Jari Karppinen – taitoharjoittelua rennosti ja ilolla

Linjaus ei ole aina niin tärkeää kuin ajatellaan, tärkeää on että liikkuu! Jari Karppisella on painavat perusteet tälle ydinajatukselleen.

Olen aina ehtiessäni käynyt Turun Oasiksen Power Yogassa, jota ohjaa fysioterapeutti, pitkän linjan liikunnanohjaaja ja liikuntalääketieteestä valmistunut terveystieteiden maisteri Jari Karppinen. Tunneilla tehdään taitoharjoittua, josta tuntikuvauksen mukaan kaikki henkinen on karsittu pois.

Tuntien anti ei kuitenkaan ole pelkästään fyysinen. Jarilla on selkeä näkemys siitä, miten löytää liikkumisen ilo. Tämä ei ole itsestään selvää taitoharjoittelun kohdalla. Joogamattoajatelmia haastatteli Jaria siitä, miten ohjaaja voi auttaa oppilaitaan luottamaan omaan kehoonsa.

Tie taitoharjoittelun pariin

Liikunta on aina ollut Jarille tärkeää. Lapsena hän treenasi hiihtoa ja yleisurheilua paremman tarjonnan puuttuessa. Kun Jari muutti Turkuun 2000-luvun alussa, kestävyyslajit jäivät vähitellen ja tilalle tuli ensin ryhmäliikunta, kuntosaliharjoittelu, tanssi ja astangajooga; myöhemmin telinevoimistelu ja kehopainoharjoittelu.

Liiketaidot ovat Jarin erityisen mielenkiinnon kohteena. ”Taitoharjoittelu on palkitsevampaa kuin ulkoiseen motivaatioon perustuva kuntosalitreeni,” Jari kertoo. ”Uuden taidon harjoittelu voi viedä vuosia. Ajoittainen turhautuminen kuuluu asiaan, on hyviä ja huonoja päiviä. Huonoina päivinä voi luottaa siihen, että vielä joskus tulee hyvä päivä! Kun pitkän harjoittelun jälkeen oppii taidon, fiilis on mahtava.”

Palkitsevinta Jarin omassa harjoituksessa on ollut käsilläseisonnan oppiminen. ”Kun täytin 30 vuotta päätin, että opettelen seisomaan käsilläni. Treenasin käsilläseisontaa päivittäin puoli vuotta, ja lopulta se alkoi sujua. Edelleenkin siinä riittää uutta opittavaa!”

Käsilläseisomisen taidon lisäksi tämä harjoitusrupeama opetti Jarille ihmiskehon mukautumiskyvystä: ”Ensimmäiset kaksi vuotta ranteeni olivat jatkuvassa ylirasitustilassa. Pahimmillaan en pystynyt kässäriteenien ulkopuolella tukeutumaan käsiini ollenkaan. Tein sitkeästi ranteita vahvistavia harjoitteita ja jatkoin harjoittelua. Noin kahden vuoden treenin jälkeen kipuilut loppuivat. Nykyään pystyn treenaamaan käsien varassa niin paljon kuin haluan, eivätkä ranteeni kipeydy!”

Linjausohjeiden kyseenalaistaja

Linjauksen ja tekniikan luulisi korostuvan fyysisessä taitoharjoittelussa, mutta Jari ei ole turhan tarkka linjausten suhteen. Hän alkoi kyseenalaistaa joogan linjausohjeita huomattuaan, että joogassa tehdään paljon samoja asioita kuin muissa lajeissa, erona lähinnä se että kuormitus muissa lajeissa on voimakkaampaa. Tämä tuntui ristiriitaiselta.

”Jos treenaa enemmän, loukkaantuminen on todennäköisempää,” toteaa Jari. ”Tiettyjen liikeratojen riskien korostamisen sijaan olisi parempi kannustaa liikkumaan monipuolisesti – myös klassisen linjauksen ulkopuolella – koska on hyvin todennäköistä, että sellaiseen asentoon tulee joka tapauksessa joskus menemään.”

Jarin mielestä monet linjausohjeet ovat hassuja, esimerkiksi se, etteivät polvet saisi ylittää varpaita tai etteivät olkapäät saisi koskaan nousta. Ohjeiden kirjaimellisen noudattamisen sijaan olisi hyvä miettiä, mitä niillä haetaan.

Ryhmätunnit asettavat haasteen linjauskeskeiselle lähestymistavalle. ”On vaikea nähdä silmämääräisesi, mikä linjaus on kenellekin kuormituksen kannalta optimaalisin,” jatkaa Jari. ”Kuormitus asanoissa on kevyttä, jolloin ei ole niin väliä miten niissä on. Emme kiinnitä kehon linjauksiin huomiota esimerkiksi siivotessakaan. Perusliikkumisen tulisi olla rentoa ja tapahtua ilman turhia pohdiskeluja!”

Asanoiden linjaus ei kuitenkaan aina ole täysin tuulesta temmattua. ”Esimerkiksi jos tekee paljon käsilläseisontaa, on tärkeää, että yläraajojen nivelet on linjattu päällekkäin. Samoin kuntoutuksen alkuvaiheessa on viisasta suosia asentoja, joissa kuormitus jakautuu tasaisesti, mutta on aina tilannekohtaista, millaisia nämä linjaukset ovat.”

