Tietoisen rentoutumisen taito

Yoga-nidra on joogaperinteeseen kuuluva syvän ja tietoisen rentoutumisen harjoitus, jossa ei tarvitse kuin maata mukavassa asennossa silmät kiinni ja ohjailla huomiota eri asioihin. Psykologi ja psykoterapeutti Merja Sipponen on julkaissut aiheesta suomenkielisen kirjan, ja toivon että kirjan myötä moni löytää tämän arvokkaan harjoituksen pariin (Jooga-nidra ja tietoisuuden taidot, Basam Books 2020).

Kirja on melko ohut, 136-sivuinen, ja sellaisena näppärä mukana kuljetettavaksi. Sipposella on laaja osaaminen ihmisen mielen toiminnan alalta. Kirjan parhaimmistoa onkin sen ensimmäiset kolme osaa, joissa Sipposen osaaminen pääsee loistoonsa. Ensin käydään läpi yoga-nidran ja tietoisuustaitojen pääperiaatteita. Seuraavaksi syvennytään rentoutumisen merkitykseen hyvinvoinnille. Tässä osiossa on paljon asiaa stressin vaikutuksesta ja hyvän unen osatekijöistä sekä sivuaa tietoisuustaitojen ja stressinhallinnan merkitystä muun muassa unettomuuden ja erilaisten kiputilojen hoidossa. Kirjan kolmannessa osassa pureudutaan tarkemmin itse yoga-nidraan.

Jokaista näistä osasta olisi voinut hyvin vielä laajentaa. Aiheet ovat tärkeitä ja ajankohtaisia ja Sipposen osaamisalan ytimessä. Joogan filosofiaa koskevan osuuden olisi taas aivan hyvin voinut jättää pois kokonaisuuden siitä kärsimättä. Itse asiassa kokonaisuus olisi suorastaan hyötynyt tarkemmasta aiherajauksesta.

Sipponen viittaa joogafilosofiaa käsittelevässä luvussa Patanjalin Yoga-sutraan. Hänen viitatessaan tiettyihin sutriin toisen käden lähteen kautta herättää kysymyksen, onko hän itse edes tutustunut alkuperäistekstiin, sillä toisen käden viitteen pohjalta hän kehottaa tutustumaan sutriin 1, 3 ja 8. Tämän viitteet perusteella on hyvin hankala etsiä tarkoitettuja sutria, sutriin viitattaessa kun on tapana ilmaista ensin luku ja sitten sutran numero (esim. 1.2.). Koska Yoga-sutrassa ei ole lukua kahdeksan, otaksun, että tässä on jäänyt luku merkitsemättä. Sipposen lienee kuitenkin helppo korjata tämä seuraavaan painokseen.

Myös Sipposen (s. 92) havainnollistus siitä, mitä filosofia on, on vähintäänkin hämmentävä. Virheellinen on myös Sipposen esittämä väite, jonka mukaan joogan filosofia olisi ei-dualistista. Ei-dualismi on yksi monista joogafilosofian koulukunta, ei ainut.

Tietoisuudesta kirjoittaessaan Sipponen lähtee käsittelemään aihetta hieman liian kaukaa hieman liian hatarin perustein. Descartesin käsitys tietoisuudesta ei aivan osu maaliin Sipposen lyhyessä käsittelyssä, joten senkin olisi voinut jättää pois ja käyttää tilan modernille tietoisuudentutkimukselle, joka on enemmän Sipposen omaa alaa.

Kirjan epätasaisesta annista huolimatta Sipposen ”Jooga-nidra” ansaitsee kirkkaasti paikkansa jokaisen rentoutumisesta ja pintaa syvemmälle menevästä harjoituksesta kiinnostuneen joogin kirjahyllyssä. Ennen kaikkea soisin yoga-nidran laajentavan suosiotaan harjoituksena, sillä sen hyödyt kiireisen elämänmenon lomassa ovat kiistattomat, ja on mahtavaa että Sipponen on tehnyt työtä tämän harjoituksen tekemisessä tunnetummaksi. Kirja inspiroi ja antaa työkaluja omaan yoga-nidra -harjoitukseen. Lisäksi jooganopettajat saavat kirjasta paljon. Vaikkeivät ryhtyisikään ohjaamaan varsinaisia yoga-nidra -harjoituksia, kirjasta saa hyviä vinkkejä rentoutumisen ja savasanan ohjaamiseen.

Bhavana – kohti kokonaisvaltaista meditaatiota

Keskittymiskyky on taito jota voi harjoitella. Meditaatio on oivallinen keino tähän. Bhavana-harjoituksessa hyödynnetään mielen omia taipumuksia tähän tarkoitukseen.

Meditaatiossa ei ole kyse siitä että istutaan alas, tyhjennetään mieli ja trippaillaan jossain mystisissä tiloissa. Mieli ei kovin helpolla lähde tyhjenemään ja meditaatiolla saavutettu tila saattaa toisinaan olla turhautuneisuus.

Turhautuneisuuden takia ei kuitenkaan tarvitse luopua harjoituksesta, vaikka se saattaakin johtaa ajatukseen siitä, ettei harjoitusta kannata tehdä koska on siinä lähtökohtaisesti huono. On olemassa nimittäin keinoja, joilla keskittymiskykyä voi edistää ja näin t ehdä harjoituksesta mielekkäämpää ja tehokkaampaa. Bhavana on näistä yksi.

Meditaatio mielen ehdollistamisena

Meditaatio on harjoitus, jossa opetellaan tiedostamaan mielen toimintaa mielen toimintana ja vähitellen luomaan keskittyneisyyden kautta tyyneyttä, jolloin mieli rauhoittuu ja ajatusten väliin alkaa muodostua yhä enemmän tilaa. Mielen tehtävänä on monenlainen analysointi ja sisällöntuotanto, joten tällainen tila ei ole mielelle luontainen ja siksi sitä pitää harjoitella.

Harjoituksessa ideana on totuttaa mieltä seesteisempään tilaan. Olennaista on myös opetella sietämään mielen alituista toimintaa reagoimatta siihen. Harjoituksen myötä mieleen jää yhä enemmän muistijälkiä miellyttävän rauhallisesta tilasta, josta mahdollisesti sinnikään harjoituksen myötä alkaa hiljalleen muotoutua uudenlainen tapa olla.

Meditaatioon on kaksi tietä. Mindfulness-tyyppisessä laajan fokuksen harjoituksessa on kyse siitä että tarkastellaan neutraalisti mitä kaikkea tietoisuus pitääkään sisällään. Huomiota ei siis varsinaisesti ohjata muuta kuin silloin tällöin pois ajatuksiin uppoutuneisuudesta. Kapean fokuksen harjoituksessa valitaan jokin kohde, johon kaikki huomio pyritään suuntaamaan. Täällä olen avannut näitä kahta harjoitustyyppiä tarkemmin.

Multitaskaavan mielen hyödyntäminen harjoituksessa

Kapean fokuksen meditaatiossa pelkkä huomion kohteen seuraaminen riittää, mutta mielellä on taipumusta multitaskaamiseen. Varsinainen multitaskaaminen on teoriassa mahdotonta – voimme ainoastaan vuorotella nopeasti kahden tai useamman asian välillä – mutta käytännössä tällä teoreettisella faktalla ei ole merkitystä.

