kohteisiin korvautuu kiintymyksellä sattvisiin kohteisiin.
Kuulostaa hyvältä! Sattva on tie terveyteen ja kestävään hyvinvointiin. Kun joogaharjoituksen avulla – painottuipa se sitten asanoihin tai meditaatioon – on saanut hyvän sattvisen vireen päälle, sillä on tapana levitä myös muille elämän osa-alueille. Terveellinen, tuore ravinto maistuukin yhtäkkiä paremmin kuin roskaruoka. Mielen selkeys tuntuu niin hyvältä, ettei sitä halua lähteä pilaamaan päihteillä.
Turtumuksen tilalle henkisyyteen uppotutuminen?
Sattva, mielen ja kehon tyyneys ja tasapaino on hyvä päämäärä omalle harjoitukselle. Sattvassa on kuitenkin myös sudenkuoppia. Siihen voi addiktoitua. Tarkastellaanpa seuraavaa, kuvitteellista tapausta:
Kuormittavaa työtä tekevällä perheenisällä on ollut tapana nollata kierrokset voimakkaalla liikunnalla ja usein viikonloppuisin myös voimakkaalla juhlimisella. Kuormittava elämä ajaa loppuunpalamiseen ja sen myötä totaaliseen elämänmuutokseen.
Mies jättää päihteet ja omistautuu meditaatiolle, joka vie päivittäin paljon aikaa. Hän tarvitsee harjoitukselleen häiriöttömän tilan. Lisäksi hän käy säännöllisesti pitkillä meditaatioretriiteillä päästäkseen harjoituksessaan syvemmälle.
Mies kokee voivansa paremmin, mutta vaimon ja lasten näkökulmasta mikään ei ole muuttunut. Vaikka miehen tavat viettää aikaa eivät enää ole itsetuhoisia, hän on edelleen yhtä vähän läsnä läheisilleen kuin ennenkin.
Sattva vankilana
Yoga-sutran ja Bhagavad-Gitan mukaan joogan päämääränä on päästä irti prakritin eli aineen vallasta. Se, että tekee harjoitusta ja löytää harjoituksesta sattvan, ei kuitenkaan riitä siihen, että harjoitus olisi oikeilla raiteilla.
Prakritin vaikutusta mieleen verrataan usein magneettiin: Yhteydessä aistikohteisiin, mieli unohtaa, ettei todellinen onnellisuus voi koskaan löytyä niistä. Mieli takertuu aistikohteisiin ja alamme määrittää omaa identiteettiämme niiden kautta.
On aina parempi voida hyvin kuin voida huonosti, ja on aina parempi nähdä asiat selkeästi kuin vääristyneesti. Sattva siis on rajasia ja tamasia parempi vaihtoehto. Mutta sattva on ovela: sekin saa meidät takertumaan itseensä.
Edellisen esimerkin mies on korvannut rajasisen addiktion sattvisella addiktiolla. Hän on syvästi kiintynyt sattviseen rauhan tilaan, ja haluaa nauttia siitä niin paljon kuin mahdollista. Tämä estää häntä kuitenkin kohtaamasta omassa elämässään ne alueet, joissa vielä piisaisi työsarkaa.
Ikävien velvollisuuksien kohtaaminen
Esimerkin mies on siis päässyt jyvälle suunnasta, josta kestävä onnellisuus löytyy, mutta taipumus välttää epämiellyttävien velvollisuuksien mukanaan tuomaa kärsimystä on edelleen vahva. Henkisyydestä on tullut pakopaikka.
Vaikka jooga pystyykin tarjoamaan lopullisen vapautuksen elämän mukanaan tuomasta kärsimyksestä, tie sinne ei ole nopea. Silmien sulkeminen oman elämäntilanteen epäkohdilta ja omistautuminen henkisille harjoituksille ei riitä poistamaan näitä epäkohtia eikä varsinkaan omaa vastuuta niiden hoitamiseen.
Eristäytyneelle joogallekin on paikkansa, mutta vasta sitten kun ei enää ole velvollisuuksia perhettä kohtaan ja työelämä on jätetty taakse. Sen aika ei ole keskellä perheellisen ja työssäkäyvän ihmisen arkea. Silloin harjoituksen suunnan mittapuuna toimii hyvin se, miten harjoitus auttaa hoitamaan velvollisuutensa.
”Suorita siis velvollisuudeksesi langenneet tehtävät aina omaa etuasi tavoittelematta, sillä tehdessään työnsä epäitsekkäästi ihminen saavuttaa korkeimman hyvän.” (Bhagavad-Gita 3.19, suom. Mari Jyväsjärvi)
pohtivalle
Klassikoiden lukemisesta
joogamattoajatelmia 