Yksilöohjauksissa Jari kuitenkin saattaa nipottaa tekniikasta enemmän, asiakkaan tavoitteista riippuen. ”Tällöin perusteena voi hyvin olla tyylisyyt – tietty suoritustapa vain on esteettisesti miellyttävämpää!”

Entäs avustukset?

Linjauksesta päästäänkin pohtimaan joogan ohjaamista. Monesti sellainen ohjaaja koetaan päteväksi, joka tulee usein avustamaan tai ”korjaamaan”. Jari vierastaa ajatusta ihmisten korjaamisesta ja avustaa käsin perusasanoissa vain harvoin.

Avustuksiin tulisi aina olla perusteltu syy. Taitoharjoittelussa se voi olla esimerkiksi asennon kannatteleminen, jolloin voimantuottotarve on vähäisempää tai kosketus ohjaa huomiota vaikkapa tiettyyn kehonosaan. Kovin usein Jari ei kuitenkaan näe perusteita avustuksille perusasanoissa.

Jari on kuullut joidenkin opettajien väittävän näkevänsä oppilaan reaktiosta, toimiiko avustus. Hänestä tämä on kyseenalaista: ”Jotta saavutettaisiin varmuus siitä, mitä avustus saa aikaan, vaaditaan verbaalista ajatusten vaihtoa. Tämä on isojen ryhmien kanssa hankalaa.”

Avustamista hän käyttää lähinnä opeteltaessa haastavampia taitoja tai yksityisasiakkaiden kanssa. Silloinkin tavoitteena on, että asiakas pystyy tekemään harjoiteltavan taidon mahdollisimman nopeasti ilman avustusta.

Varomalla lisää pelkoa

Liikkumisessa on aina omat riskinsä. Silti Jari ei kannata loukkaantumisriskeistä varoittelevaa ohjaustyyliä, johon joogan parissa joskus törmää. Jari on perehtynyt alan tutkimuksiin, ja hän kertoo niiden osoittavan, ettei loukkaantumisriski ole joogassa sen suurempi kuin muissa vastaavissa lajeissa. Monessa lajissa loukkaantumisriski on suurempi. Lisäksi joogassa tapahtuneet loukkaantumiset ovat pääsääntöisesti pieniä. Poikkeuksia toki on.

Ihminen ei ole herkästi rikkoutuva kone. Ihmiskehon sopeutumiskyky on ällistyttävä!

Varoittelevan ohjaustyylin tarkoitus on varmasti hyvä, mutta loukkaantumisen ennustaminen on vaikeaa. Esimerkkinä siitä, miten vaikeaa riskejä on tunnistaa Jari kertoo omasta loukkaantumisestaan, nilkkavammasta jonka hän sai telinevoimistelutreeneissä. Vamma tuli siitä, kun Jari juoksi alkulämmittelyssä takaperin ja kaatui jalkansa päälle.

Pahimmillaan liiallinen varominen voi johtaa kinesiofobiaan, liikepelkoon. ”Varoitteleva tyyli luo mielikuvan että ihmiskeho on hauras, ja jos liikun väärin, hajotan itseni. Sanoilla on paljon merkitystä. Esimerkiksi kipukroonikoilla kokemus omasta kehosta on voinut alkaa pyöriä sen epäkohtien ympärillä sen jälkeen, kun joku ammattilainen on huomauttanut vaikkapa, että sinulla on käyrä selkä tai että syvät vatsalihaksesi ovat liian heikot.”

Jari kertoo olleensa aiemmin itsekin linjauskeskeinen. Tällöin hän oli erittäin tietoinen siitä, mikä omassa kehossa oli epätasapainoista. Hän yritti korjata tilannetta, mutta kokemus omasta kehosta pysyi lannistavana. ”Voin paljon paremmin omassa kehossani nyt kun en enää mieti, mikä siinä on vialla tai virheellistä,” Jari toteaa tyytyväisenä.

Liikeoptimismi ja voimauttava ohjaaminen

Jari haluaa omalla ohjauksellaan antaa mielikuvan siitä, että ihmiskeho on vahva ja mukautumiskykyinen ja että liikkuminen on mukavaa eikä sitä tarvitse ottaa liian vakavasti. ”Usein demonisoidaan sitä, ettei liiku. Jos taas liikkuu, saa pelätä liikkuvansa väärin. Holtiton liikkuminen on harvoin ongelma toisin kuin se, ettei liiku.”

Jarin ehdotus joogaopettajakoulutusten kehittämiseksi on liikunta- ja kiputieteellisen näkökulman tuominen anatomian rinnalle. Anatomiakeskeisyyden riskinä on mieltää keho pilkottuina ja nimettyinä osina, jotka kuluvat ja ennen pitkää rikkoutuvat vääränlaisesta rasituksesta. Harjoittelun perusperiaatteisiin, kuormitusfysiologisiin ja biomekaanisiin adaptaatiomekanismeihin sekä kiputieteeseen tutustuminen ovat avartaneet Jarin omaa ajattelua.

Kannustavalla asenteella on syvälliset seuraukset. Jari kertoo nykyään näkevänsä hyvin vähän virheitä ihmiskehoissa ja siinä miten ihmiset liikkuvat. ”Ennemminkin koen, että kaikki liikkuvat tosi hyvin! Haluan että ihmiset lähtevät tunneilta ajatellen, että oma kroppa on täysin riittävä.”