Keskustelu yinjoogasta Jouni Hallikaisen kanssa

Sain tutustua yinjooganopettaja ja joogakirjailija Jouni Hallikaiseen joulukuussa 2017. Ensimmäinen kohtaamisemme oli Oasiksella, jossa Jouni tuli minun yinjoogatunnille. Jäimme keskustelemaan tunnin jälkeen. Sittemmin olemme tavanneet säännöllisesti ja jutustelleet etupäässä joogan opettamisesta. Olemme huomanneet, että meillä on samansuuntainen näkemys siitä, mikä yinjoogan opettamisessa on olennaista.

Niinpä keskustelumme johtivat lopulta siihen, että aloimme suunnitella yhteistä jatkokoulutusta yinjooganopettajille syksyksi 2021 (tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen täältä). Halusimme avata meidän ajatusmaailmaamme, jotta koulutuksesta kiinnostuneet saisivat paremman käsityksen lähestymistavastamme.

Kreeta: Jouni, olet kertonut, että sinua puhuttelee erityisesti taolainen filosofia. Kertoisitko hieman lisää siitä, mikä siinä puhuttelee juuri sinua ja miten se linkittyy yinjoogaan?

Jouni: Taolaisen filosofian ja yinjoogan suhde on minusta niin tiivis, että usein koen yinjoogan puhtaasti taolaisen filosofian harjoitukseksi. Esimerkiksi taolaiset ajatukset kohtuudesta, pehmeydestä, hiljaisuudesta ja elämän virtaavuudesta omalla painollaan ovat kaikki ydinajatuksia myös omassa yinjoogaharjoituksessani sekä yinjoogan opetuksessani. Koen, että opiskelemalla taolaista filosofiaa ymmärrän myös yinjoogaharjoituksen periaatteet paremmin. Harjoittamalla yinjoogaa puolestaan koen ahaa-elämyksiä taolaisen filosofian sisäistämisen suhteen. En enää osaa, enkä edes halua yrittää, erottaa noita kahta asiaa toisistaan. 

Jouni rentoutumassa

Jouni: Kreeta, mitä sinä koet merkittäväksi yinjoogan ydinajatukseksi, kun siitä kuorii pinnalta pois postmodernin joogan elementit, kuten esimerkiksi perinteisen kiinalaisen lääketieteen meridiaaniteorioineen? Ja jatkokysymys, mitkä koet tällaisen joogaharjoituksen harjoittamisen suurimmiksi hyödyiksi? 

Kreeta: Näen, että yinjoogan taika piilee tietoisuustaidoissa ja rentoutumisessa. Tietoisuustaidoilla tarkoitan sitä, että pysähtyessä oppii huomaamaan yhä hienovaraisempia asioita omasta kehostaan ja oman mielensä toiminnasta. Parhaimmillaan se johtaa siihen, että osaa käyttää kehoaan arjessa tavalla, josta ei koidu niin paljon kremppoja, ja oman mielen toiminnan tiedostaminen ja sietäminen taas auttaa toimimaan viisaammin.  Lisäksi sillä että ottaa itselleen säännöllisesti aikaa rentoutumiseen yinjoogaharjoituksen muodossa on valtavat ja konkreettiset terveysvaikutukset.

Kreeta lempiasanassaan

Kreeta: Opetat suosittuja kolmen tunnin mittaisia Total Yin -harjoituksia. Yinjooga-asanoita ei ole kovinkaan montaa. Minkä näet olevan oman opetuksesti ydin?

Jouni: Suosin omassa harjoituksessani sekä opetuksessani suhteellisen pitkiä asanoita, joten yinjoogan asana-arsenaalista löytyy hyvin asentoja vaikka seitsemäksi tunniksi. Asana tosin itsessään on minulle nykyisin vähemmän merkittävä kuin ennen. Toki ne ovat ulkoisesti edelleen yinjoogaharjoitukseni keskiössä, mutta enemmänkin ulkoisten puitteiden rakennuspalikoina. Harjoitus itsessään tapahtuu enemmän ja enemmän meditatiivisilla sekä hermostollisilla tasoilla, joihin päästään erilaisissa asanoissa viipyiltäessä. Asana on ikään kuin aktiivinen ja ulkoinen tekijä, harjoituksen ydin itselläni on kuitenkin passiivisessa olemisessa ja havainnoinnissa. Tähän on tultu lähinnä pitkän ja ahkeran oman harjoituksen kautta. Omia tuntemuksiani, havaintojani ja päätelmiäni olen sitten tuonut pala palalta omaan opetukseen. Sitä kautta olen päässyt tekemään lisähavaintoja sen suhteen, mikä resonoi Total Yin -harjoituksiini osallistuvissa yinjoogeissa. Aika pitkälti se meditatiivinen itsetutkiskelu sekä silkka rento oleminen tuntuu tuottavan ihmisille parhaat kokemukset ja hyödyt.

Jouni: Minua kiinnostaisi Kreeta kuulla niistä asioista, jotka sinun viime vuosien lähihoitajaopiskelusi on tuonut omaan yinjoogaopetukseesi. Mikä on esimerkiksi muuttunut opetuksesi suhteen verrattuna vaikkapa opiskelujasi edeltäneeseen tilanteeseen?