Käytännön kokemus tästä on että samaan aikaan kun olen keskittynyt esimerkiksi mantran toistamiseen tulen samalla käyneeksi läpi päivän tapahtumia, miettineeksi seuraavan joogatuntini sisältöä ja harmitelleeksi kolottavia hartioita. Saattaapa mieleen juolahtaa meditaation lomassa myös ajatus siitä, että juuri nyt olisi parempaakin tekemistä, esimerkiksi pyykinpesu saattaa tuntua hyvin akuutilta toimenpiteeltä. Tällaisessa tilassa on selvää, ettei huomio ole yksisuuntaista vaan hajoilee ympäriinsä.

Mielen multitaskaustaipumuksen voi valjastaa tukemaan omaa harjoitusta valjastamalla useampia mielen toimintoja haluttuun kohteeseen.

Kolme esimerkkiä

Jos huomion kohteena on esimerkiksi hengitys, niin sen lisäksi että vain seurailee hengityksen virtausta voi mielessään todeta jokaisen sisään- ja uloshengityksen (”hengitän sisään, hengitän ulos” jne). Kuuloaistin voi ottaa mukaan harjoitukseen kuuntelemalla hengityksestä syntyvää hienovaraista ääntä. Kuvittelukyvyn voi ottaa mukaan esimerkiksi visualisoimalla hengityksen virtaus sieraimista henkitorven kautta keuhkoputkiin, ilmatiehyeisiin ja keuhkorakkuloihin ja sieltä takaisin. Muistille voi antaa tehtäväksi palauttaa mieleen hetkiä, jolloin olo on ollut tyyni, mieli kirkas ja hengitys helppoa.

Mantran kohdalla tämä tarkoittaa mantran toistamisen lisäksi sen kuuntelemista, sen merkityksen miettimistä ja mantran mukanaan tuoman tunteen tarkastelua. Mantraan voi myös ladata lisää tunnetta ja merkitystä toistamalla sitä sellaisina hetkinä, joissa jo valmiiksi vallitsee toivottu tila.

Myötätuntomeditaatio on tehokkaampi, kun siinä ei ei pelkästään ajatella myötätuntoa vaan yritetään konkreettisesti tuntea sitä esimerkiksi muistelemalla, miltä tuntuu olla myötätunnon kohteena tai osoittaa myötätuntoa tai vaikka tuomalla mieleensä jonkin myötätuntoisen henkilön ja kohdistamalla ajatuksen siihen, miten myötätunto hänessä ilmenee. Jollekin saattaa olla luontevaa visualisoida myötätunto esimerkiksi kullanhehkuna tai konkreettisena lämpönä sydämessä.

Tällaista harjoitusta kutsutaan bhavanaksi. Sen myötä harjoitus ei välttämättä tule helpommaksi vaan muuttuu intensiivisemmäksi: mieli joutuu alkuun ponnistelemaan monella taholla ennen keksittyneisyyden vakiintumista. Samalla tällaisen harjoituksen vaikutukset menevät syvemmälle. Siitä huolimatta on hyvä muistaa tehdä harjoitusta rennosti ja pingottamatta.

Uloshengityksen jälkeinen tauko

Hengityksellä voi tehdä seuraavia asioita:

  • Sisäänhengitys: nenän kautta, toisen sieraimen kautta, suun kautta, suun kautta kielen päältä
  • Uloshengitys: nenän kautta, toisen sieraimen kautta, suun kautta
  • Hengityksen jarruttelu: huulilla, suussa (esimerkiksi sihisemällä tai hymisemällä), nielussa, äänihuulilla (ujjayi, vokaali) – näistä useimmat tulevat kysymykseen lähinnä uloshengityksellä.
  • Tauko hengityksessä: sisäänhengityksen jälkeen, uloshengityksen jälkeen, sisäänhengityksen keskellä, uloshengityksen keskellä
  • Hengityksen kohdistaminen: vatsaan, kylkiin, selkään, rintaan
  • Hengityksen nopeus: hitaammin, nopeammin

Näitä sopivalla tavalla yhdistelemällä voidaan saada aikaan erilaisia vaikutuksia. Joogan kannalta merkityksellisintä on hengityksen helppo ja luonteva rauhoittaminen, jolloin saadaan aktivoitua parasympaattista hermostoa.

Tällä kertaa haluan keskittyä uloshengityksen jälkeiseen taukoon.

Miten pitkä uloshengityksesi voi juuri nyt olla ilman että se muuttuu väkinäiseksi tai tehdyn oloiseksi? Kuinka kova kiire sisäänhengityksellä on alkaa uloshengityksen jälkeen?

Jos on tekemässä jotakin fyysistä, on kiire, olo on ahdistunut tai on vaikka juuri juonut ison mukin kahvia, uloshengitys on todennäköisesti melko lyhyt ja sisäänhengitys alkaa miltei välittömästi uloshengityksen jälkeen.

Jos taas on lepäämässä tai on vaikka juuri joogannut ja meditoinut, uloshengitys on todennäköisesti rauhallisempi eikä sisäänhengityksellä ole kiire.

Kumpikin näistä on luonnollisia ja tarkoituksenmukaisia tapoja hengittää. Hengitystä ei ylipäätään tarvitse saada mukautettua mihinkään tiettyyn muottiin. Hengityksen kanssa työskennellessä on ennemminkin kyse siitä, että tutustuu hengitykseen ja opettelee ymmärtämään sen viestejä.

Nopea hengitys kertoo sympaattisen hermoston aktivoitumisesta. Se on tarkoituksenmukaista silloin, kun on tarve toimia. Se ei ole tarkoituksenmukaista silloin, kun on aika levätä.

Elämä päättyy uloshengitykseen. Emme viime kädessä voi olla täysin varmoja, alkaako seuraava sisäänhengitys vai ei. Useimmiten näin kyllä onneksi tapahtuu, eikä tarvitse koko aikaa jännittää, miten käy, mutta periaatteellisella tasolla absoluuttista varmuutta ei ole.

Niinpä se, että malttaa olla kiirehtimättä seuraavaa sisäänhengitystä, on radikaali luottamuksenosoitus elämänvoimaa kohtaan. Joskus meditaatiossa tai restoratiivisessa joogassa voi päästä niin syvään rentoutuneeseen tilaan, että hengitys tuntuu miltei katoavan kokonaan. Kun sen tilan kanssa pystyy olemaan vielä mieleltään rauhassa sen sijaan että mieli aktivoituisi ihmettelemään tätä tilaa, ollaan hyvin syvän rauhan äärellä.

Kyse ei ole hengityksen pidättämisestä. Se on tarpeen silloin kun sukeltaa tai äärimmäisessä ponnistuksessa, mutta ei juuri muuten. Uloshengityksen jälkeinen luonnollinen tauko on eri asia kuin uloshengityksen jälkeinen hengityksenpidätys.

Hengitystä voi pidättää tahdonvoimalla melko pitkään. Tämä tila on kaikkea muuta rauhallinen. Elämänvietti on niin suuri, että koko olemus odottaa mahdollisuutta seuraavaan hengenvetoon.

Uloshengityksen jälkeisen tauon muodostuminen edellyttää siis luottamusta, kokemusta siitä että on turvassa, rentoutuneisuutta ja rauhoittumista. Se on hyvin passiiviinen tauko, sellainen joka saa tapahtua jos on tapahtuakseen. Sen aikana kaikki on hetken pysähtyneessä rauhan tilassa. Se on maistiainen samadhista ja avain pranayamaan.

KEHON JA MIELEN VUOROVAIKUTUS

LOVIT on muistisääntö vuorovaikutustilanteisiin silloin, kun vuorovaikutus haastaa ja tarkoituksena on saada aikaan aitoja kohtaamisia. LOVIT on sovellettavissa myös kehon viestien havainnointiin.

