Mikä on paras keino kärsimyksestä vapautumiseen? Etsinkö itselleni gurun vai kyseenalaistanko kaiken? Mitä gurun toimenkuvaan kuuluu?
Kaikkien tiedostavien olentojen yhteisenä intressinä on etsiä mielihyvää ja välttää kärsimystä. Halu välttyä elämän mukana väistämättä mukaan tulevalta kärsimykseltä voi herättää toiveen pikaratkaisusta. Entä jos kaikki kärsimykseni lakkaisivat lopullisesti ja saisin elää lopun elämääni onnellisena ja iloiten?
Tämä syvään juurtunut taipumus ja yhtä syvältä kumpuava toive on kirvoittanut mitä erilaisimpia elämäntaidon polkuja uskonnoista ja aatteista self help -oppaisiin. Joogaskenellä tarjolla on myös lukuisia nimekkäitä opettajia. Olisiko mahdollista, että joku heistä poistaisi juuri minun kärsimykseni?
Entisajan mahtigurut
Paramparan käsite tarkoittaa opettaja-oppilasketjua. Se on ollut joogassa tärkeä tapa välittää tietoa eteenpäin. Kun guru on vienyt oppilaansa tiettyyn pisteeseen, oppilas on valtuutettu (ja usein myös velvoitettu) jakamaan oppimaansa eteenpäin.
On oletettavaa, että entisaikoina joogit ovat omistautuneet harjoitukselleen aivan eri intensiteetillä kuin nykyään on tapana. Jooga ei ole tarkoittanut muutamaa säännöllistä viikkotuntia vaan se on ollut kaikki kaikessa. Mihin laittaa energiansa kokonaan alkaa kantaa hedelmää.
Yoga-sutran kolmannessa luvussa mainostetaan vibhuteja, matkan varrella vaanivia erityiskykyjä kuten täydellinen ymmärrys menneestä ja tulevasta (YS 3.16) tai kyky muuttua näkymättömäksi (3.21). Nämä Patanjali on katsonut aiheelliseksi mainita siksi, ettei joogi harhautuisi luulemaan että tällaisia kykyjä saavutettuaan olisi saavuttanut valaistumisen ja voisi lopettaa itsekuria vaativan joogan harjoittamisen.
Gurun tehtävä
Jos joogaa harjoittaisi itsenäisesti sellaisella intensiteetillä että sattuisi omaksumaan jonkun tällaisen taidon, voisi olla kiusaus käyttää niitä mielensä mukaan – esimerkkejä tai moraalisia pohdintoja siitä, kuinka tällaisten kykyjen kanssa on viisasta menetellä kun ei juurikaan ole. Tässä kohtaa tämän kaiken jo läpikäynyt guru on arvokas apu.
Valaistunut mestari on paikallaan myös jos on vilpitön pyrkimys vapautua karman
kahleista. Siinä touhussa on vaikea nähdä itse karmallisia kytköksiään saati sitten parasta menetelmää purkaa solmut sotkeutumatta samalla uusiin.
Tämä prosessi edellyttää itsekkäiden pyrkimysten täydellistä lopettamista, oman egon täyttä tuhoa. Voi kuulostaa siistiltä olla egosta vapaa, mutta prosessi on kaikkea muuta kuin kiva. Egon mukana roskikseen saa siirtyä myös esimerkiksi mukavuudenhalu, eikä se ole ainut tiukassa istuva taipumus. Tällaisissa tilanteissa gurun tehtävänä on rohkaista ja tarvittaessa olla ankara, jottei oppilas harhautuisi pois valitsemaltaan polulta.
Gurut ja nykyjooga
Miten sitten gurujärjestelmä sopii nykyjoogaan? Lyhyesti sanottuna siitä on ollut paljon ongelmia. Karismalla on helppo paikata jäljellä olevaa välimatkaa egottomuuteen.
Joogaopettajiin ja -harjoitukseen saatetaan kohdistaa paljon toiveita. Voisiko olla niin, että juuri tällä tunnilla juuri tämä opettaja saisi minussa tapahtumaan jotakin sellaista, mikä lopettaisi kärsimyksen minun elämässäni?
Kun näin ei tapahdu, voi ajautua tuumimaan, ettei tee harjoitusta riittävän sitkeästi tai oikein. Tällainen asetelma saattaa johtaa – ja on valitettavan usein johtanut – vallan väärinkäyttöön. Karismaattisen opettajan on helppo houkutella itseään etsiviä tekemään mitä tahansa kärsimyksestä vapaan elämän toivossa.
En kiellä mahdollisuutta siihen, että edelleenkin on olemassa guruja, jotka pystyvät hoitamaan homman muiden puolesta, mutta eivät sitä tee koska sellainen asetelma olisi epäreilu muita kohtaan. Miksi aiheeton armo kohdistuu juuri tähän henkilöön eikä minuun?
Opettajat tienviittoina
Vaikka mahdollisuus yhtäkkiseen karman katoamiseen gurun armosta ehkä onkin, sen varaan ei kannata laskea. Helpommalla pääsee osallistumalla itse. Osallistuminen edellyttää vastuun ottamista ja aktiivista toimintaa vastakohtana passiiviselle heittäytymiselle sen varaan että jos hyvin käy minullekin tapahtuu vielä jotain hyvää.
Kristinuskon käsitys on, että Jeesus on poistanut raskaimman syyntakeisuuden ja olemme lähtökohtaisesti armahdettuja – tai ainakin ne ovat jotka tämän opin hyväksyvät. Vaikka tämä saattaakin kuulostaa hyvältä, tämäkään ei oikeuta viettämään maallista taivaltaan laakereillaan lepäillen. Moraalisesti pitää tsempata silti.
Osallistuminen ei tarkoita sitä että suhtautuu liiallisen kriittisesti kaikkiin kohtaamiinsa opettajiin pyrkien osoittamaan heidän taitonsa ja tietonsa vajavaisiksi. Tämä ei ole osallistumista, tämä on sooloilua. Hedelmällisempi lähtökohta on puntaroida, mitä opettajan opetus voisi merkitä juuri minulle. Onko se – tai edes osaa siitä – kenties jotakin sellaista, mille kannattaisi antaa mahdollisuus?
Sen sijaan, että luovuttaisi oitis oman tahtonsa opettajalleen, voi olla viisaampaa nähdä opettaja tienviittana. Yksi opettaja voi johdattaa tiettyyn paikkaan. Se on harvoin lopullinen päämäärä. Sen sijaan sitten on aika etsiä uusi opettaja, joka taas kuljettaa seuraavalle pysäkille. Reitti ei ole suoraviivainen vaan laaja verkosto. Hiljalleen sieltä alkaa hahmottua oma polku. Omista valinnoistasi päätät itse.
Jos oman polun varrella oppii jotakin sellaista, mistä ajattelee olevan apua muille, en näe ainuttakaan hyvää syytä olla auttamatta muita. Omaa polkuaan ei kuitenkaan pidä tyrkyttää niille joita se tällä hetkellä ei puhuttele. Ei myöskään ole viisasta kuvitella, että se mihin itse on päässyt on lopullinen päätepysäkki, josta käsin on oikeutettu arvostelemaan muiden valintoja.
Aiheesta muualla:
Gregor Maehle: Questioning Authorities
joogamattoajatelmia 