Kreeta: Jooganopettajan urani aikana minua on kiinnostanut joogan terapeuttiset mahdollisuudet ja joogan soveltaminen erityistarpeisiin. Siksi olen opiskellut Svastha Yoga Therapy -ohjelman viimeistä moduulia lukuunottamatta. Yksi suurimmista kutsumuksistani joogan alalla on viedä joogaa niille, joille perinteiset ryhmätunnit eivät ole vaihtoehto esimerkiksi terveydellisistä tai psyykkisistä syistä. Jotta tulisin taitavammaksi tässä, halusin opiskella myös virallisen terveydenhuollon tutkinnon pohjaksi. Joogan osaamisesta on ollut huimasti apua hoitotyössä – olen työskennellyt kehitysvammaisten asumisyksiköissä sekä tehnyt yhden pitkän harjoittelujakson sairaalan vuodeosastolla. Hoitoalan opintojen myötä opetuksessani painottuu yhä enemmän länsimainen fysiologia sen sijaan että puhuisin meille vieraamman kiinalaisen lääketieteen termein. Tätä kautta voin olla yhä luottavaisempi sen suhteen, että harjoitus on oppilaille hyödyksi.

EKG-käyrää

Kreeta: Entä miten on sinun kohdallasi, millä tavalla oma opetuksesi on vuosien varrella muuttunut? Millainen on mielestäsi hyvä yinjooganopettaja?

Jouni: Oma opetukseni on muuttunut aina sitä mukaa, kun oma harjoitukseni ja kiinnostuksen kohteeni ovat muuttuneet. Opiskelen jatkuvasti lisää niin joogan kuin muunkin saralla ja pyrin tuomaan kaiken aikaa uusia elementtejä mukaan joogaani sekä opetukseeni. En halua toistaa vuodesta toiseen samoja asioita vaan alati kehittyä ja laajentaa omaa ymmärrystäni – jakaen sitä sitten eteenpäin. Esimerkiksi kiinalaisen lääketieteen teorioiden liittäminen yinjoogaan on omalta osaltani vähentynyt vuosi vuodelta ja samaan aikaan esimerkiksi keskushermoston sekä aivojen toiminnan yhteys harjoitukseen on kasvanut.

Tämä kaikki liittyy myös siihen, millainen on mielestäni hyvä yinjoogaopettaja. Minusta hyvä opettaja on omalla polullaan jatkuvasti etenevä ikuinen oppija, joka opettaa niitä asioita, mitä itse on opiskellut ja ymmärtänyt. Hänellä on oma persoona ja sydän opetuksessa mukana ja sitä kautta selkeä ”oma ääni”. Hän ei siis esimerkiksi toista suoraan jonkun toisen sapluunaa vaan ohjaa sekä opettaa itsensä kautta ja itsensä näköistä harjoitusta. Tykkään myös kovasti, jos yinjoogaopettaja uskaltaa puhua muustakin kuin asanasta tai anatomiasta. Etenkin silloin, jos hän tietää mistä puhuu, välittää sitä mitä on ymmärtänyt – ja uskaltaa pelkän ohjaamisen sijaan myös opettaa.

Joogaopen korona-arki

Tämä kevät on ollut töiden puolesta poikkeuksellista aikaa. Tässä postauksessa kerron, miten oma työnkuvani on muuttunut.

Maaliskuun alkupuoli meni synkissä tunnelmissa. Ei oikein tiennyt, mitä on edessä. Pelkoa herätti myös ajatus ryhmätuntien kohtalosta. Jos ne loppuisivat, jäisin tyhjän päälle. Näin näytti aluksi käyvän.

Onneksi työnantajani ovat sopeutuvaisia ja keksivät nopeasti uudenlaisia toimintatapoja. Auralan opiston kurssit jatkuivatkin verkkokursseina. Myös Oasiksessa siirryttiin tuntien livestriimaukseen. Loppujen lopuksi minulta loppui vain yksi ryhmä.

Ennen tätä kevättä olen tehnyt vain yhden joogavideon Auralan YouTube-kanavalle. Kerroin siinä kesäjoogakurssistani ja demonstroin hartiasillan. Ja yhtäkkiä joogavideoiden laatiminen onkin keskeisin osa työnkuvaani!

Aluksi oli outoa joogata yksin kotona ja selostaa harjoitusta puhelimelle. Jotta jonkinlainen kosketus ryhmäläisiini säilyisi, koitin pitää heitä mielessäni harjoituksia ohjatessani. Mutta on se ihan erilaista kun ei näe niitä jotka tekevät harjoitusta! En voi nähdä, onko harjoitus liian raskas tai pitkästyttävä, tai onko jokin ohje epäselvä. Onneksi tällaisia tapauksia varten on sähköpostikonsultaatiomahdollisuus, jota jotkut ilokseni ovatkin käyttäneet, jos ei muuten niin kertoakseen harjoituksen sujuvan mukavasti.

Hämmentävintä on ollut yinjoogan ohjaaminen videon kautta. Yinjoogatunneillani on paljon hiljaisuutta, mutta minuuttikaupalla hiljaa oleminen videolla tuntuu tyhmältä. Pelkään, että se häiritsee keskittymistä – ehkä joku valpastuu tarkistaakseen, että pyöriihän video edelleen. Helpotuksekseni olen saanut kuulla, että myös yinjoogavideoni ovat olleet toimivia.

