KEHON JA MIELEN VUOROVAIKUTUS

LOVIT on muistisääntö vuorovaikutustilanteisiin silloin, kun vuorovaikutus haastaa ja tarkoituksena on saada aikaan aitoja kohtaamisia. LOVIT on sovellettavissa myös kehon viestien havainnointiin.

Läsnäolo, kärsivällisyys ja toisen viesteille herkistyminen ovat tärkeä osa vuorovaikutustilanteita. Ajattele esimerkiksi tilannetta, jossa keskustelukumppanisi huomio on ihan muissa asioissa kuin sinussa ja siinä mitä sinulla on sanottavana. Siinä ei juurikaan tapahdu aitoa kohtaamista.

Kaikilla varmasti on myös kokemuksia sellaisista hetkistä, jolloin on saanut olla toisen täyden huomion kohteena, tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. Sellaiset hetket ovat mieleenjääviä kohtaamisia, jotka jäävät mieleen ja joiden vaikutus voi olla hoitava tai jopa hyvällä tavalla mullistava.

LOVIT vuorovaikutuksen tukena

Aina vuorovaikutustilanteet eivät suju halutulla tavalla, vaikka itse olisikin niihin valmis satsaamaan. Toisella saattaa olla syystä tai toisesta vaikeuksia ilmaista itseään tai osallistua vuorovaikutukseen. Tällaisia vuorovaikutustilanteita varten on kehitetty LOVIT-muistisääntö, jota käyttäen vuorovaikutustaidoissa vahvempi osapuoli voi tukea heikomman osapuolen kommunikaatiota

Kirjainyhdistelmä tulee sanoista läsnäolo, odottaminen, vastaaminen, ilmaisun mukauttaminen ja tarkistaminen.

Aito läsnäolo luo perustan toimivalle vuorovaikutukselle. Vuorovaikutus edellyttää taitoa odottaa toisen reaktiota tai vastausta. Hätäilemällä tulee herkästi dominoineeksi tilannetta. Kun toinen viestii jotakin, vastaa viestiin. Silloin toinen tietää tulleensa kuulluksi.

Ilmaisu on hyvä mukauttaa sellaiseksi, että vastapuoli kykenee ottamaan viestisi vastaan. Se voi tarkoittaa huomion kiinnittämistä sanavalintoihin tai joskus puhetta tukevien menetelmien käyttöä. Jotta toinen tulisi todella kohdatuksi, tarkista että ymmärsit viestin oikein.

LOVIT kehon ja mielen vuorovaikutuksessa

Jooga on hyvin henkilökohtainen harjoitus. Perinteisesti jooga on ollut harjoitus, jota tehdään itsekseen. Ryhmätunnit ovat melko tuore ilmiö. Mutta vaikka joogaisi ryhmätunneilla, vuorovaikutus on usein hyvin vähäistä, ellei kyse ole esimerkiksi parijoogasta. Joogatunnilla saa keskittyä itseensä.

Joogaharjoitusta voi silti ajatella kehon ja mielen välisenä vuorovaikutustilanteena. LOVIT-menetelmä on tähän mitä oivallisin. Viestintä ja sisällöntuottaminen ovat mielen vahvuuksia. Mieli rakastaa pitkien monologien pitämistä riippumatta siitä, minkälainen vaikutus sillä on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin

Keho on vuorovaikutuksessa mieltä heikompi osapuoli. Se on hiljaisempi ja sen viestit ovat hienovaraisempia. Ne on helppo jyrätä voimakkaan mielen esityksillä: vaikka polveen sattuu, mieli voi päättää että mennään vieläkin syvemmälle tähän asentoon!

