Tämä kevät on ollut töiden puolesta poikkeuksellista aikaa. Tässä postauksessa kerron, miten oma työnkuvani on muuttunut.
Maaliskuun alkupuoli meni synkissä tunnelmissa. Ei oikein tiennyt, mitä on edessä. Pelkoa herätti myös ajatus ryhmätuntien kohtalosta. Jos ne loppuisivat, jäisin tyhjän päälle. Näin näytti aluksi käyvän.
Onneksi työnantajani ovat sopeutuvaisia ja keksivät nopeasti uudenlaisia toimintatapoja. Auralan opiston kurssit jatkuivatkin verkkokursseina. Myös Oasiksessa siirryttiin tuntien livestriimaukseen. Loppujen lopuksi minulta loppui vain yksi ryhmä.
Ennen tätä kevättä olen tehnyt vain yhden joogavideon Auralan YouTube-kanavalle. Kerroin siinä kesäjoogakurssistani ja demonstroin hartiasillan. Ja yhtäkkiä joogavideoiden laatiminen onkin keskeisin osa työnkuvaani!
Aluksi oli outoa joogata yksin kotona ja selostaa harjoitusta puhelimelle. Jotta jonkinlainen kosketus ryhmäläisiini säilyisi, koitin pitää heitä mielessäni harjoituksia ohjatessani. Mutta on se ihan erilaista kun ei näe niitä jotka tekevät harjoitusta! En voi nähdä, onko harjoitus liian raskas tai pitkästyttävä, tai onko jokin ohje epäselvä. Onneksi tällaisia tapauksia varten on sähköpostikonsultaatiomahdollisuus, jota jotkut ilokseni ovatkin käyttäneet, jos ei muuten niin kertoakseen harjoituksen sujuvan mukavasti.
Hämmentävintä on ollut yinjoogan ohjaaminen videon kautta. Yinjoogatunneillani on paljon hiljaisuutta, mutta minuuttikaupalla hiljaa oleminen videolla tuntuu tyhmältä. Pelkään, että se häiritsee keskittymistä – ehkä joku valpastuu tarkistaakseen, että pyöriihän video edelleen. Helpotuksekseni olen saanut kuulla, että myös yinjoogavideoni ovat olleet toimivia.
Aikaa videointeihin on mennyt hurjasti. Ei ole lainkaan yksinkertaista säätää puhelin sellaiseen kohtaan, mistä näkyy ohjaamani harjoitus hyvin. Osa videoista vaati myös useamman oton, ennen kuin onnistuivat. Dynaamisia sarjoja ohjatessani tuppaan sekoilla puolissa, mikä ei tunnilla haittaa mutta videolla aiheuttaa turhaa hämmennystä.
Tunneilla minun ei ole tapana tehdä juurikaan itse mukana demonstraatioita lukuunottamatta. Videoiden kohdalla se taas ei tule kysymykseen, joten videoita kuvatessani saan itsekin tehtyä kunnon joogaharjoituksen, tosin sillä erotuksella että omiin tuntemuksiini ja hengitykseni rytmiin keskittymisen sijaan huomion kohteena on harjoituksen sanallinen ohjeistaminen. Näin ollen olen ollut nyt fyysisesti paremmassa kunnossa kuin ennen. Toisaalta omaa asanaharjoitusta on tullut tehtyä tämän lisäksi hyvin vähän.
Olen pitänyt siitä, ettei ole tarvinnut juosta kellon perässä paikasta toiseen vaan töitä on voinut tehdä omalla aikataululla. Isona miinuksena on taas se, että palkitsevin osuus työstä, ihmisten kohtaaminen ja oppilaiden tyytyväiset ilmeet harjoituksen jälkeen, jää kokonaan väliin.
Osan harjoituksista olen käynyt kuvauttamassa Auralan opistolla. Myös Oasiksen kuvaukset hoituvat studiolla. Tällöin voin ulkoistaa teknisen säädön osaavammille. Videokynnyksen ylitettyäni olen lähetellyt tarvittaessa myös kavereille lyhyitä asanavinkkivideoita WhatsAppilla. Tähänkään en ennen tätä intensiivistä videointialtistusta olisi rohjennut ryhtyä.
Kuten varmasti kaikki muutkin jooganopettajat, odotan malttamattomana sitä että saan taas ohjata ryhmiä ja nauttia vuorovaikutuksesta joogaryhmän kanssa. Silti myös nämä uudet työkalut jäävät käyttöön – suunnittelen jo nettijoogakurssia ensi kaudelle!
joogamattoajatelmia 