Yinjoogan puolikas perhosasana.

Aikaa videointeihin on mennyt hurjasti. Ei ole lainkaan yksinkertaista säätää puhelin sellaiseen kohtaan, mistä näkyy ohjaamani harjoitus hyvin. Osa videoista vaati myös useamman oton, ennen kuin onnistuivat. Dynaamisia sarjoja ohjatessani tuppaan sekoilla puolissa, mikä ei tunnilla haittaa mutta videolla aiheuttaa turhaa hämmennystä.

Tunneilla minun ei ole tapana tehdä juurikaan itse mukana demonstraatioita lukuunottamatta. Videoiden kohdalla se taas ei tule kysymykseen, joten videoita kuvatessani saan itsekin tehtyä kunnon joogaharjoituksen, tosin sillä erotuksella että omiin tuntemuksiini ja hengitykseni rytmiin keskittymisen sijaan huomion kohteena on harjoituksen sanallinen ohjeistaminen. Näin ollen olen ollut nyt fyysisesti paremmassa kunnossa kuin ennen. Toisaalta omaa asanaharjoitusta on tullut tehtyä tämän lisäksi hyvin vähän.

Olen pitänyt siitä, ettei ole tarvinnut juosta kellon perässä paikasta toiseen vaan töitä on voinut tehdä omalla aikataululla. Isona miinuksena on taas se, että palkitsevin osuus työstä, ihmisten kohtaaminen ja oppilaiden tyytyväiset ilmeet harjoituksen jälkeen, jää kokonaan väliin.

Auralan kurssilaiset saavat joogavideoita yksityiselle YouTube-kanavalle.

Osan harjoituksista olen käynyt kuvauttamassa Auralan opistolla. Myös Oasiksen kuvaukset hoituvat studiolla. Tällöin voin ulkoistaa teknisen säädön osaavammille. Videokynnyksen ylitettyäni olen lähetellyt tarvittaessa myös kavereille lyhyitä asanavinkkivideoita WhatsAppilla. Tähänkään en ennen tätä intensiivistä videointialtistusta olisi rohjennut ryhtyä.

Kuten varmasti kaikki muutkin jooganopettajat, odotan malttamattomana sitä että saan taas ohjata ryhmiä ja nauttia vuorovaikutuksesta joogaryhmän kanssa. Silti myös nämä uudet työkalut jäävät käyttöön – suunnittelen jo nettijoogakurssia ensi kaudelle!

Jari Karppinen – taitoharjoittelua rennosti ja ilolla

Linjaus ei ole aina niin tärkeää kuin ajatellaan, tärkeää on että liikkuu! Jari Karppisella on painavat perusteet tälle ydinajatukselleen.

Olen aina ehtiessäni käynyt Turun Oasiksen Power Yogassa, jota ohjaa fysioterapeutti, pitkän linjan liikunnanohjaaja ja liikuntalääketieteestä valmistunut terveystieteiden maisteri Jari Karppinen. Tunneilla tehdään taitoharjoittua, josta tuntikuvauksen mukaan kaikki henkinen on karsittu pois.

Tuntien anti ei kuitenkaan ole pelkästään fyysinen. Jarilla on selkeä näkemys siitä, miten löytää liikkumisen ilo. Tämä ei ole itsestään selvää taitoharjoittelun kohdalla. Joogamattoajatelmia haastatteli Jaria siitä, miten ohjaaja voi auttaa oppilaitaan luottamaan omaan kehoonsa.

Tie taitoharjoittelun pariin

Liikunta on aina ollut Jarille tärkeää. Lapsena hän treenasi hiihtoa ja yleisurheilua paremman tarjonnan puuttuessa. Kun Jari muutti Turkuun 2000-luvun alussa, kestävyyslajit jäivät vähitellen ja tilalle tuli ensin ryhmäliikunta, kuntosaliharjoittelu, tanssi ja astangajooga; myöhemmin telinevoimistelu ja kehopainoharjoittelu.

Liiketaidot ovat Jarin erityisen mielenkiinnon kohteena. ”Taitoharjoittelu on palkitsevampaa kuin ulkoiseen motivaatioon perustuva kuntosalitreeni,” Jari kertoo. ”Uuden taidon harjoittelu voi viedä vuosia. Ajoittainen turhautuminen kuuluu asiaan, on hyviä ja huonoja päiviä. Huonoina päivinä voi luottaa siihen, että vielä joskus tulee hyvä päivä! Kun pitkän harjoittelun jälkeen oppii taidon, fiilis on mahtava.”

Palkitsevinta Jarin omassa harjoituksessa on ollut käsilläseisonnan oppiminen. ”Kun täytin 30 vuotta päätin, että opettelen seisomaan käsilläni. Treenasin käsilläseisontaa päivittäin puoli vuotta, ja lopulta se alkoi sujua. Edelleenkin siinä riittää uutta opittavaa!”