LOVIT-menetelmää noudattaen pääsee paremmin keskusteluyhteyteen kehon kanssa:

• Ole läsnä aistimuksille ja hengitykselle. Muut ajatukset voivat hetkeksi jäädä sivummalle.
• Odota. Mieli on kehoa nopeampi. Anna keholle aikaa viestiä. Ole kärsivällinen.
• Vastaa huomaamaasi kehon viestiin. Jos keho viestii, että nyt on tukala olla, muuta asentoa maltillisemmaksi tai tule siitä pois.
• Mukauta ilmaisu sellaiseksi että keho ymmärtää sen. Jos tarkoitus on esimerkiksi rauhoittua, älä pakota kehoa siihen. Silloin se tuskin toteutuu, koska keho ei ymmärrä tällaista ylhäältä annettua vaatimusta. Sen sijaan keho ymmärtää helppoa, rauhallista hengitystä, lupaa liikkua omissa rajoissa ja omilla ehdoilla, lupaa toimia rajoissa, jotka tuntuvat turvallisilta.
• Tarkista, ymmärsitkö kehon viestin. Tämä tapahtuu seurailemalla omaa oloa pidemmällä tähtäimellä. Jos olo muuttuu parempaan suuntaan, olet todenäköisesti tulkinnut kehon viestejä oikein.

Täältä löydät lisätietoa LOVITista.

Tasapaino, symmetria, kommunikaatio, asenne

Tasapainoasanat muodostavat yhden tärkeän asanaryhmän joogassa. Tasapainoilla voi vaikkapa yhden jalan varassa tai käsien varassa. Mutta mitä hyötyä tasapainoasanoista on?

Tasapainoinen keho ei tarkoita täydellisen symmetristä kehoa. Emme käytä kehon oikeaa ja vasenta puolta samalla lailla, joten ei ole tarkoituksenmukaista, että niitä harjoituksen avulla pyrittäisiin saamaan samanlaisiksi.

Oikeakätisen ei ole järkevää pyrkiä käyttämään vasenta kättään samalla lailla kuin oikeaa. Samanlaisia puolieroja on myös jaloissa. Käytämme toista jalkaa enemmän ponnistamiseen, ja tasapainokin yleensä löytyy paremmin toisella puolella.

Sen sijaan tasapainoinen keho tarkoittaa sitä, että keho toimii tasapainoisesti. Se tarkoittaa sitä, että oikeakätinen käyttää oikeaa kättään sen verran että se ei rasitu liikaa, ja jos se joskus ylirasittuu esimerkiksi liiallisesta hiirenkäytöstä tai käsin kirjoittamisesta, asialle tehdään jotain etteivät vaivat kroonistu: ettei keho ala oireilla epätasapainotilaa.

Joskus tasapainottava harjoitus voi olla kätisyyden kääntäminen päälaelleen: oikeakätinen voi opetella käyttämään hiirtä vasemmalla kädellä. Entä miltä tuntuisi harjata hampaat eri kädellä kuin yleensä? Tällaiset pienet muutokset ovat myös hyvää aivojumppaa.

Asanat ja tasapaino

Tästä pääsemme tasapainoasanoihin. Seisten tehtävissä tasapainoasanoissa kehon painoa kannatellaan kahden jalan sijaan yhdellä jalalla. Sinällään yhdellä jalalla seisomisen taito on kohtalaisen hyödytön. Sille on vaikea löytää suoria arjen sovelluksia, ellei tee työkseen tasapainoakrobatiaa.

Puuasento voi näyttää esimerkiksi tältä.

Tasapainoasanoissa ei ole juurikaan merkitystä sillä, miten korkealle saa nostettua toisen jalan – riippuu toki siitä, mitä asanalla hakee. Tärkein tasapainoasanoiden vaikutus on tukijalan vahvistaminen. Kun toisen jalan nostaa ylös – mihin asentoon tahansa – tukijalan pienet asentoa kannattelevat lihakset joutuvat työskentelemään ja näin ne vähitellen vahvistuvat.

Omilla tunneillani tehdään melkein aina vriksasana, puuasento. Kun joogan aloittaa, kokemukseni mukaan vriskasana on hyvä mittapuu harjoituksessa edistymiselle. Alkuun siinä on vaikea pysyä, mutta tasapaino alkaa löytyä yllättävän pian sinnikkäällä harjoittelulla.

Ja sitten kehitys tyssää. Ehkä ottaa myös takapakkia. Tasapainoon vaikuttaa moni asia kuten vireystila ja keskittyneisyys.