Läsnäolo, kärsivällisyys ja toisen viesteille herkistyminen ovat tärkeä osa vuorovaikutustilanteita. Ajattele esimerkiksi tilannetta, jossa keskustelukumppanisi huomio on ihan muissa asioissa kuin sinussa ja siinä mitä sinulla on sanottavana. Siinä ei juurikaan tapahdu aitoa kohtaamista.

Kaikilla varmasti on myös kokemuksia sellaisista hetkistä, jolloin on saanut olla toisen täyden huomion kohteena, tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. Sellaiset hetket ovat mieleenjääviä kohtaamisia, jotka jäävät mieleen ja joiden vaikutus voi olla hoitava tai jopa hyvällä tavalla mullistava.

LOVIT vuorovaikutuksen tukena

Aina vuorovaikutustilanteet eivät suju halutulla tavalla, vaikka itse olisikin niihin valmis satsaamaan. Toisella saattaa olla syystä tai toisesta vaikeuksia ilmaista itseään tai osallistua vuorovaikutukseen. Tällaisia vuorovaikutustilanteita varten on kehitetty LOVIT-muistisääntö, jota käyttäen vuorovaikutustaidoissa vahvempi osapuoli voi tukea heikomman osapuolen kommunikaatiota

Kirjainyhdistelmä tulee sanoista läsnäolo, odottaminen, vastaaminen, ilmaisun mukauttaminen ja tarkistaminen.

Aito läsnäolo luo perustan toimivalle vuorovaikutukselle. Vuorovaikutus edellyttää taitoa odottaa toisen reaktiota tai vastausta. Hätäilemällä tulee herkästi dominoineeksi tilannetta. Kun toinen viestii jotakin, vastaa viestiin. Silloin toinen tietää tulleensa kuulluksi.

Ilmaisu on hyvä mukauttaa sellaiseksi, että vastapuoli kykenee ottamaan viestisi vastaan. Se voi tarkoittaa huomion kiinnittämistä sanavalintoihin tai joskus puhetta tukevien menetelmien käyttöä. Jotta toinen tulisi todella kohdatuksi, tarkista että ymmärsit viestin oikein.

LOVIT kehon ja mielen vuorovaikutuksessa

Jooga on hyvin henkilökohtainen harjoitus. Perinteisesti jooga on ollut harjoitus, jota tehdään itsekseen. Ryhmätunnit ovat melko tuore ilmiö. Mutta vaikka joogaisi ryhmätunneilla, vuorovaikutus on usein hyvin vähäistä, ellei kyse ole esimerkiksi parijoogasta. Joogatunnilla saa keskittyä itseensä.

Joogaharjoitusta voi silti ajatella kehon ja mielen välisenä vuorovaikutustilanteena. LOVIT-menetelmä on tähän mitä oivallisin. Viestintä ja sisällöntuottaminen ovat mielen vahvuuksia. Mieli rakastaa pitkien monologien pitämistä riippumatta siitä, minkälainen vaikutus sillä on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Keho on vuorovaikutuksessa mieltä heikompi osapuoli. Se on hiljaisempi ja sen viestit ovat hienovaraisempia. Ne on helppo jyrätä voimakkaan mielen esityksillä: vaikka polveen sattuu, mieli voi päättää että mennään vieläkin syvemmälle tähän asentoon!

LOVIT-menetelmää noudattaen pääsee paremmin keskusteluyhteyteen kehon kanssa:

  • Ole läsnä aistimuksille ja hengitykselle. Muut ajatukset voivat hetkeksi jäädä sivummalle.
  • Odota. Mieli on kehoa nopeampi. Anna keholle aikaa viestiä. Ole kärsivällinen.
  • Vastaa huomaamaasi kehon viestiin. Jos keho viestii, että nyt on tukala olla, muuta asentoa maltillisemmaksi tai tule siitä pois.
  • Mukauta ilmaisu sellaiseksi että keho ymmärtää sen. Jos tarkoitus on esimerkiksi rauhoittua, älä pakota kehoa siihen. Silloin se tuskin toteutuu, koska keho ei ymmärrä tällaista ylhäältä annettua vaatimusta. Sen sijaan keho ymmärtää helppoa, rauhallista hengitystä, lupaa liikkua omissa rajoissa ja omilla ehdoilla, lupaa toimia rajoissa, jotka tuntuvat turvallisilta.
  • Tarkista, ymmärsitkö kehon viestin. Tämä tapahtuu seurailemalla omaa oloa pidemmällä tähtäimellä. Jos olo muuttuu parempaan suuntaan, olet todenäköisesti tulkinnut kehon viestejä oikein.

Täältä löydät lisätietoa LOVITista.

Joogan etiikan merkitys

Joogasta voi saada monenlaisia hyötyjä. Joogan etiikka antaa suuntaviivat sille, miten ne saa heijastumaan laajemmalle.

Jotta joogaharjoitus olisi tarkoituksenmukaista, tulee tietää mitä siitä hakee. Jooga on nippu tekniikoita, joita voi käyttää moneen tarkoitukseen. Joogasta voi hakea helpotusta selkävaivoihin, mielenkiintoisia haasteita tai rentoutumista, tai vaikkapa parempaa keskittymiskykyä.

Jooga elämäntapana on laajempi asia kuin jooga harrastuksena. Tällöin voidaan kysyä, mitä muuta voi tehdä selkänsä hyvinvoinnin eteen kuin siihen sopivaa asanaharjoitusta? Miten säilyttää tasapaino rentouden ja haasteiden välillä? Kun osaa keskittyä, mihin suunnata huomio?

Jooga tekniikkavalikoimana ei itsessään anna vastauksia näihin kysymyksiin. Kivuton ja vakaa olo tekevät oikeastaan minkä tahansa asian helpommaksi. Joogan jälkeen voi olla helppo keskittyä vaikkapa sipsien syömiseen, mutta jos se tulee tavaksi aina joogan jälkeen, olo todennäköisesti ajan mittaan huononee.

Tarkoituksenmukaisen joogaharjoituksen luonteeseen kuuluu, että se kuljettaa kohti sattvaa, selkeää, miellyttävää ja tyyntä tilaa, jossa on helpompi nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat. Mutta miten niiden kanssa sitten menetellään?

Joogaetiikan tehtävänä on toimia tarkistuslistana sellaiselle joogaharjoitukselle, joka ei pelkästään aja omia, itsekkäitä intressejä vaan jonka hyödyt heijastuvat myös joogin ympärille.

Tunnetuin joogaetiikan järjestelmä on Patanjalin Yoga-sutrassa listaamat viisi yamaa eli rajoitusta. Niistä tärkein on ahimsa, väkivallattomuus. Muut yamat ovat satya, totuudellisuus; asteya, varastamattomuus; brahmacarya, jonka voisi kääntää vaikkapa kohtuullisuudeksi sekä aparigraha, omistamattomuus.

Mitä sitten on vialla, jos saa harjoituksestaan pontta epärehelliseen toimintaan, jolla vahingoitetaan muita ja joka addiktoi aistinautintoihin? Jos halutaan, että kyseessä on joogaharjoitus syvemmässä merkityksessä, se on silloin todennäköisesti vähintäänkin hienosäädön tarpeessa. Harjoitus saattaa olla liian voimakasta tai liian passivoivaa.

Kun harjoituksen suuntaviivana pidetään sattvaa, näiltä ongelmilta vältytään. Sattvisessa tilassa yamojen noudattaminen tulee luontevammin kuin ylivirittyneenä tai matalasuhdanteessa. Sen lisäksi, että yamat toimivat tarkistuslistana harjoituksen suunnalle, ne voidaan myös nähdä sattvisen toiminnan kuvauksina.