Käsilläseisomisen taidon lisäksi tämä harjoitusrupeama opetti Jarille ihmiskehon mukautumiskyvystä: ”Ensimmäiset kaksi vuotta ranteeni olivat jatkuvassa ylirasitustilassa. Pahimmillaan en pystynyt kässäriteenien ulkopuolella tukeutumaan käsiini ollenkaan. Tein sitkeästi ranteita vahvistavia harjoitteita ja jatkoin harjoittelua. Noin kahden vuoden treenin jälkeen kipuilut loppuivat. Nykyään pystyn treenaamaan käsien varassa niin paljon kuin haluan, eivätkä ranteeni kipeydy!”

Linjausohjeiden kyseenalaistaja

Linjauksen ja tekniikan luulisi korostuvan fyysisessä taitoharjoittelussa, mutta Jari ei ole turhan tarkka linjausten suhteen. Hän alkoi kyseenalaistaa joogan linjausohjeita huomattuaan, että joogassa tehdään paljon samoja asioita kuin muissa lajeissa, erona lähinnä se että kuormitus muissa lajeissa on voimakkaampaa. Tämä tuntui ristiriitaiselta.

”Jos treenaa enemmän, loukkaantuminen on todennäköisempää,” toteaa Jari. ”Tiettyjen liikeratojen riskien korostamisen sijaan olisi parempi kannustaa liikkumaan monipuolisesti – myös klassisen linjauksen ulkopuolella – koska on hyvin todennäköistä, että sellaiseen asentoon tulee joka tapauksessa joskus menemään.”

Jarin mielestä monet linjausohjeet ovat hassuja, esimerkiksi se, etteivät polvet saisi ylittää varpaita tai etteivät olkapäät saisi koskaan nousta. Ohjeiden kirjaimellisen noudattamisen sijaan olisi hyvä miettiä, mitä niillä haetaan.

Ryhmätunnit asettavat haasteen linjauskeskeiselle lähestymistavalle. ”On vaikea nähdä silmämääräisesi, mikä linjaus on kenellekin kuormituksen kannalta optimaalisin,” jatkaa Jari. ”Kuormitus asanoissa on kevyttä, jolloin ei ole niin väliä miten niissä on. Emme kiinnitä kehon linjauksiin huomiota esimerkiksi siivotessakaan. Perusliikkumisen tulisi olla rentoa ja tapahtua ilman turhia pohdiskeluja!”

Asanoiden linjaus ei kuitenkaan aina ole täysin tuulesta temmattua. ”Esimerkiksi jos tekee paljon käsilläseisontaa, on tärkeää, että yläraajojen nivelet on linjattu päällekkäin. Samoin kuntoutuksen alkuvaiheessa on viisasta suosia asentoja, joissa kuormitus jakautuu tasaisesti, mutta on aina tilannekohtaista, millaisia nämä linjaukset ovat.”

Yksilöohjauksissa Jari kuitenkin saattaa nipottaa tekniikasta enemmän, asiakkaan tavoitteista riippuen. ”Tällöin perusteena voi hyvin olla tyylisyyt – tietty suoritustapa vain on esteettisesti miellyttävämpää!”

Entäs avustukset?

Linjauksesta päästäänkin pohtimaan joogan ohjaamista. Monesti sellainen ohjaaja koetaan päteväksi, joka tulee usein avustamaan tai ”korjaamaan”. Jari vierastaa ajatusta ihmisten korjaamisesta ja avustaa käsin perusasanoissa vain harvoin.

Avustuksiin tulisi aina olla perusteltu syy. Taitoharjoittelussa se voi olla esimerkiksi asennon kannatteleminen, jolloin voimantuottotarve on vähäisempää tai kosketus ohjaa huomiota vaikkapa tiettyyn kehonosaan. Kovin usein Jari ei kuitenkaan näe perusteita avustuksille perusasanoissa.

Jari on kuullut joidenkin opettajien väittävän näkevänsä oppilaan reaktiosta, toimiiko avustus. Hänestä tämä on kyseenalaista: ”Jotta saavutettaisiin varmuus siitä, mitä avustus saa aikaan, vaaditaan verbaalista ajatusten vaihtoa. Tämä on isojen ryhmien kanssa hankalaa.”

Avustamista hän käyttää lähinnä opeteltaessa haastavampia taitoja tai yksityisasiakkaiden kanssa. Silloinkin tavoitteena on, että asiakas pystyy tekemään harjoiteltavan taidon mahdollisimman nopeasti ilman avustusta.

Varomalla lisää pelkoa

Liikkumisessa on aina omat riskinsä. Silti Jari ei kannata loukkaantumisriskeistä varoittelevaa ohjaustyyliä, johon joogan parissa joskus törmää. Jari on perehtynyt alan tutkimuksiin, ja hän kertoo niiden osoittavan, ettei loukkaantumisriski ole joogassa sen suurempi kuin muissa vastaavissa lajeissa. Monessa lajissa loukkaantumisriski on suurempi. Lisäksi joogassa tapahtuneet loukkaantumiset ovat pääsääntöisesti pieniä. Poikkeuksia toki on.

Ihminen ei ole herkästi rikkoutuva kone. Ihmiskehon sopeutumiskyky on ällistyttävä!

Varoittelevan ohjaustyylin tarkoitus on varmasti hyvä, mutta loukkaantumisen ennustaminen on vaikeaa. Esimerkkinä siitä, miten vaikeaa riskejä on tunnistaa Jari kertoo omasta loukkaantumisestaan, nilkkavammasta jonka hän sai telinevoimistelutreeneissä. Vamma tuli siitä, kun Jari juoksi alkulämmittelyssä takaperin ja kaatui jalkansa päälle.

