”Kaikki luulevat että olen parempi kuin oikeasti olen. En saa missään nimessä paljastua, etten menettäisi kasvojani!” Näin ajatukset kulkevat huijarisyndrooman piinaamalla. Joogamattoajatelmia keskusteli psykologi Marke Koskelinin kanssa huijarisyndroomasta joogan kontekstissa.
Huijarisyndroomaan liittyy ajatus siitä, että on saavuttanut asemansa jotenkin vahingossa eivätkä omat ansiot riittäisi siihen lainkaan. ”Huijarisyndrooma voi häiritä esimerkiksi opiskelua tai työelämää, mutta monilla se vaikuttaa myös vapaa-aikaan, ihmissuhteisiin ja perhe-elämään”, kertoo Psykologipalvelu Poijun palvelujohtaja, psykologi Marke Koskelin. ”Pahimmillaan koko elämä on suorittamista sen pelon vallassa, ettei oikeasti ole mitään tai osaa mitään. Kokemus voi olla vaikkapa, ettei ole riittävän hyvä vanhempi, kumppani, ystävä tai harrastusryhmänsä jäsen.”
Huijarisyndroomaan liittyy siis vaativuus ja armottomuus. Tämä voi heijastua myös muihin. ”Osa kompensoi omaa riittämättömyyttään arvostelemalla muita ja vaatimalla muilta kohtuuttomia suorituksia. Tällöin tavoitteena on, ettei oma ”kelvottomuus” tulisi näkyväksi, koska huomio on muissa. Tämä tietysti vaikuttaa ihmissuhteisiin niin työssä kuin vapaallakin. Vaativa vanhempi, työkaveri tai esimies saattaa siis olla paitsi ylivaativa, myös epävarma itsestään”, Koskelin kertoo.
Itse kirjoitin koko väitöskirjani huijarisyndrooman vallassa. Vaikka nautin syvästä, filosofisesta pohdinnasta, käsiteanalyysistä ja loogisten suhteiden tarkastelemisesta, ajatus siitä etten ole oikeasti tarpeeksi hyvä tehdäkseni väitöskirjaa vei projektista kaiken ilon pois. Kirjojen lukeminenkin – asia josta tavallisesti nautin – muuttui asevarusteluksi: Jospa tämä tiedonhippunen estäisi minua paljastumasta!
Joogan parissa sain hengähtää. Ihan vain olla itseni kanssa tarvitsematta olla yhtään mitään muuta, ilman tarvetta turvata selustaani. Huijarisyndrooma voi kuitenkin ujuttautua myös joogan pariin.
Joogan harrastaja huijarina
Somen joogakuvasto voi houkuttaa ajattelemaan, että ollakseen riittävän hyvä joogi tulee pystyä näyttäviin asanoihin ja mielellään olla rakenteeltaankin siro. Ja jos nämä kaksi tulevat luonnostaan, voi taustalla vaania pelko niiden menettämisestä.
”Joogan parissa voi alkaa vaatia ja suorittaa kuten missä tahansa toiminnassa, vaikka joogan filosofiaan nähden se onkin ristiriitaista,” pohtii Koskelin. ”Harrastajalla voi olla paineita vaikkapa asanoista tai edistymisestä.”
Itsekin olen joogataipaleeni alkuvaiheessa ajatellut, että tärkeintä asanoissa on syvyys, tekniikasta viis. Niinpä fuskasin systemaattisesti jokaisen chaturanga dandasanan. Sittemmin olen joutunut opettelemaan sen alkeista lähtien uudestaan. Tekniikka ei tullut itsestään.
Kaikille joogaoppilaille tunti ei aina ole auvoisa rentoutumisen keidas. Koskelinin mukaan ryhmässä joogaaminen saattaa pahimmillaan olla myös jatkuvaa vertailua muiden tekemisiin. Juuri joogan aloittanut voi kokea olevansa huono ja kelvoton verratessaan itseään ryhmäläiseen, joka on joogannut kymmenen vuotta. Tavoitteet ja oman suorituksen arviointi ovat tällöin huijarisyndroomalle tyypillisesti aivan epärealistiset.
Joogan opettaja huijarina
Monen joogaopettajan kauhuskenaariona on, että hänen tunneillaan lakataan käymästä. Koskelin kertoo, että huijarisyndroomasta kärsivä joogaopettaja voi tulkita tämän merkiksi siitä, etteivät ihmiset halua tulla tunnille, koska opettaja on huono, vaikka oikea syy on todennäköisesti opettajasta riippumaton, esimerkiksi flunssa-aalto.
Myös kollegat saatetaan nähdä uhkana, mikä voi heijastua jopa oppilaisiin saakka armottomuutena ja vaativuutena. Kun pintaa alkaa kuoria, sisältä paljastuukin vain tarve varjella omaa asemaansa.
Tie kohti yhä autenttisempaa ja luottavaisempaa opettajuutta – tai mitä tahansa roolia – lähtee rehellisyydestä ja oman äänen löytämisestä. Se ei löydy kirjoista vaan omasta itsestä, tekemällä rehellisesti omaa harjoitusta ja ammentamalla siitä minkä hallitsee.