Kun näkee itsensä samassa asemassa muiden elävien olentojen kanssa, ei tee mieli vahingoittaa muita. Totuuden vääristely ja luvatta ottaminen palvelevat usein itsekkäitä intressejä. Niille ei ole tarvetta kun on hyvä olla juuri siinä missä on. Silloin ollaan aidon onnellisuuden äärellä, ja kaikki aineellinen alkaa menettää merkitystään nautinnon lähteenä.

Hengityksen säätely ja läsnäolo

Hengityksen tarkkailu on oivallinen läsnäoloharjoitus, joka antaa hyvinkin paljon tietoa siitä, miten sillä hetkellä voi. Hengitystä säätelemällä on mahdollista vaikuttaa omaan vireeseen, mutta hengityksen säätely on kaukana mekaanisesta kikkailusta. Lue tästä ohjeet, miten päästä alkuun hengitysharjoituksissa ja mikä niiden tavoite on!

son-2935723_1920

Hengitys on automaattinen kehon toiminto, joka mitoittuu kehon sen hetkisiin tarpeisiin. Kun juoksemme portaita ylös, keho kaipaa lisää energiaa jolloin hengitys nopeutuu ja voimistuu. Syvässä unessa hengitys on taas hyvin rauhallista.

Kun tarkkailee hengitystä, tarkkailee kehon tuntemuksia. Tästä syystä hengityksen tarkkailu on keino oppia huomaamaan, miten reagoi eri asioihin. Miltä hengitys tuntuu raskaan aterian jälkeen? Entä rauhallisen kävelylenkin jälkeen? Millaista on hengittäminen helpottuneena? Entä silloin kun ahdistaa?

Toisin kuin moni muu kehon automaattinen toiminto, hengitystä voi säädellä myös tahdonalaisesti. Tämä tekee hengityksestä käyttökelpoisen työkalun oman vireen hienosäätöön. Kaikki hengitysharjoitukset eivät kuitenkaan vie kohti parempaa vointia ja tasapainoisempaa läsnäoloa.

Hengityksen säätelyn mahdollisuudet ja riskit

Hengitysharjoituksilla voi manipuloida veren hiilidioksidipitoisuutta. Veren happipitoisuutta ei pysty juurikaan nostamaan vaikka miten imisi happea sisäänsä. Ylihengitys onkin suurempi hengitysongelma kuin alihengitys, jonka voi ajatella olevan pranayamaharjoituksen ydin.

Voidaksemme paremmin onkin yleensä hyödyllistä opetella hengittämään vähemmän kuin hengittää enemmän! Tämä toki suhteutuu siihen mitä teemme: kovaa juostessa on luonnollista hengittää enemmän kuin yinjoogatunnilla.bank-3362477_1920

Hengitys vaikuttaa siis veren hiilidioksidipitoisuuteen, mikä taas puolestaan vaikuttaa elimistön hapokkuuteen. Hiilidioksidipitoinen veri pitää elimistön liikahappoisuutta aisoissa. Näin ollen hengitystä säätelemällä on myös mahdollista saada oma systeemi sekaisin. Siksi hengityksen säätelyssä on hyvä olla hienovarainen. Hengityksen luontevuudesta ja helppoudesta ei pidä koskaan tinkiä!

Kun lähtee etsimään tietoa pranayamasta, törmää todennäköisesti jossain vaiheessa erilaisiin suosituksiin ulos- ja sisääänhengityksen sekä näiden välisten taukojen pituuksista. Onkin helppo lähteä säätelemään hengitystä tahdonvoimalla ja mukauttaa se ulkoa annettuun rytmiin. Mutta onko se hyödyllistä? Vastaus on, että se on hyödyllistä vain hyvällä tuurilla. Huonolla tuurilla se on haitallista.

Hengitysten ja taukojen suotuisat pituudet on mahdollista kyllä määritellä asiansa osaavan opettajan kanssa, mutta suuntaa antavasti ja yksilöllisesti. Mitään yleispäteviä sääntöjä hengitysten ihanteellisiin pituuksiin ei ole olemassa, hengityksessä on liian paljon muuttujia.

Miten päästä alkuun hengitysharjoitusten kanssa?

Joissain yhteyksissä kuulee, ettei pranayamaa pitäisi aloittaa kovinkaan varhaisessa vaiheessa joogapolkuaan. Näkisin, että tämän taustalla on muun muassa ajatus siitä, että kehotietoisuus ei ole kaikilla automaattisesti heti sillä tasolla, että olisi mahdollista tunnistaa luontevuus ja helppous hengityksessä. Tällöin on riski siihen, että pranayamasta tulee ulkoinen harjoitus, jonka hyödyt ovat parhaimmillaan satunnaisia.

Kaikki voivat kuitenkin tehdä yksinkertaista hengityksen tarkkailua ja houkutella hengitystä hidastumaan turvallisesti esimerkiksi noudattamalla seuraavia ohjeita:

  1. Kaikki lähtee hyväksymisestä: Tiedosta oma luonnollinen hengityksesi. Älä puutu hengityksen kulkuun, paitsi että hengitä nenän kautta jos mahdollista. Tämä kuulostaa helpolta, mutta todellisuudessa on vaikeaa malttaa ihan vain seurailla hengitystä. Harjoitus tuo esiin odotukset sen suhteen, millainen hengityksen pitäisi olla ollakseen ”hyvää.”
  2. Kun olet rauhoittunut, alkaa hengityskin todennäköisesti rauhoittua. Anna hengityksen olla mahdollisimman pakotonta, rentoa ja helppoa. Tämä riittää.
  3. Jos haluat viedä harjoitusta eteenpäin, ala tuoda enemmän huomiota uloshengitykseen. Tällöin voi olla hyödyllistä tarkkailla hengitystä selinmakuulla, jolloin on helpompi rentouttaa vatsa. Rento vatsa helpottaa pallean vapaata liikettä. Voi kokeilla, olisiko uloshengityksen mahdollista muuttua hieman pidemmäksi, kuitenkin niin ettei se ole yhtään pois hengityksen pakottomuudesta, rentoudesta ja helppoudesta. Jos mieli säilyy levollisena, harjoituksesi kulkee oikeaan suuntaan.
  4. Jos ennen sisäänhengitystä on pieni tauko, anna mielen levätä siinä. 
  5. Jatka niin kauan kuin haluat. Huomaa millainen olosi on harjoituksen jälkeen.

woman-546207_1920

Artikkeli pohjautuu Ganesh Mohanin (Svstha Yoga & Ayurveda) ja Janne Kontalan (Samatva) opetuksiin.

Uskotko karmaan?

Ajauduin eräänä iltana keskusteuluun aiheesta ”uskotko karmaan”. Minusta koko kysymys on väärä. Perustelen seuraavassa, miksi.

Uskomus, fakta ja käsite

On asioita jotka ovat uskon kohteita ja asioita jotka ovat faktoja. Sitten on käsitteitä, joiden kautta todellisuutta voidaan jäsentää.

Esimerkkinä uskon kohteesta käy vaikkapa uskomus, että elämä jatkuu jossakin muodossa kuoleman jälkeen. Vallitsevan säätilan toteaminen taas ilmaisee faktan, jonka kuka tahansa voi tarkistaa. Tarkistusmahdollisuuden puuttuessa se muuttuu uskomukseksi. Jos en itse pääse mitenkään tarkistamaan, millainen sää ulkona on ja joku kertoo minulle, että siellä sataa vettä, voin tilanteesta riippuen uskoa tähän tai olla uskomatta.