Pahimmillaan liiallinen varominen voi johtaa kinesiofobiaan, liikepelkoon. ”Varoitteleva tyyli luo mielikuvan että ihmiskeho on hauras, ja jos liikun väärin, hajotan itseni. Sanoilla on paljon merkitystä. Esimerkiksi kipukroonikoilla kokemus omasta kehosta on voinut alkaa pyöriä sen epäkohtien ympärillä sen jälkeen, kun joku ammattilainen on huomauttanut vaikkapa, että sinulla on käyrä selkä tai että syvät vatsalihaksesi ovat liian heikot.”

Jari kertoo olleensa aiemmin itsekin linjauskeskeinen. Tällöin hän oli erittäin tietoinen siitä, mikä omassa kehossa oli epätasapainoista. Hän yritti korjata tilannetta, mutta kokemus omasta kehosta pysyi lannistavana. ”Voin paljon paremmin omassa kehossani nyt kun en enää mieti, mikä siinä on vialla tai virheellistä,” Jari toteaa tyytyväisenä.

Liikeoptimismi ja voimauttava ohjaaminen

Jari haluaa omalla ohjauksellaan antaa mielikuvan siitä, että ihmiskeho on vahva ja mukautumiskykyinen ja että liikkuminen on mukavaa eikä sitä tarvitse ottaa liian vakavasti. ”Usein demonisoidaan sitä, ettei liiku. Jos taas liikkuu, saa pelätä liikkuvansa väärin. Holtiton liikkuminen on harvoin ongelma toisin kuin se, ettei liiku.”

Jarin ehdotus joogaopettajakoulutusten kehittämiseksi on liikunta- ja kiputieteellisen näkökulman tuominen anatomian rinnalle. Anatomiakeskeisyyden riskinä on mieltää keho pilkottuina ja nimettyinä osina, jotka kuluvat ja ennen pitkää rikkoutuvat vääränlaisesta rasituksesta. Harjoittelun perusperiaatteisiin, kuormitusfysiologisiin ja biomekaanisiin adaptaatiomekanismeihin sekä kiputieteeseen tutustuminen ovat avartaneet Jarin omaa ajattelua.

Kannustavalla asenteella on syvälliset seuraukset. Jari kertoo nykyään näkevänsä hyvin vähän virheitä ihmiskehoissa ja siinä miten ihmiset liikkuvat. ”Ennemminkin koen, että kaikki liikkuvat tosi hyvin! Haluan että ihmiset lähtevät tunneilta ajatellen, että oma kroppa on täysin riittävä.”

 

Yinjoogan opettamisesta

Mitä opettaja tekee kun oppilaat ovat marinoitumassa yinjooga-asanassa? Opettajan näkökulmasta vaikeinta voi olla se, ettei tee mitään.

Kun ensi kertaa tutustuin yinjoogan opettamiseen, yllätyin kun yhtenä puheenaiheena oli, että opettajan voi olla vaikeaa opettaja tekee harjoituksen aikana. Itse en oppilaana ollut tullut edes miettineeksi, mitä opettaja mahtaa puuhailla sillä aikaa kun marinoidun asanassa.

Kerran ohjattua yinjoogaharjoitusta tehdessäni ihan asiakseni mietin, kiinnostaako minua edes, mitä opettaja puuhaa. Huomasin, että ei kiinnosta – kunhan oppilaat ovat mukavasti asanassa.

Kuitenkin ensimmäisillä kerroilla kun pääsin itse ohjaamaan harjoitusta, huomasin että minuutit voivat opettajan näkökulmasta olla pitkiä. Olen koonnut tähän asioita joita nyt muutaman vuoden yiniä ohjanneena olen todennut toimiviksi.

Yinjooga johdattaa sisäisen hiljaisuuden äärelle.

• Turvallisen ja tarkoituksenmukaisen linjauksen mahdollistaminen

Opettajan tärkein tehtävä on ensin varmistaa, että kaikki ovat turvallisissa ja tarkoituksenmukaisissa asennoissa ja että muutenkin oppilailla on kaikki hyvin. Joskus tämä tarkoittaa asanan hienosäätöä tai vaihtoehtoisen asanan tarjoamista, ja niitä on hyvä aina olla takataskussa.

• Sanallinen ohjaaminen

Sanallinen ohjaaminen on liki välttämätöntä kun asetutaan asanoihin ja useimmiten myös kun niistä tullaan pois. Sanallista ohjaamista voi myös käyttää asanoiden aikana oman asanan hienosäätämiseksi ja rentoutumisen syventämiseksi.

• Avustaminen

Joskus opettaja voi kierrellä tekemässä hemmottelevia ja asanan parhaita piirteitä korostavia avustuksia. Hyvä avustus on tarkoituksenmukainen, tervetullut ja sellainen, ettei oppilaalle tule tarvetta vastustaa sitä.

Avustuksen tarkoituksena ei ole väkisin viedä asanaan syvemmälle kuin mikä on oppilaan keholle hyväksi. On myös hyvä pitää mielessä, että vaikka useimmat rakastavat kosketusta, jollekin se voi olla kauhistus, tai joskus on hetkiä jolloin kosketus rikkoo keskittyneen tilan.