Jos harjoituksesi sisältää aina saman tasapainoasanan, sen avulla voi seurata oman harjoituksen kulkua ja voi olla mielenkiintoista havainnoida, miten eri asiat vaikuttavat tasapainon ylläpitämiseen.

Tasapaino horjumaan 

Jos asanan tekee aina samalla tavalla, pidemmän päälle asana vain ylläpitää saavutettua lihasvoimaa. Toki haastetta voi lisätä pidentämällä siinä vietettävää aikaa, mutta mitään kovin uutta asana ei tarjoa. Ja kuten sanottu, vriksasanan hallitseminen ei sinällään ole kovin tarpeellinen taito.

Jotta kehitystä pääsisi tapahtumaan edelleen, välillä on hyvä hakea uutta näkökulmaa tasapainoasentoihin. Mitä jos antaisikin alustasta nostetun jalan liikkua vapaasti, keksiä erilaisia tapoja kiertää tukijalka, antaa keskivartalon ja käsivarsien elää mukana?

Kun tällaista harjoitusta tekee hetken aikaa, voi huomata löytäneensä jaloistaan taas uudenlaisia lihaksia. Lisäksi liikkuvissa tasapainoharjoitteissa voi tarkkailla, miten tasapaino ei ole ainoastaan sitä, miten tukevasti tukijalka pysyy alustassa. Tasapaino on koko kehon yhteistyötä. Miten löydän tasapainon uudestaan kun muutan käden asentoa? Millä tavalla keskivartalon työskentely heijastuu muualle kehoon?

Tasapainoasanoiden hyöty

Kuten sanottu, elämässä pärjää vallan mainiosti ilman taitoa seistä pitkiä aikoja yhden jalan varassa. Tasapaino ja kyky hahmottaa kehoa ja saada kehon osat kommunikoimaan keskenään ovat kuitenkin tärkeitä taitoja pitää yllä.

Vanhemmiten tasapaino ei ole itsestään selvää.

Niitä tarvitaan muun muassa kun kävelemme. Kuulin kiehtovan määritelmän kävelystä: kävely on hallittua kaatumista. Jokaisella askeleella horjutamme tasapainoa ja haemme sen uudelleen. Yleensä tämä tapahtuu automaattisesti ilman että sitä tarvitsee juurikaan ajatella.

Kun ikää alkaa tulla lisää tai kun tuki- ja liikuntaelimistö ei enää toimi syystä tai toisesta totutulla tavalla, käveleminen muuttuu epävakaammaksi. Jokainen askel on kuin hyppy tuntemattomaan. Se vaikuttaa myös mieleen: olo on kävellessä epävarma, jolloin tulee käveltyä yhä lyhyempiä matkoja. Se vuorostaan alkaa jossain vaiheessa rajoittaa elämää.

Tasapainoasanat henkisenä harjoituksena

Tämän lisäksi tasapainoasanoista voi tehdä henkisen harjoituksen, joiden avulla tarkastellaan omaa tapaa suhtautua itseen kohdistuviin vaatimuksiin. Jos tasapainoasanoita suorittaa ajatuksella enemmän, voimakkaammin, näyttävämmin ja kauemmin, se on palkisevaa hyvinä päivinä mutta lannistavaa huonoina.

Kun tasapainoasanan muuttaa henkiseksi harjoitukseksi, varsinaisena harjoituksena ei enää ole yhden jalan varassa pysyminen, vaan asenne jolla sen tekee. Tällöin tärkein sääntö on hymyillä kun horjuu riippumatta siitä hymyilyttääkö silloin vai ei.

Hymyile kun horjut!

Tämä J. Brownilta opittu harjoitus on voimallinen. Siinä mennään suoraan joogafilosofian ytimeen: puretaan haitallisia ehdollistumia (”kun horjun, soimaan itseäni ja ehkä jopa kiroan”) ja korvataan ne hyödyllisemmillä (”kun horjun, voin hymyillä”).