Merkityksellistä keskustelua voidaan käydä kun käsitteiden merkitys on selvillä. Asiaa edistää, jos keskustelun kaikki osapuolet ymmärtävät käsitteet samalla lailla, eli jos he käyttävät samaa käsitettä viittaamaan samaan asiaan.

Kuulostaa itsestään selvältä, mutta tämä puoli jää usein uupumaan. Otetaanpa esimerkiksi ajattelun käsite. Varhaismodernissa filosofiassa käytiin juupas-eipäs -vääntöä siitä, ajattelevatko eläimet vai eivät. Sillä ei pääse puusta pitkälle. Jos on vakuuttunut siitä että eläimet ajattelevat, tuskin pyörtää kantaansa vain koska joku toinen sanoo, ettei asia ole niin.

group-1825503_1920.jpg

Kun asiaa tarkemmin tutkii, huomataan, etteivät erimielisyydet olekaan niin suuria kuin miltä ensin vaikutti. Kukin osapuoli on vain käyttänyt termiä ’ajattelu’ hieman eri tavoin. Jollekin ajattelu on ympäristön havainnoimista ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä käytännön tasolla, toiselle taas kykyä abstraktiin käsitteellistämiseen.

Mistä päästään takaisin karmaan. Uskaltaisin väittää, että suuri osa niistä, jotka eivät usko karmaan, mieltävät karman epämääräisesti. Kenties niin, että hyviä tekoja tekemällä voi voittaa itselleen palkintoja onnekkaiden sattumusten muodossa, tai että karma olisi jokin maaginen kohtalo joka määrää kaikesta. Tai sitten karman käsitteeseen liitetään käsitys jälleensyntymien kiertokulusta, joka mielletään epäuskottavana hypoteesina.

Karman psykologia ja neurofysiologia

Karma voidaan selittää psykologisesti ja neurofysiologisesti.

Karman psykologinen selitys liittyy toiminnan motiiveihin. Jos toimintaa motivoi siitä saavutettavat tulokset, toiminta lisää karmaa. Jos toiminnan tuloksilla ei ole merkitystä vaan toiminta tehdään pyyteettä siksi, että se pitää tehdä, toiminta ei kerrytä karmaa.

Edellinen tapa lisää egoon plus- tai miinusmerkkejä toiminnan tuloksesta riippuen. weigh-2856321_1920Haluttu tulos kasvattaa egoa, epätoivottu taas antaa egolle kolauksen. Jälkimmäinen, pyyteetön ja velvollisuuteen perustuva toiminta ei taas liity millään tavalla egoon.

Tästä päästään neuropsykologiaan. Edellinen tapa vahvistaa tai heikentää tietynlaiseen toimintaan liittyviä hermoyhteyksiä lopputuloksesta riippuen. Hyvä palaute vahvistaa tiettyä toimintatapaa, huono palaute heikentää. Tämä taas muovaa sitä, miten toimimme jatkossa ja millaiseksi miellämme itsemme.

Joogafilosofian näkökulma karmaan

Joogakielellä ilmaistuna kaikenlainen kokemus jättää mieleen muistijäljen, samskaran, joista muotoutuu monenlaisia taipumuksia ja toimintamalleja, vasanoita. Nämä toimivat pitkälti tiedostamattomalla tasolla.

Karmaa kerryttävä, tulossidonnainen toiminta lisää vasanoita jotka kiinnittävät meitä yhä tiukemmin prakritiin, aineelliseen luontoon. Rajasin, tuloshakuisen kiihkeyden laatu tulee yhä vallitsevammaksi.

Pyyteettömän toiminnan ollessa keskipisteenä mieleen painautuva jälki on sattvinen, kirkas. Koska toiminnan lopputulos ei ole kokonaan käsissämme, tehtyämme parhaamme viisainta on päästää irti ja luottaa. Toiminta ei jätä jälkeensä haitallista samskaraa, joka saa joko soimaamaan itseään tai kasvattaa egoa.

Tällaisen toimintatavan vakiintuessa on jatkossa yhä helpompi toimia pyyteittä, itse toimintaan keskittyen. Pyyteettömän toiminnan hermoyhteydet vahvistuvat.

Mutta eikö karma ole uskonnollinen käsite?

Karman käsite on keskeinen osa idän uskontoja. Se ei tee karmasta itsessään uskonnollista käsitettä. Se että tapa toimia jättää jäljen joka vaikuttaa tapaan toimia tulevaisuudessa on tosiasia.

IMG_20171110_140217Uskonnon puolelle hypätään siinä vaiheessa kun aletaan pohtia, mitä karman merkitys suuremmassa mittakaavassa on.

Kun karma liitetään käsityksiin menneistä tai tulevista elämistä, ollaan uskonnon puolella. Silloin mielekäs kysymys on, uskotko karman vaikuttavan jälleensyntymään.

Joogan maailmankuvassa tämän elämän aikana muovautuneeet neuraaliset jäljet vaikuttavat siihen, millainen tuleva elämämme on. Jos elämän aikana on sattunut onnistumaan kaikkien haitallisten, aineeseen sitovien samskaroiden poistamisessa ja olemaan kerryttämättä uutta karmaa, vapautuu jälleensyntymien kiertokulusta.

Tämä on asia jota ei pystytä todentamaan muuten kuin ehkä jossain vaiheessa kokemuksellisesti.

Gurujen perässä?

Mikä on paras keino kärsimyksestä vapautumiseen? Etsinkö itselleni gurun vai kyseenalaistanko kaiken? Mitä gurun toimenkuvaan kuuluu?

Kaikkien tiedostavien olentojen yhteisenä intressinä on etsiä mielihyvää ja välttää kärsimystä. Halu välttyä elämän mukana väistämättä mukaan tulevalta kärsimykseltä  voi herättää toiveen pikaratkaisusta. Entä jos kaikki kärsimykseni lakkaisivat lopullisesti ja saisin elää lopun elämääni onnellisena ja iloiten?

Tämä syvään juurtunut taipumus ja yhtä syvältä kumpuava toive on kirvoittanut mitä erilaisimpia elämäntaidon polkuja uskonnoista ja aatteista self help -oppaisiin. Joogaskenellä tarjolla on myös lukuisia nimekkäitä opettajia. Olisiko mahdollista, että joku heistä poistaisi juuri minun kärsimykseni?

guru-771783_1920

Entisajan mahtigurut

Paramparan käsite tarkoittaa opettaja-oppilasketjua. Se on ollut joogassa tärkeä tapa välittää tietoa eteenpäin. Kun guru on vienyt oppilaansa tiettyyn pisteeseen, oppilas on valtuutettu (ja usein myös velvoitettu) jakamaan oppimaansa eteenpäin.

On oletettavaa, että entisaikoina joogit ovat omistautuneet harjoitukselleen aivan eri intensiteetillä kuin nykyään on tapana. Jooga ei ole tarkoittanut muutamaa säännöllistä viikkotuntia vaan se on ollut kaikki kaikessa. Mihin laittaa energiansa kokonaan alkaa kantaa hedelmää.

Yoga-sutran kolmannessa luvussa mainostetaan vibhuteja, matkan varrella vaanivia erityiskykyjä kuten täydellinen ymmärrys menneestä ja tulevasta (YS 3.16) tai kyky muuttua näkymättömäksi (3.21). Nämä Patanjali on katsonut aiheelliseksi mainita siksi, ettei joogi harhautuisi luulemaan että tällaisia kykyjä saavutettuaan olisi saavuttanut valaistumisen ja voisi lopettaa itsekuria vaativan joogan harjoittamisen.