• Joogatietouden syventäminen

Harjoituksen aikana on hyvää aikaa kertoa rauhassa esimerkiksi yinjoogasta yleisesti, sen taustalla olevasta kiinalaisesta lääketieteestä, anatomiasta tai jostakin tuntiin sopivasta joogafilosofian teemasta.

Puhe on yleensä viisasta ajoittaa tunnin alkuun. Äänen on hyvä olla rauhallinen mutta kuuluva, niin ettei oppilaiden tarvitse pinnistellä kuullakseen. Voi olla myös hyvä antaa oppilaille lupa korvien sulkemiseen jos ei sillä kertaa jaksa kuunnella.

• Pienet ekstrajutut

  

  Äänimaljat ja yinjooga ovat monen mielestä toimiva yhdistelmä!

Joskus tunneilla voi olla jotain pientä ekstraa asanoiden aikana. Esimerkiksi runot taiaforismit voivat toimia, tai vaikkapa eteeriset öljyt, mantrat tai äänimaljojen soitto asanoiden aikana. Jos taitaa shiatsun tai jonkin muun hoitomuodon, sitä voi yhdistää mukaan harjoitukseen. On kuitenkin hyvä pitää asanat keskiössä ja muistaa, että myös ihan perustunti ilman mitään sen kummempaa rekvisiittaa on aina toimiva.

• Hiljaa paikallaan läsnä oleminen

Tämä on yinjoogan opettajan tärkein taito. Kaikkea tilaa ei tarvitse täyttää ohjeilla ja informaatiolla. Aina ei tarvitse avustaa. Oppilaille on hyvä antaa omaa, rauhallista, pyhää tilaa oman kokemuksen syventämiseksi. Tämä voi samalla olla opettajalle vaikeinta.

Tärkeää on kuitenkin muistaa pysytellä joka hetki läsnä tilannetta seuraten ja olla tarvittaessa oppilaiden saatavilla eikä unohtua omiin ajatuksiinsa – ainakaan pitkäksi aikaa. Vaikka aika kulkisi omasta näkökulmasta hitaasti, tämä ei välttämättä ole oppilaan kokemus.

Siinä missä useiden minuuttien hiljaisuus on yhdelle tervetullut hengähdyshetki aistien ylikuormituksesta, se voi toiselle olla ahdistavaa. Tilannetaju on opettajan tärkein taito: milloin antaa tilaa, milloin ohjailla tunnelmaa sanoin, milloin taas muilla keinoilla.

Anneli Rautiainen – suomalaisen iyengarjoogan pioneeri

Anneli Rautiainen on rautainen iyengarjoogan ammattilainen. Hän on käynyt ammentamassa oppia itsensä B.K.S. Iyengarilta Punessa. Mikä hänen mielestään on iyengarjoogan ydin tai jooganopettajan tärkein taito?

Anneli on Studio Yaman omistaja ja pääopettaja. Hän kuuluu myös helmikuussa 2018 alkavan Slow Yoga -opettajakoulutuksen kouluttajatiimiin. Hän tutustui joogaan 70-luvulla silloisen miehensä kanssa, mutta sitten tanssi vei mukanaan. Tanssista tulleet vammat kuljettivat kuitenkin takaisin joogan pariin.

Anneli löysi iyengarjoogan asuessaan New Yorkissa taiteilija-apurahan turvin 90-luvun alussa. Healing-tekniikoita etsiessään hän kuuli, että iyengarjooga voisi olla avain kaikkeen. Kymmenen vuoden Anneli kävi ulkomailla monissa iyengarjoogastudioissa, ja vuonna 2002 hän toi lajin Suomeen.

Anneli on opiskellut iyengarjoogaa sen alkulähteillä Intian Punessa itse tyylisuuntauksen isän, B.K.S. Iyengarin kanssa ja lisäksi hänen lastensa Geetan, Prashantin ja Sunitan ja lapsenlapsensa Abhijatan kanssa. ”Intialainen opetustapa on hyvin vauhdikas ja fyysinen”, Anneli kertoo.

Anneli Punessa, Intiassa polvijoogatunnilla

Iyengarjooga

Luonnehtisitko lyhyesti iyengarjoogan ydintä – miten se eroaa muista joogasuuntauksista?

Iyengarjooga painottuu harjoituksessa hyvin tarkkaan kineettiseen aistiin, joka avaa myös pikku hiljaa tietoisuuden joka tasolle. Mieli ja keho tulevat toistensa kanssa läheisempään kosketukseen, ja kaikki aistit tarkentuvat.

Olet tuonut iyengarjoogan Suomeen. Miten se on otettu täällä vastaan?

Tämä on ollut pitkä prosessi. Suomalaiset eivät ole valmiita heti työskentelemään niin tarkasti itsensä kanssa. Onhan se toki myös ahdistavaa. Kehotietoisuus nostaa pintaan asioita, joita ei välttämättä haluaisi käsitellä.

Iyengarjooga rantautui Isoon-Britanniaan jo yli 50 vuotta sitten, ja siellä se on erittäin suosittu joogamuoto, kuten monessa muussakin maassa, jossa sillä on pidemmät juuret. Suomessa valmistuneita iyengarjoogan opettajia on tällä hetkellä noin 30. Toivon, että se saisi pikku hiljaa lisää jalansijaa.

