Joogaharjoitus on parhaimmillaan niin miellyttävää ettei sieltä halua pois. Onko tämä aina hyvä asia?

Kun huomaa, että jooga tekee olon selkeämmäksi ja miellyttävämmäksi, sitä haluaa enemmän. Yksi joogan välitavoitteista onkin ohjelmoida mieltä kiintymään vaikutukseltaan turruttavien tai kiihdyttävien asioiden sijaan niihin, jotka edistävät tyyneyttä. Joogakielellä ilmaistuna kiintymys tamasisiin ja rajasisiin kohteisiin korvautuu kiintymyksellä sattvisiin kohteisiin.

Tuoreet kasvikset ovat sattvisia ja pursuavat pranaa!

Kuulostaa hyvältä! Sattva on tie terveyteen ja kestävään hyvinvointiin. Kun joogaharjoituksen avulla – painottuipa se sitten asanoihin tai meditaatioon – on saanut hyvän sattvisen vireen päälle, sillä on tapana levitä myös muille elämän osa-alueille. Terveellinen, tuore ravinto maistuukin yhtäkkiä paremmin kuin roskaruoka. Mielen selkeys tuntuu niin hyvältä, ettei sitä halua lähteä pilaamaan päihteillä.

Turtumuksen tilalle henkisyyteen uppotutuminen?

Sattva, mielen ja kehon tyyneys ja tasapaino on hyvä päämäärä omalle harjoitukselle. Sattvassa on kuitenkin myös sudenkuoppia. Siihen voi addiktoitua. Tarkastellaanpa seuraavaa, kuvitteellista tapausta:

Kuormittavaa työtä tekevällä perheenisällä on ollut tapana nollata kierrokset voimakkaalla liikunnalla ja usein viikonloppuisin myös voimakkaalla juhlimisella. Kuormittava elämä ajaa loppuunpalamiseen ja sen myötä totaaliseen elämänmuutokseen.

meditation-909295_1920

Mies jättää päihteet ja omistautuu meditaatiolle, joka vie päivittäin paljon aikaa. Hän tarvitsee harjoitukselleen häiriöttömän tilan. Lisäksi hän käy säännöllisesti pitkillä meditaatioretriiteillä päästäkseen harjoituksessaan syvemmälle.

Mies kokee voivansa paremmin, mutta vaimon ja lasten näkökulmasta mikään ei ole muuttunut. Vaikka miehen tavat viettää aikaa eivät enää ole itsetuhoisia, hän on edelleen yhtä vähän läsnä läheisilleen kuin ennenkin.

Sattva vankilana

Yoga-sutran ja Bhagavad-Gitan mukaan joogan päämääränä on päästä irti prakritin eli aineen vallasta. Se, että tekee harjoitusta ja löytää harjoituksesta sattvan, ei kuitenkaan riitä siihen, että harjoitus olisi oikeilla raiteilla.

Prakritin vaikutusta mieleen verrataan usein magneettiin: Yhteydessä aistikohteisiin, mieli unohtaa, ettei todellinen onnellisuus voi koskaan löytyä niistä.  Mieli takertuu aistikohteisiin ja alamme määrittää omaa identiteettiämme niiden kautta.

On aina parempi voida hyvin kuin voida huonosti, ja on aina parempi nähdä asiat selkeästi kuin vääristyneesti. Sattva siis on rajasia ja tamasia parempi vaihtoehto. Mutta sattva on ovela: sekin saa meidät takertumaan itseensä.

Edellisen esimerkin mies on korvannut rajasisen addiktion sattvisella addiktiolla. Hän on syvästi kiintynyt sattviseen rauhan tilaan, ja haluaa nauttia siitä niin paljon kuin mahdollista. Tämä estää häntä kuitenkin kohtaamasta omassa elämässään ne alueet, joissa vielä piisaisi työsarkaa.

Ikävien velvollisuuksien kohtaaminenbuddhist-737274_1920

Esimerkin mies on siis päässyt jyvälle suunnasta, josta kestävä onnellisuus löytyy, mutta taipumus välttää epämiellyttävien velvollisuuksien mukanaan tuomaa kärsimystä on edelleen vahva. Henkisyydestä on tullut pakopaikka.

Vaikka jooga pystyykin tarjoamaan lopullisen vapautuksen elämän mukanaan tuomasta kärsimyksestä, tie sinne ei ole nopea. Silmien sulkeminen oman elämäntilanteen epäkohdilta ja omistautuminen henkisille harjoituksille ei riitä poistamaan näitä epäkohtia eikä varsinkaan omaa vastuuta niiden hoitamiseen.

Eristäytyneelle joogallekin on paikkansa, mutta vasta sitten kun ei enää ole velvollisuuksia perhettä kohtaan ja työelämä on jätetty taakse. Sen aika ei ole keskellä perheellisen ja työssäkäyvän ihmisen arkea. Silloin harjoituksen suunnan mittapuuna toimii hyvin se, miten harjoitus auttaa hoitamaan velvollisuutensa.