Gurun tehtävä

Jos joogaa harjoittaisi itsenäisesti sellaisella intensiteetillä että sattuisi omaksumaan jonkun tällaisen taidon, voisi olla kiusaus käyttää niitä mielensä mukaan – esimerkkejä tai moraalisia pohdintoja siitä, kuinka tällaisten kykyjen kanssa on viisasta menetellä kun ei juurikaan ole. Tässä kohtaa tämän kaiken jo läpikäynyt guru on arvokas apu.

Valaistunut mestari on paikallaan myös jos on vilpitön pyrkimys vapautua karman
kahleista. Siinä touhussa on vaikea nähdä itse karmallisia kytköksiään saati sitten parasta menetelmää purkaa solmut sotkeutumatta samalla uusiin.

Tämä prosessi edellyttää itsekkäiden pyrkimysten täydellistä lopettamista, oman egon täyttä tuhoa. Voi kuulostaa siistiltä olla egosta vapaa, mutta prosessi on kaikkea muuta kuin kiva. Egon mukana roskikseen saa siirtyä myös esimerkiksi mukavuudenhalu, eikä se ole ainut tiukassa istuva taipumus. Tällaisissa tilanteissa gurun tehtävänä on rohkaista ja tarvittaessa olla ankara, jottei oppilas harhautuisi pois valitsemaltaan polulta.

heart-741510_1920

Gurut ja nykyjooga

Miten sitten gurujärjestelmä sopii nykyjoogaan? Lyhyesti sanottuna siitä on ollut paljon ongelmia. Karismalla on helppo paikata jäljellä olevaa välimatkaa egottomuuteen.

Joogaopettajiin ja -harjoitukseen saatetaan kohdistaa paljon toiveita. Voisiko olla niin, että juuri tällä tunnilla juuri tämä opettaja saisi minussa tapahtumaan jotakin sellaista, mikä lopettaisi kärsimyksen minun elämässäni?

Kun näin ei tapahdu, voi ajautua tuumimaan, ettei tee harjoitusta riittävän sitkeästi tai oikein. Tällainen asetelma saattaa johtaa – ja on valitettavan usein johtanut – vallan väärinkäyttöön. Karismaattisen opettajan on helppo houkutella itseään etsiviä tekemään mitä tahansa kärsimyksestä vapaan elämän toivossa.

En kiellä mahdollisuutta siihen, että edelleenkin on olemassa guruja, jotka pystyvät hoitamaan homman muiden puolesta, mutta eivät sitä tee koska sellainen asetelma olisi epäreilu muita kohtaan. Miksi aiheeton armo kohdistuu juuri tähän henkilöön eikä minuun?

Opettajat tienviittoina

Vaikka mahdollisuus yhtäkkiseen karman katoamiseen gurun armosta ehkä onkin, sen varaan ei kannata laskea. Helpommalla pääsee osallistumalla itse. Osallistuminen edellyttää vastuun ottamista ja aktiivista toimintaa vastakohtana passiiviselle heittäytymiselle sen varaan että jos hyvin käy minullekin tapahtuu vielä jotain hyvää.

directory-1273088_1920

Kristinuskon käsitys on, että Jeesus on poistanut raskaimman syyntakeisuuden ja olemme lähtökohtaisesti armahdettuja – tai ainakin ne ovat jotka tämän opin hyväksyvät. Vaikka tämä saattaakin kuulostaa hyvältä, tämäkään ei oikeuta viettämään maallista taivaltaan laakereillaan lepäillen. Moraalisesti pitää tsempata silti.

Osallistuminen ei tarkoita sitä että suhtautuu liiallisen kriittisesti kaikkiin kohtaamiinsa opettajiin pyrkien osoittamaan heidän taitonsa ja tietonsa vajavaisiksi. Tämä ei ole osallistumista, tämä on sooloilua. Hedelmällisempi lähtökohta on puntaroida, mitä opettajan opetus voisi merkitä juuri minulle. Onko se – tai edes osaa siitä –  kenties jotakin sellaista, mille kannattaisi antaa mahdollisuus?

Sen sijaan, että luovuttaisi oitis oman tahtonsa opettajalleen, voi olla viisaampaa nähdä opettaja tienviittana. Yksi opettaja voi johdattaa tiettyyn paikkaan. Se on harvoin lopullinen päämäärä. Sen sijaan sitten on aika etsiä uusi opettaja, joka taas kuljettaa seuraavalle pysäkille. Reitti ei ole suoraviivainen vaan laaja verkosto. Hiljalleen sieltä alkaa hahmottua oma polku. Omista valinnoistasi päätät itse.

Jos oman polun varrella oppii jotakin sellaista, mistä ajattelee olevan apua muille, en näe ainuttakaan hyvää syytä olla auttamatta muita. Omaa polkuaan ei kuitenkaan pidä tyrkyttää niille joita se tällä hetkellä ei puhuttele. Ei myöskään ole viisasta kuvitella, että se mihin itse on päässyt on lopullinen päätepysäkki, josta käsin on oikeutettu arvostelemaan muiden valintoja.

Aiheesta muualla:

Gregor Maehle: Questioning Authorities

 

 

 

 

Mielenrauhan ja syvimmän ilon manuaalit: Yoga-sutra ja Bhagavad-Gita

Kun joogamatka alkaa syventyä, monia alkaa kiinnostaa alkuperäiset joogan klassikkotekstit. Tässä tarkastelen, millaisia tekstejä ovat Yoga-sutra ja Bhagavad-Gita, ja millaisiin tarkoituksiin ne sopivat.

IMG_20180217_090358
Yoga-sutrasta ja Bhagavad-Gitasta on saatavilla useita versioita. 

Yoga-sutrassa ja Bhagavad-Gitassa jooga on vakavasti otettava projekti ja elämäntapa, ei harrastus jolle suodaan aikaa silloin kun itselle sopii. Kummassakin jooga on vastaus erääseen elämän suurimmista kysymyksistä: Miten saavuttaa sellainen onnellisuus, joka ei ole ohimenevää?

Yoga-sutra on ilmaisultaan minimalistinen. Ollakseen ymmärrettävä se vaatii kommentaarin. Bhagavad-Gita on ilmaisultaan runollinen ja helpommin lähestyttävä. Myös Bhagavad-Gitasta on saatavilla kommentoituja versioita, jotka syventävät tekstin sisältöä, mutta toisin kuin Yoga-sutra, teksti toimii hyvin myös ilman kommentaaria.

Elämä tuo väistämättä mukanaan kärsimystä. Kärismystä voi paeta aistinautintoihin, mutta ne ovat lyhytaikainen ratkaisu. Joogan tarjoama ratkaisu on sen sijaan kestävä.  Yoga-sutra ja Bhagavad-Gita antavat hieman erilaiset, joskaan ei yhteensopimattomat vastaukset tähän kysymykseen.

Yoga-sutra ja keskittyneisyyden vaaliminen

Yoga-sutra on kuin kartta joogapolulla luovimiseen. Yoga-sutrassa  joogalla tarkoitetaan syvää keskittyneisyyden tilaa jossa mielen sisältöjen jatkuva vaihtelu lakkaa (YS 1.2). Tällöin saavutetaan kaikesta aineellisesta ja samalla kaikenlaisista tyytymättömyyden aiheista vapaa puhtaan tietoisuuden tila (YS 1.3). Kun tämä tila on pysyvä, ei kärsimys ole enää mahdollista.