Tällöin en olekaan enää automaattisten reaktioiden heiteltävissä vaan pystyn itse hallitsemaan sitä miten suhtaudun väistämättä elämän varrella kohtaamiini vastoinkäymisiin. Otan hyväksyen vastaan sen mitä tulee ajattelematta että siinä olisi kyse minun ominaisuuksistani (”horjun koska olen huono,” ”pysyn asanassa koska olen hyvä”). Näin saan hiljalleen otettua etäisyyttä egoon ja edettyä kohti vapaata, tasapainoista elämää.

Puolikuuasanassa ei jää tilaa liialliselle mielen harhailulle. Voi olla toimiva idea tehdä puolikuuasanaa tilanteessa, jossa haluaa pysäyttää samaa kehää kiertävät synkät ajatukset!

Aiheesta muualla: Asanoita-blogi: Tasapainoa ja eudaimoniaa

Jooga on helppoa!

Moni ajattelee joogan olevan vaikeita asentoja. Jooga-asanat eivät kuitenkaan koskaan ole vaikeita. Kerron tässä, miksi.

Skorpioni

”Minä en sitten koskaan ole joogannut enkä taivu mihinkään ja kaikenlaista vaivaakin on, mutta jätän sitten vaan tekemättä osan.” Tämän kommentin olen kuullut monta kertaa, kun joku on ensimmäistä kertaa joogatunnilla.

Sen taustalla on toisaalta toivo siitä, että jooga voisi tehdä itselle jotakin hyvää, ja toisaalta pelko siitä, että se on ehkä saavuttamattomissa.

Joogan ei kuitenkaan ole tarkoitus olla vaikeaa. Ei ole kovinkaan hyödyllistä vääntää itseään asentoihin, joihin oma keho ei sovellu. Sen sijaan on hyödyllistä löytää sellainen tapa liikkua, joka tekee oman olon tasapainoisemmaksi, tyynemmäksi ja miellyttävämmäksi. Tähän ei ole koskaan pitkä matka, mutta vaatii hieman herkkyyttä löytää tapa, jolla siihen pääsee.

Tietoisuuden herättäminen

Nykyjoogasta tulee usein sellainen vaikutelma, että se soveltuu vain nuorille, hyväkuntoisille ja notkeille. Sosiaalisen median tarjoama joogakuvasto tukee tätä. On näyttävämpää poseerata kyynärvarsien varassa skorpioniasennossa kuin vaikkapa selinmakuulla hartiasillassa.

Hartiasilta

Näyttävyys ei kuitenkaan ole suoraan verrannollinen asanan tehokkuuteen hoitavassa mielessä saati sitten omiin joogataitoihin. Ketteryyttä ja kehonhallintaa ne kyllä edellyttävät.

Yksi joogan tarkoituksista on tulla tietoisemmaksi. Suurimmaksi osaksi toimimme automaattiohjauksella. Aikaisemmat kokemukset määrittävät suureksi osaksi, miten reagoimme ympäristöömme.

Myös se miten käytämme kehoa, on pitkälti automaattista. Olitko hetki sitten tietoinen niskasi asennosta? Entäs siitä miten nilkkasi olivat? Tunnetko niitä oikeastaan edes nyt kun tietoisesti tuot niihin huomiotasi? Ensimmäinen askel joogassa on tiedostaa, missä on juuri nyt.

Automaattiohjauksesta kohti tietoisuutta

Jotkut toistuvat tavat olla ja liikkua tuovat kehoon ylimääräistä rasitusta. Siihen voi hakea helpotusta esimerkiksi hieronnasta tai satunnaisista joogatunneista, mutta jos tavassa käyttää omaa kehoa arjen keskellä ei tapahdu muutosta, kolotukset palaavat ennen pitkää.

Pitkittyneet kolotukset tekevät olon turhautuneeksi: ”Ärsyttävää kun hartiat ovat aina jumissa ja muutenkin hirveä stressi koko ajan päällä!” Tämä vahvistaa huonon voinnin kierrettä entisestään.