Iyengarjooga ja Slow Yoga

Mutta miten Anneli on mukana Slow Yoga -koulutustiimissä? Tarkastellaanpa ensin, miten Slow Yoga ja iyengarjooga liittyvät toisiinsa.

”Slow Yogan hidastavia ja meditatiivisiä asanoita ja niiden suoritustapaa korostava lähestymistapa on osa vanhaa hathajoogaperinnettä. Slow Yoga ei tässä mielessä ole mikään uusi keksintö, uutta on vain laittaa harjoitukselle nimi joka kuvaa hidasta
ja hidastavaa harjoitusta”, kertoo Janne Kontala, Slow Yogan pääopettaja. ”Tämä lähestymistapa on joogalle keskeinen, ja sen takia se löytyy hieman eri tavoin paketoituna monista erinimisistä suuntauksista.”

”Iyengarjooga perustuu B.K.S. Iyengarin merkittävään, koko elämän kestäneeseen työhön tuoda jooga mahdollisimman monien ulottuville. Tässä työssään hän teki innovaatioita, kuten apuvälineiden käyttö ja tarkat kehon linjaukset, joita voidaan käyttää tehostamaan harjoittelua, tekemään se turvalliseksi, ja tuomaan harjoitus monenlaisten harjoittajien ulottuville.”

Mikä sitten on Slow yogan suhde iyengarjoogaan? ”Slow yogassa sovelletaan tarpeen mukaan joitan Iyengar-joogan keskeisiä välineitä. Lisäksi Slow yogassa pyritään seuraamaan Iyengarin esimerkkiä ja henkeä etsiä jatkuvasti uusia ja toimivia keinoja tehdä harjoituksesta tehokasta ja turvallista.”

Joogan opettaminen

Anneli opettaa Slow Yoga -opettajakoulutuksessa asanoita, pranayamaa ja ohjaamisen pedagogiikkaa. ”Janne kutsui, ja otin haasteen vastaan”, Anneli kertoo. ”Mielestäni Slow Yoga -opettajakoulutus on hyvä tie tutustua iyengarjoogaan, syventää omaa harjoitusta ja päästä lähemmäksi joogan salaisuutta!”

Opettamisen pedagogiikalle on Annelin mukaan suuri tarve: ”Monet opettajat länsimaissa ovat alkaneet opettaa joogaa niin kuin opettajakoulutuksissa opetetaan: tarjoten liikaa informaatiota. Tämä voi viedä tilaa oppilaan omalta kokemukselta ja oivallukselta. Se on hyvin sääli ja voi viedä joitakin oppilaita pois kentältä.”

Entäs mikä on Annelin mielestä jooganopettajan tärkein taito? ”Oppilaiden kuuntelu monella tasolla. Sen sijaan, että mentäisiin kasetti päässä pitämään tuntia, pidetään tunti juuri niille oppilaille, jotka tänään ovat sinne tulleet.” Tässä riittääkin haastetta: vaatii aivan erilaista valppautta nähdä, mitkä ovat oppilaiden tarpeet ja ohjata sen mukaan kuin suunnitella tunti ennakkoon valmiiksi ja pitäytyä omassa suunnitelmassaan riippumatta siitä, ketkä tunnille osallistuvat.

Anneliin saa yhteyden Studio Yaman kautta.

200 tunnissa joogaopettajaksi?

Yoga Alliancen alaisia 200-tuntisia joogaopettajakoulutuksia on arvosteltu pinnallisuudesta ja kaupallisuudesta. Ovatko ne tie joogan tason auttamattomaan laskuun, vai voiko niistä kummuta jotain hyvääkin?

Nykyään suuri osa joogaopettajakoulutuksista länsimaissa tapahtuu kansainvälisen Yoga Alliancen alaisuudessa 200 tunnin koulutuksissa. Koulutuksesta valmistuttua voi hakea itselleen RYT-lisenssiä (registered yoga teacher).

Joogaopettajakoulutukset ovat arvokkaita ja tarjontaa on runsaasti. Usein koulutuksiin pääsemisen ainakin kerrotaan edellyttävän jonkinlaista joogataustaa, mutta on mahdollista saada itsensä argumentoitua mukaan koulutuksiin myös ilman joogataustaa.

Tämän ajatellaan usein tarkoittavan sitä, että raha ratkaisee myös joogan kentällä. Studiot tahkovat rahaa järjestämällä opettajakoulutuksia, joista valmistuu heppoisin tiedoin ja taidoin varustettuja ohjaajia. Onko tämä ongelma? Pitäisikö asialle tehdä jotain?

Motivaatio hakeutua koulutukseen

Joogakoulutukset ovat usein hyvin arvokkaita. Harva hakeutuu koulutukseen euronkuvat silmissä odottaen uuden ammatin myötä koittavaa äkkirikastumista. Itse en ole tavannut ainuttakaan joogaopettajaa, joka olisi hakeutunut alalle rahan takia, ja olen tavannut aika monta opettajaa.