”Suorita siis velvollisuudeksesi langenneet tehtävät aina omaa etuasi tavoittelematta, sillä tehdessään työnsä epäitsekkäästi ihminen saavuttaa korkeimman hyvän.” (Bhagavad-Gita 3.19, suom. Mari Jyväsjärvi)

3 kommenttia artikkeliin ”Arkea pakoon joogaan!

  1. Kiitos hyvästä kirjoituksesta, se herätti minussa paljon ajatuksia.

    Joogassa on monta reittiä arjesta pakoon. Huomaan omassa elämässänikin, että kun joogan filosofia, kirjallisuus ja työni suunnittelu vievät mukanaan omaan imuunsa, olen perheenkin kanssa omissa ajatuksissani, pohtimassa ja suunnittelemassa. Vaikka juuri joogassa pitäisi oppia läsnäoloa. Sen sijaan, että olisin hetkessä, olen poissaoleva, sitomassa yhteen ajatuksia, joita olen nappaillut sieltä täältä.

    Toinen reitti on hukkua joogan tyyneyteen, ikuiseksi tarkkailijaksi, niin ettei mikään enää kosketa, eikä mihinkään tarvitse enää ottaa kantaa. Eikä tietenkään koko ajan tarvitsekaan olla jotain mieltä asioista ja huudella kannanottoja omaa tärkeyttään, mutta voiko vieraantua tunneilmaisusta, vuorovaikutuksesta ja elämän sävyistä? En osaa sanoa. Joogan myötä voimme saada tilaa ajatustemme ympärille, sekä perspektiiviä, kohtuutta ja suhteellisuudentajua. Mitä ajattelet, voiko harjoituksessa opittu syvän rauhan kokemus mennä äärimmilleen arjen aallokossa?

    Jostain syystä tulee mieleeni myös kolmas tie, joka upottaa melko syvälle, pois arjesta ja valtavirran kokemuksista. Olen joskus pohtinut, voiko joogan maailman (harjoitus, historia, filosofia) nyansseihin upota niin syvälle, että kadottaa kosketuksen ihmisiin ympärillään. Sulkeutuu ikään kuin omaan kuplaansa, joka vie yhä syvemmälle erilaisiin yksityiskohtiin. Käyttää aikaansa niistä väittelyyn ja nippelitiedon kartuttamiseen. Ehkä innostuu niin kovin, että muunlaiset näkökulmat elämään alkavat tuntua jo vierailta. Ja lopulta oma maailmankatsomus alkaa tuntua ainoalta oikealta tieltä ja myötätunto kanssaihmisiä kohtaan hiipuu ohuemmaksi. Voihan olla, että skenaario on kuitenkin varsin epätodennäköinen…

    Tykkää

    1. Hyviä ja inspiroivia huomioita! Omakin kokemus perheellisenä joogan harjoittajana on että joogaan uppoutuminen voi tosiaan viedä huomiota pois perheeltä kun jooga tuntuu joskus kiinnostavammalta ja siitä tulee hyvä olo. Mutta toisaalta tämä pätee mihin tahansa mielenkiintoiseen työhön.

      Mulla on sellainen kutina että tuo toiseksi kuvaamasi tyyneys minkä tahansa keskellä sisältää sellaisen mahdollisuuden että siinä vältellään kovasti kohtaamasta jotakin joka vaatisi kohtaamista ja käsittelyä, ehkäpä jopa tunnemyräkkää! Etenkin jos nyt ylipäätään osallistuu myös normaaliin elämään, olisi hyvä kyetä osallistumaan siihen ihan kokonaisena ja aidosti. Mun oma kokemus kyllä on että kun on lapsia niin joogablissien säilyttäminen huonoina päivinä on täysi mahdollisuus, ja hyvä niin!

      Vastaava voi olla myös kolmannen keissin taustalla, se voisi ehkäpä kummuta hyvin syvästä merkityksettömyyden tunnusta? Kun merkitystä ja mielekkyyttä ei löydy muuten niin uppoutuu johonkin spesiaalialaan, joka voi vaikka olla jooga. Kapeakatseinen ja uppiniskainen omasta kannasta kiinnipitäminen voi olla myös turvallisuushakuisuutta.

      Bhagavad-GItasta löytyy useastakin hyvät checklistit harjoituksen suunnan arvioimiselle, ainakin 3.7 -11, 14.22 – 26 ja 16.1 – 3 (+ sitten omat listansa harjoituksen väärän suunnan tunnistamiseksi).

      Tykkää

      1. Hyviä ajatuksia. Kiitos vastauksestasi.

        Lapsiperheen arjessa ei tosiaan tyyneys ehdi kärsiä inflaatiota. Päinvastoin. Olisipa sitä joskus vähän enemmän.

        Pitääpä tutustua nuihin Bhagavad-Gitan pätkiin.

        Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s