Voimakas jooga voi joskus toimia. Joskus se taas voi rasittaa kehoa entisestään. Joogassa tapahtuneet loukkaantumiset eivät ole epätavallisia. Niiden perimmäisenä syynä on puutteellinen tietoisuus siitä, mikä on omalle keholle hoitavaa.

Kierre alkaa purkautua siinä kohtaa, kun alkaa tiedostaa, miten voi ja miltä eri asiat tuntuvat. Se voi alkaa purkautua myös siinä kohtaa kun oivaltaa, ettei oikeasti hahmota vaikkapa yläselkäänsä. Siinä kohtaa alkaa päästä jyvälle siitä, mitä oma keho kaipaa. Tietoisuus on ensimmäinen askel, ei isot liikkeet.

Pienin askelin! 

Kun löytää asentoja ja liikkeitä, jotka tuntuvat hyviltä ja joiden jälkeen olo tuntuu miellyttävän virtaavalta, koko olemisen tapa muuttuu. On parempi olla.

Millainen harjoitus sitten tukee tällaisen yhteyden löytämistä? Vaikeat asennot harvoin opettavat mitään hyödyllistä. Vaikeat asennot opettavat, että minusta ei ole tähän. Sellaisella kokemuksella ei tee mitään.

Helpot liikkeet ja asennot, joissa on hyvä olla ja hengittää, ovat sen sijaan hyvinkin hyödyllisiä. Niissä oppii, että minunkin on mahdollista tuntea oloni tyyneksi ja miellyttäväksi, tai ainakin vähemmän kivuliaaksi. Alati kipuilevien hartioiden on myös mahdollista tuntua rennoilta ja vapailta!

Kun saa kokea tämän olevan mahdollista, oppii vähitellen myös tiedostamaan, milloin olo muuttuu kireämpään suuntaan ja mitkä asiat ja asennot taas ylläpitävät virtaavaa oloa. Myös sisäinen puhe voi alkaa muuttua. Jos hartioita kiristää, sen voikin nähdä viisaan kehon antamana merkkinä siitä että on ehkä syytä vähän hellittää.

Tämä ei tarkoita että esimerkiksi usein haastaviksi koetut käsitasapainot pitäisi siivota pois omasta harjoitusohjelmasta jos ne siellä jo ovat. Kun kehonhallinta paranee, jossain vaiheessa käsien varassa tasapainoilu voi olla seuraava mielekäs askel omalla joogapolulla. Jos kyseessä on pieni askel, se ei silloin ole vaikea. Silloin asanan hallitessaan kokeekin osaavansa kannatella kehoaan uudella tavalla. Sellainen kokemus on avartava.

Hallitusti ja turvallisesti

Helppo ei kuitenkaan tarkoita löysää ja laiskaa. On olemassa joitain ohjenuoria siihen, millaiset helpoilta tuntuvat asennot ovat hyödyllisiä ja mitkä eivät. Alussa opettajan tarkka silmä ja asiantunteva ohjaus on avainasemassa harjoituksen pitämisessä turvallisissa rajoissa. Vähitellen oppilaan oma kehotietoisuuskin kehittyy.

Parhaimmassa tapauksessa jo ensimmäinen joogatunti on auttanut näkemään, että minunkin on mahdollista liikkua hoitavalla tavalla ilman kipua, ja se riittää. Rajoittavan pelon tilalle astuu luottamus, jolla voi olla mullistava vaikutus omassa elämässä.

Krishnamacharyan, jolta monet modernin joogan opit ovat peräisin, kerrotaan sanoneen, että joogaan riittää että pystyy hengittämään. Kaikki muu on ekstraa.

Kun asanassa pystyy hymyilemään aidosti, harjoitus on todennäköisesti hoitavaa!

Aiheesta muualla: J Brown: Yoga is not Hard

Jo perillä vai vasta matkalla sinne?

Se filosofis-maailmankatsomuksellinen viitekehys, jonka pohjalta joogaharjoitusta tehdään, heijastuu monin tavoin niin harjoitukseen kuin sen ulkopuolellekin, olipa tämä viitekehys selkeästi tiedostettu tai ei. Harjoitus voidaan nähdä välineenä johonkin tavoitteeseen tai se voi olla itseisarvo.