Yoga-sutran viitoittama tie tähän päämäärään kulkee meditaation kautta. Keskittymistä edistää astangajoogan eli joogan kahdeksan osan seuraaminen. Näitä osia ovat suhdetta ulkomaailmaan määritävät yamat eli kiellot, suhdetta itseen määrittävät niyamat eli määräykset, asana eli asento (tarkoittaen ensisijaisesti keskittymisharjoituksiin soveltuvia istuma-asentoja mutta myös kehoa niihin valmistavia liikkuvuutta ja voimaa lisääviä asentoja) pranayama eli hengityksen hallinta, pratyahara eli aistien hallinta sekä kolme yhä syvenevän keskittymisen tasoa, dharana, dhyana ja samadhi.

crab-647797_1920
Yoga-sutran jooga sopii erakoille.

Jotta olosuhteet intensiiviselle keskittymiskyvyn harjoittamiselle olisivat mahdollisimman otolliset, on hyvä olla mahdollisimman vapaa aineellisista sitoumuksista kuten esimerkiksi työstä tai perheestä. Yoga-sutran ohjeistama harjoitus sopii siis parhaiten erakko-olosuhteisiin. Tämä on hyvä pitää mielessä kun lukee Yoga-sutraa. Kaikki sen sisältämät ohjeet eivät ole tarkoituksenmukaisia meille, joilla tällaisia sitoumuksia on.

 

Bhagavad-Gita ja ruuhkavuosijooga

Sen sijaan Bhagavad-Gita tuo joogan arjen keskelle. Bhagavad-Gita mainitsee Yoga-sutran mukaisen dhyanajoogan eli meditaatioon keskittyvän joogan yhtenä mahdollisena tienä joogan päämäärän saavuttamiseksi, muttei ainoana. Bhagavad-Gita esittelee myös filosofiseen pohdiskeluun perustuvan jnanajoogan tien.

Pääpaino Bhagavad-Gitassa on karma- ja bhaktijoogassa – erityisesti jälkimmäisessä. Bhagavad-Gita vastaa kysymykseen, miten ikävätkin velvollisuudet voidaan valjastaa joogan käyttöön. Näin parhaimmillaan kaikesta toiminnasta tulee askelmia joogan polulla. Siinä missä Yoga-sutran jooga on monilta osin mahdotonta ruuhkavuosiarjen keskellä, Bhagavad-Gitan näkökulmasta arjen kiireet eivät ole mikään ongelma joogassa.

Karmajooga on tuloshakuisuudesta vapaata toimintaa. Voimme tehdä vain parhaamme, mutta lopputulos ei lopulta ole meidän käsissämme. Siispä sitä on turha ottaa harteilleen. Tätä on karmasta – muttei vastuusta – vapaa toiminta. Kun en ole kiintynyt tekojeni lopputulokseen, ne eivät hetkauta mielenrauhaani.

Bhaktijooga on taas antaumuksen joogaa. Siinä missä karmajoogassa toiminnan tuloksista luovutaan, bhaktissa toiminta nähdään Jumalan palvelemisena. Meissä lukuisten ehdollistuminen myötä lujasti istuva tapa nähdä itsemme maailman keskipisteenä ja muu maailma vapaasti käytettävissämme olevana resurssina käännetään päälaelleen.

murudeshwar-172586_1920
Bhagavad-Gita on osa valtavaa Mahabharata-eeposta. Bhagavad-Gita sisältää Krishnan ja Arjunan vuoropuhelun ennen Kurun taistelua.

Bhaktiharjoituksen myötä alankin nähdä itseni pienenpienenä osana suurempaa kokonaisuutta, ja sen sijaan että maailma olisi täällä mahdollistaakseen minulle aistinautintoja, onkin niin päin että minä olen täällä – lukuisten muiden tietoisten olentojen ohella – palvellakseni minun käsityskykyni ylittävää kokonaisuutta.

Perspektiivinmuutos on niin radikaali että se vaatii mielen totuttamista. Yksi bhaktin keinoista tähän on mantrameditaatio. Mantrat puhdistavat mieltä itsekkäistä ehdollistumista ja auttavat muistamaan bhaktin näkökulman omassa toiminnassa ensin ainakin joskus, harjoituksen myötä yhä useammin.

Syvin rauha ja ilo

Vaikka Bhagavad-gitan viesti näyttäytyy erilaisena kuin Yoga-sutran, tekstit ovat ennemminkin toisiaan täydentäviä kuin toisilleen vaihtoehtoisia. Yoga-sutran yamat ja niyamat ovat hyvä tarkistuslista siihen, kuljettaako harjoitus oikeaan suuntaan, eikä Yoga-sutran mielen toiminnan ja sen pysäyttämisen tekniikan tuntemuksesta ole bhaktin tiellä haittaa.

sunset-3146686_1920

Kuten edellä kävi ilmi, bhakti ei ole ainut Bhagavad-Gitassa esitelty joogan tie – joskin se nostetaan siinä jalustalle. Myös Yoga-sutra tarjoaa astangajoogan ohella muita vaihtoehtoja joogan päämäärän saavuttamiseksi. Yksi niistä on niyamoista viimeinen, Ishvara pranidhana eli bhakti.

Siinä missä Yoga-sutran joogan päätepiste tuo vapauden kärsimyksestä, bhakti lisää siihen vielä ilon. Kun mieli on puhdistunut itsekkäistä ehdollistumista, oma todellinen asema kokonaisuuden palvelijana on ilmiselvä. Kärsimys juontuu siitä, että itseltä puuttuu jotakin. Kun saa joka hetki toteuttaa syvintä kutsumustaan, mitään olennaista ei enää puutu. Tällöin joka hetki on ilontäyteinen. Tällainen ilo on monin verroin syvempää iloa kuin aistillisesta mielihyvästä kumpuava ilo.

Bhakti on kiistatta uskonnollista joogaa, mutta mitä uskonnollisuus joogan kontekstissa oikein tarkoittaa? Näkökulman tähän kysymykseen voit lukea täältä.

Huijarisyndrooma ja jooga

”Kaikki luulevat että olen parempi kuin oikeasti olen. En saa missään nimessä paljastua, etten menettäisi kasvojani!” Näin ajatukset kulkevat huijarisyndrooman piinaamalla. Joogamattoajatelmia keskusteli psykologi Marke Koskelinin kanssa huijarisyndroomasta joogan kontekstissa.

hooded-man-2580085_1920

Huijarisyndroomaan liittyy ajatus siitä, että on saavuttanut asemansa jotenkin vahingossa eivätkä omat ansiot riittäisi siihen lainkaan. ”Huijarisyndrooma voi häiritä esimerkiksi opiskelua tai työelämää, mutta monilla se vaikuttaa myös vapaa-aikaan, ihmissuhteisiin ja perhe-elämään”, kertoo Psykologipalvelu Poijun palvelujohtaja, psykologi Marke Koskelin. ”Pahimmillaan koko elämä on suorittamista sen pelon vallassa, ettei oikeasti ole mitään tai osaa mitään. Kokemus voi olla vaikkapa, ettei ole riittävän hyvä vanhempi, kumppani, ystävä tai harrastusryhmänsä jäsen.”

Huijarisyndroomaan liittyy siis vaativuus ja armottomuus. Tämä voi heijastua myös muihin. ”Osa kompensoi omaa riittämättömyyttään arvostelemalla muita ja vaatimalla muilta kohtuuttomia suorituksia. Tällöin tavoitteena on, ettei oma ”kelvottomuus” tulisi näkyväksi, koska huomio on muissa. Tämä tietysti vaikuttaa ihmissuhteisiin niin työssä kuin vapaallakin. Vaativa vanhempi, työkaveri tai esimies saattaa siis olla paitsi ylivaativa, myös epävarma itsestään”, Koskelin kertoo.