Jos oma harjoitus ei ole voimakasta vinyasaa, ei ole järkeä pyrkiä ammatillisesti pro-luokan vinyasaopettajaksi. Toki opettajan asiantuntemukseen kuuluu pystyä tarvittaessa pitämään myös tunteja oman mukavuusalueen ulkopuolella, mutta nekin toimivat vain omalla äänellä pidettyinä.
Miten minun kävi?
Oma huijarisyndroomani karisi pois hieman ennen väitöstilaisuuttani. Sitä edeltävät kuukaudet olivat ahdistava. Valvoin yöllä murehtimaan sitä, miten väitöstilaisuudessa viimeistään paljastuu, että olen huijannut tieni tohtoriksi. Pahimmassa tapauksessa koko väitöskirjani hylättäisiin ja päätyisin valtakunnan uutisiin epäonnistuneena väittelijänä.
Eräänä yönä ahdistuksen kourissa koin kuitenkin suunnattoman helpotuksen. Oivalsin, että se että tiedostan osaamiseni rajallisuuden ei tarkoita, että osaan liian vähän. Sen sijaan se tarkoittaa, että olen tutkimusalallani niin syvällä, että näen koko alueen laajuuden sekä sen, että oma väitöskirjani on vain pieni osa koko kokonaisuutta. Vain hyvin harva muista ihmisistä näkee tämän kentän samalla tavoin.
Tällöin ymmärsin, ettei tietojeni rajallisuus ole nolo, omasta kelvottomuudestani johtuva ongelma joka pitää siivota piiloon, vaan että sen tiedostaminen on ennemminkin vahvuus. Täydellisyys on ideaali, jota kohti voi kulkea mutta joka on ihan jokaisen ulottumattomissa. Lähestymme sitä vain eri kulmista, omassa tahdissa.
Tie kohti rehellistä ja lempeää läsnäoloa
Vanhat toimintamallit ovat syvään juurtuneita. Edelleen välillä huomaan kiirehtiväni, mitä motivoi toive olla edistyneempi kuin olen. Joogan polulla lapseni pitävät minut tietoisena siitä, missä kohtaa todellisuudessa olen. He ovat mestareita löytämään joogisen mielenhallintani heikot kohdat.
Asanaharjoituksessa edistymisen ei aina tarvitse tarkoittaa näyttävämpiä asanoita. Parhaassa tapauksessa se auttaa näkemään omia toimintatapoja. Mattoharjoitus ei ole muusta elämästä erillinen saareke. Vinyasa Slow -harjoitus osoitti minulle mullistavalla tavalla, miten taipumukseni suorittaa ja todistaa muille osaavani sai minut voimaan huonosti.
Rehellinen ja kiireetön svadhyaya, joogatekstien tutkiminen peilaten niitä omaanelämään, auttaa pysymään kartalla omasta tilasta. Pohjimmiltaan huijarisyndrooma perustuu harhaan, kyvyttömyyteen nähdä ja ennen kaikkea hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat. Tällaisia haitallisia taipumuksia joogan polulla lähdetään hiljalleen kitkemään. Tiedostaminen on iso askel niiden purkamisessa: Kaikki käsitykseni eivät välttämättä ole tosia eivätkä hyödyllisiä.
Mikä on psykologin paras neuvo huijarisyndrooman kanssa elämiseen? ”Huijarisyndroomasta kärsivä liittää yleensä suorituksiinsa koko ihmisarvonsa. Tälllöin pienikin epäonnistuminen saattaa kokemuksellisesti olla hyvin raskas. Tämän tunnistaessaan voi yrittää itsensä kritisoinnin sijaan lempeästi ja myötätuntoisesti ymmärtää tilannettaan ja tarjota itselleen kepin sijaan porkkanaa. Helppoa se ei ole, mutta mahdollista!”
Terapeuttisen joogan ideana on mukauttaa harjoitus yksilöllisiin tarpeisiin sopivaksi. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa koko harjoituksen suunnittelemista vastaamaan yksilön sen hetkistä tilaa ja tarpeita.
Juuri tällä tunnilla, jossa ei ollut tietoakaan vakavamielisestä keskittyneisyydestä, tapahtui ihmeitä. Olen kuullut lonkkamöykyistä, jotka joogaharjoituksessa voivat joskus sulaa ja valua kyyneleinä ulos. Minulla toinen lonkka on ollut hankala. Olen ajatellut, että siinä missä muilla on niitä mielenkiintoisia joogamöykkyjä, minulla on vähintäänkin alkava nivelrikko, jolle ei voi tehdä mitään.
Olen jo pitkään tehnyt omaa joogaharjoitusta kotona. Teen omaa harjoitusta pitkälti aikataulullisista syistä: koska ohjaan tunteja itse, minun on vaikea saada ohjattuja tunteja mahtumaan aikatauluuni, etenkin kun haluan viettää aikaa myös lasteni kanssa
Tunteiden taso
joogamattoajatelmia 