Hengityksellä voi tehdä seuraavia asioita:
- Sisäänhengitys: nenän kautta, toisen sieraimen kautta, suun kautta, suun kautta kielen päältä
- Uloshengitys: nenän kautta, toisen sieraimen kautta, suun kautta
- Hengityksen jarruttelu: huulilla, suussa (esimerkiksi sihisemällä tai hymisemällä), nielussa, äänihuulilla (ujjayi, vokaali) – näistä useimmat tulevat kysymykseen lähinnä uloshengityksellä.
- Tauko hengityksessä: sisäänhengityksen jälkeen, uloshengityksen jälkeen, sisäänhengityksen keskellä, uloshengityksen keskellä
- Hengityksen kohdistaminen: vatsaan, kylkiin, selkään, rintaan
- Hengityksen nopeus: hitaammin, nopeammin
Näitä sopivalla tavalla yhdistelemällä voidaan saada aikaan erilaisia vaikutuksia. Joogan kannalta merkityksellisintä on hengityksen helppo ja luonteva rauhoittaminen, jolloin saadaan aktivoitua parasympaattista hermostoa.
Tällä kertaa haluan keskittyä uloshengityksen jälkeiseen taukoon.
Miten pitkä uloshengityksesi voi juuri nyt olla ilman että se muuttuu väkinäiseksi tai tehdyn oloiseksi? Kuinka kova kiire sisäänhengityksellä on alkaa uloshengityksen jälkeen?
Jos on tekemässä jotakin fyysistä, on kiire, olo on ahdistunut tai on vaikka juuri juonut ison mukin kahvia, uloshengitys on todennäköisesti melko lyhyt ja sisäänhengitys alkaa miltei välittömästi uloshengityksen jälkeen.
Jos taas on lepäämässä tai on vaikka juuri joogannut ja meditoinut, uloshengitys on todennäköisesti rauhallisempi eikä sisäänhengityksellä ole kiire.
Kumpikin näistä on luonnollisia ja tarkoituksenmukaisia tapoja hengittää. Hengitystä ei ylipäätään tarvitse saada mukautettua mihinkään tiettyyn muottiin. Hengityksen kanssa työskennellessä on ennemminkin kyse siitä, että tutustuu hengitykseen ja opettelee ymmärtämään sen viestejä.
Nopea hengitys kertoo sympaattisen hermoston aktivoitumisesta. Se on tarkoituksenmukaista silloin, kun on tarve toimia. Se ei ole tarkoituksenmukaista silloin, kun on aika levätä.
Elämä päättyy uloshengitykseen. Emme viime kädessä voi olla täysin varmoja, alkaako seuraava sisäänhengitys vai ei. Useimmiten näin kyllä onneksi tapahtuu, eikä tarvitse koko aikaa jännittää, miten käy, mutta periaatteellisella tasolla absoluuttista varmuutta ei ole.
Niinpä se, että malttaa olla kiirehtimättä seuraavaa sisäänhengitystä, on radikaali luottamuksenosoitus elämänvoimaa kohtaan. Joskus meditaatiossa tai restoratiivisessa joogassa voi päästä niin syvään rentoutuneeseen tilaan, että hengitys tuntuu miltei katoavan kokonaan. Kun sen tilan kanssa pystyy olemaan vielä mieleltään rauhassa sen sijaan että mieli aktivoituisi ihmettelemään tätä tilaa, ollaan hyvin syvän rauhan äärellä.
Kyse ei ole hengityksen pidättämisestä. Se on tarpeen silloin kun sukeltaa tai äärimmäisessä ponnistuksessa, mutta ei juuri muuten. Uloshengityksen jälkeinen luonnollinen tauko on eri asia kuin uloshengityksen jälkeinen hengityksenpidätys.
Hengitystä voi pidättää tahdonvoimalla melko pitkään. Tämä tila on kaikkea muuta rauhallinen. Elämänvietti on niin suuri, että koko olemus odottaa mahdollisuutta seuraavaan hengenvetoon.
Uloshengityksen jälkeisen tauon muodostuminen edellyttää siis luottamusta, kokemusta siitä että on turvassa, rentoutuneisuutta ja rauhoittumista. Se on hyvin passiiviinen tauko, sellainen joka saa tapahtua jos on tapahtuakseen. Sen aikana kaikki on hetken pysähtyneessä rauhan tilassa. Se on maistiainen samadhista ja avain pranayamaan.
joogamattoajatelmia 