Itse kirjoitin koko väitöskirjani huijarisyndrooman vallassa. Vaikka nautin syvästä, filosofisesta pohdinnasta, käsiteanalyysistä ja loogisten suhteiden tarkastelemisesta, ajatus siitä etten ole oikeasti tarpeeksi hyvä tehdäkseni väitöskirjaa vei projektista kaiken ilon pois. Kirjojen lukeminenkin – asia josta tavallisesti nautin – muuttui asevarusteluksi: Jospa tämä tiedonhippunen estäisi minua paljastumasta!

Joogan parissa sain hengähtää. Ihan vain olla itseni kanssa tarvitsematta olla yhtään mitään muuta, ilman tarvetta turvata selustaani. Huijarisyndrooma voi kuitenkin ujuttautua myös joogan pariin.

Joogan harrastaja huijarina

Somen joogakuvasto voi houkuttaa ajattelemaan, että ollakseen riittävän hyvä joogi tulee pystyä näyttäviin asanoihin ja mielellään olla rakenteeltaankin siro. Ja jos nämä kaksi tulevat luonnostaan, voi taustalla vaania pelko niiden menettämisestä.

exercise-2766313_1280

”Joogan parissa voi alkaa vaatia ja suorittaa kuten missä tahansa toiminnassa, vaikka joogan filosofiaan nähden se onkin ristiriitaista,” pohtii Koskelin. ”Harrastajalla voi olla paineita vaikkapa asanoista tai edistymisestä.”

Itsekin olen joogataipaleeni alkuvaiheessa ajatellut, että tärkeintä asanoissa on syvyys, tekniikasta viis. Niinpä fuskasin systemaattisesti jokaisen chaturanga dandasanan. Sittemmin olen joutunut opettelemaan sen alkeista lähtien uudestaan. Tekniikka ei tullut itsestään.

Kaikille joogaoppilaille tunti ei aina ole auvoisa rentoutumisen keidas. Koskelinin mukaan ryhmässä joogaaminen saattaa pahimmillaan olla myös jatkuvaa vertailua muiden tekemisiin. Juuri joogan aloittanut voi kokea olevansa huono ja kelvoton verratessaan itseään ryhmäläiseen, joka on joogannut kymmenen vuotta. Tavoitteet ja oman suorituksen arviointi ovat tällöin huijarisyndroomalle tyypillisesti aivan epärealistiset.

Joogan opettaja huijarina

Monen joogaopettajan kauhuskenaariona on, että hänen tunneillaan lakataan käymästä. Koskelin kertoo, että huijarisyndroomasta kärsivä joogaopettaja voi tulkita tämän merkiksi siitä, etteivät ihmiset halua tulla tunnille, koska opettaja on huono, vaikka oikea syy on todennäköisesti opettajasta riippumaton, esimerkiksi flunssa-aalto.

Myös kollegat saatetaan nähdä uhkana, mikä voi heijastua jopa oppilaisiin saakka armottomuutena ja vaativuutena. Kun pintaa alkaa kuoria, sisältä paljastuukin vain tarve varjella omaa asemaansa.

flower-3050907_1920
Löytämällä rehellisesti oman äänen joogan opettamiseen opettajuus puhkeaa kukoistukseen.

Tie kohti yhä autenttisempaa ja luottavaisempaa opettajuutta – tai mitä tahansa roolia –  lähtee rehellisyydestä ja oman äänen löytämisestä. Se ei löydy kirjoista vaan omasta itsestä, tekemällä rehellisesti omaa harjoitusta ja ammentamalla siitä minkä hallitsee.

Jos oma harjoitus ei ole voimakasta vinyasaa, ei ole järkeä pyrkiä ammatillisesti pro-luokan vinyasaopettajaksi. Toki opettajan asiantuntemukseen kuuluu pystyä tarvittaessa pitämään myös tunteja oman mukavuusalueen ulkopuolella, mutta nekin toimivat vain omalla äänellä pidettyinä.

Miten minun kävi?

Oma huijarisyndroomani karisi pois hieman ennen väitöstilaisuuttani. Sitä edeltävät kuukaudet olivat ahdistava. Valvoin yöllä murehtimaan sitä, miten väitöstilaisuudessa viimeistään paljastuu, että olen huijannut tieni tohtoriksi. Pahimmassa tapauksessa koko väitöskirjani hylättäisiin ja päätyisin valtakunnan uutisiin epäonnistuneena väittelijänä.

Eräänä yönä ahdistuksen kourissa koin kuitenkin suunnattoman helpotuksen. Oivalsin, että se että tiedostan osaamiseni rajallisuuden ei tarkoita, että osaan liian vähän. Sen sijaan se tarkoittaa, että olen tutkimusalallani niin syvällä, että näen koko alueen laajuuden sekä sen, että oma väitöskirjani on vain pieni osa koko kokonaisuutta. Vain hyvin harva muista ihmisistä näkee tämän kentän samalla tavoin.

Tällöin ymmärsin, ettei tietojeni rajallisuus ole nolo, omasta kelvottomuudestani johtuva ongelma joka pitää siivota piiloon, vaan että sen tiedostaminen on ennemminkin vahvuus. Täydellisyys on ideaali, jota kohti voi kulkea mutta joka on ihan jokaisen ulottumattomissa. Lähestymme sitä vain eri kulmista, omassa tahdissa.

Tie kohti rehellistä ja lempeää läsnäoloa

Vanhat toimintamallit ovat syvään juurtuneita. Edelleen välillä huomaan kiirehtiväni, mitä motivoi toive olla edistyneempi kuin olen. Joogan polulla lapseni pitävät minut tietoisena siitä, missä kohtaa todellisuudessa olen. He ovat mestareita löytämään joogisen mielenhallintani heikot kohdat.

Asanaharjoituksessa edistymisen ei aina tarvitse tarkoittaa näyttävämpiä asanoita. Parhaassa tapauksessa se auttaa näkemään omia toimintatapoja. Mattoharjoitus ei ole muusta elämästä erillinen saareke. Vinyasa Slow -harjoitus osoitti minulle mullistavalla tavalla, miten taipumukseni suorittaa ja todistaa muille osaavani sai minut voimaan huonosti.

care-583238_1280

Rehellinen ja kiireetön svadhyaya, joogatekstien tutkiminen peilaten niitä omaanelämään, auttaa pysymään kartalla omasta tilasta. Pohjimmiltaan huijarisyndrooma perustuu harhaan, kyvyttömyyteen nähdä ja ennen kaikkea hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat. Tällaisia haitallisia taipumuksia joogan polulla lähdetään hiljalleen kitkemään. Tiedostaminen on iso askel niiden purkamisessa: Kaikki käsitykseni eivät välttämättä ole tosia eivätkä hyödyllisiä.

Mikä on psykologin paras neuvo huijarisyndrooman kanssa elämiseen? ”Huijarisyndroomasta kärsivä liittää yleensä suorituksiinsa koko ihmisarvonsa. Tälllöin pienikin epäonnistuminen saattaa kokemuksellisesti olla hyvin raskas. Tämän tunnistaessaan voi yrittää itsensä kritisoinnin sijaan lempeästi ja myötätuntoisesti ymmärtää tilannettaan ja tarjota itselleen kepin sijaan porkkanaa. Helppoa se ei ole, mutta mahdollista!”