Joogaopettaja on ammattina hyvin trendikäs. Voi olla, että joku kouluttautuu opettajaksi koska ajattelee, että sitten on hienoa kun on joogaopettaja. Tunnustan, että itsekin olen ylpeä siitä että saan kuulua joogaopettajien joukkoon. En kuitenkaan usko, että pelkkä trendikkyys on juuri kenellekään syynä kouluttautua alalle.

Sen sijaan suuri osa opettajakoulutuksissa mukana olevista on löytänyt joogasta jotain syvää ja puhuttelevaa, mistä on ollut konkreettista apua oman elämän vaikeuksissa. Tällaiset kokemukset vahvistavat uskoa siihen, että joogan avulla voi saavuttaa paljon. Tämä taas synnyttää halun syventää omaa tietämystä, jotta siitä voisi ammentaa myös muille.

Jokaisessa koulutuksessa, missä itse olen ollut mukana, on ollut myös osallistujia, joilla ei ole pienintäkään aikomusta opettaa koskaan itse. Heille ainut motivaatio on oman harjoituksen syventäminen.

Koulutusten sisältö ja tarkoitus

RYT-lisenssiin oikeuttavan 200 tunnin koulutuksen tulee sisältää vähintään seuraavat määrät opetusta eri osa-alueilta:

• 100 tuntia omaa harjoitusta ohjatusti ja itsenäisesti
• 25 tuntia opetusmenetelmiä
• 20 tuntia anatomiaa ja fysiologiaa
• 30 tuntia joogafilosofiaa, joogan opettamisen etiikkaa ja joogista elämäntapaa
• 10 tuntia ohjausharjoittelua

Tapa jolla tämä toteutuu on melko vapaa. Siksi on tärkeää tutustua tarkoin koulutuksen sisältöön ja kuulostella, tuntuuko se omalta. Järjestelmän tarkoituksena on asettaa edes jonkinlaiset standardit opettajakoulutuksille.

Tuskin kukaan kuvittelee, että tämä tekee kenestäkään täysinoppinutta joogaopettajaa. Esimerkiksi syvän ymmärryksen saavuttaminen joogafilosofiasta vaatii vuosien perehtymisen ja lisäksi paljon harjoitusta.

Opettajakoulutusten ei ole tarkoituskaan tehdä kenestäkään täysin valmista. Sen sijaan koulutukset ovat syventäviä. Ne näyttävät, minkälaisia osa-alueita joogaan ja sen opettamiseen kuuluu ja miten lähteä syventämään niitä.

On hyvin tyypillistä, että joogaopettajat käyvät useita koulutuksia. Jotkut käyvät myös saman koulutuksen useampaan kertaan. Aina on jotain uutta opittavaa. Joogan  opiskelu on loppumaton prosessi. On mahtavaa, että tilaisuuksia uuden oppimiseen on nykyään niin paljon tarjolla. Se on merkki siitä, että joogan vatavirtaistumisen myötä yhä useampi kokee tarvetta syventää omaa harjoitustaan ja tietouttaan.

Kuitenkin on hyvä pitää mielessä, että joogan syvin olemus on jotain muuta kuin pelkkä RYT-krediittien metsästäminen. Oma harjoitus ja joogatekstien itsenäinen opiskelu mahdollisuuksien mukaan osaavassa ohjauksessa on keskeisin osa joogassa edistymistä, eikä siitä jaella krediittejä. Näin ollen sitä on myös vaikea mitata.

Voiko joogaa opettaa 200-tuntisen koulutuksen pohjalta?

Hyvä 200-tuntinen koulutus antaa valmiudet turvalliseen joogatuntien rakentamiseen ja ohjaamiseen. Selvää toki on, että joogan opettaminen on taito jota täytyy harjoitella. Vie aikansa, että löytää osuvimmat sanat kuvaamaan tavoiteltavaa tuntemusta tai linjausta, ja asiakkaiden erilaisten tarpeiden ja tunnin yleisenergian näkeminen ja huomioon ottaminen vaatii kokemusta.

Palo päästä opettamaan voi alkaa roihuta jo koulutuksen alkumetreillä. Toisaalta opettamisen aloittaminen voi jännittää, ja voi olla, että 200-tuntisen koulutuksen jälkeen on olo, ettei ole vielä ollenkaan valmis opettamaan. Opettamaan ei ole kiire eikä se ole pakollista. Jos kuitenkin aikoo opettaa, ensimmäinen askel on joskus otettava, Kaikkien täytyy aloittaa jostain ja kaikki tekevät matkan varrella myös virheitä.

Olen ollut niin aloittelevien ohjaajien kuin nimekkäiden ja kokeneiden opettajien tunneilla. Olen ollut tunneilla, joissa kaikki on vain loksahtanut paikalleen. Olen myös ollut tunneilla, jotka olisin itse ohjannut eri tavalla.

Sen sijaan en ole ollut yhdelläkään tunnilla, jolla en olisi oppinut yhtään mitään. Kaikilla on jotain annettavaa, jotain sellaista missä minä en ole yhtä syvällä. Tämän tavoittaminen kuitenkin edellyttää, että opettaja ammentaa siitä minkä hallitsee, on oma itsensä eikä yritä olla jotain mitä ei ole tai tarjota jotain mihin itsellä ei ole valmiuksia.

Keskimmäinen kuva: Kia Herold