Tässä tarkastelen kahta yleistä lähestymistapaa harjoitukseen, dualistista ja ei-dualistista (tai monistista). Tässä yhteydessä käytän näitä termejä hieman eri tavoin kuin klassisessa joogafilosofiassa.

Klassisessa joogafilosofiassa dualismilla viitataan siihen, että purushat ovat erillisiä niin prakritista kuin toisistaankin. Ei-dualistinen vastine tälle on ajatus, että purushoiden yksilöllisyys ja erillisyys on harhaa, ja ne ovat todellisuudessa osa jonkinlaista universaalia tietoisuutta.

Tapa, jolla tässä yhteydessä käytän näitä termejä, ei niinkään viittaa purushan metafyysisiin ominaisuuksiin kuin tietoisuuden ja ympäröivän maailman väliseen suhteeseen. Tätä lähestymistapaa korostetaan erityisesti buddhalaisuuteen perustuvissa meditaatiotekniikoissa.

Dualismi

Dualistisen eli kahtiajakavan lähestymistavan mukaan olen ympäristöstäni radikaalisti erillinen. Tämä tarkoittaa, että on olemassa objektiivinen ulkomaailma, objektiivsia tosiasioita ja objektiivisia ideaaleja, joita voin parhaani mukaan havainnoida tai tavoitella.

Dualismiin liittyy myös ajatus siitä, että olen hyvin perustavanlaatuisessa mielessä epätäydellinen. Minulta siis puuttuu jotakin hyvin olennaista, ja oikeanlaisen harjoituksen avulla voin saavuttaa sen.

Ajatus purushan vapauttamisesta ylhäältä annettuja ohjeita noudattamalla on dualistinen, samoin ajatus siitä, että joogaharjoituksen avulla realisoidaan oma potentiaali, päivitetään itseämme yhä paremmiksi versioiksi itsestämme lähestyen kaukaisuudessa häämöttävää täydellisyyden ideaalia. Tämä tietysti pitää sisällään ennakko-oletuksen, etten riitä sellaisena kuin olen nyt.

Dualistisessa ajattelutavassa harjoitus nähdään keinona päämäärään. Tämä tekee mahdolliseksi myös harjoituksen arvottamisen onnistuneeksi tai epäonnistuneeksi sen mukaan, missä määrin harjoitus on vienyt lähemmäs päämäärää, joka voi konkreettisimmillaan olla vaikkapa tietynlainen asana tai jokin mielentila. Tällöin harjoituksesta voi tulla fyysistä tai henkistä suorittamista.

Dualismi mahdollistaa autoritatiiviset opettaja-oppilas -suhteet, joka voi kärjistyä ajatukseen, että joogassa pitkälle edenneellä on jonkinlaista salattua tietoa kehon ja mielen toiminnasta, siitä, miten juuri minusta saisi rakennettua kokonaisen.

Ei-dualismi

Harjoituksen avulla voidaan vaikuttaa siihen, millaisten lasien läpi maailma nähdään.

Ei-dualistisen, kaksinaisuuksista luopuvan lähestymistavan mukaan olen radikaalisti osa ympäristöäni. Mieleni ja oma mentaalinen toimintakenttäni ei ole rajattu pääni sisään, vaan kaikki mitä havaitsen on olennainen osa mieltäni. Tavallaan ei ole olemassa maailmaa mieleni ulkopuolella: kun suljen silmäni, maailmakin muuttuu hyvin erilaiseksi, pimeämmäksi.

Harjoituksen kannalta tämä tarkoittaa, että olen jo perillä, vaikken olisikaan jatkuvassa sateenkaarientäyteisessä yogabliss-tilassa. Pystyn juuri tässä tilassa tekemään aina täydellisen harjoituksen, kun teen sen omien rajojeni sisällä. Ei ole olemassa mitään ulkopuolellani olevaa harjoituksen ideaalia, jota kohti pyrkiä.

Voidaan jopa sanoa niinkin, että harjoitus, joka dualistisesta näkökulmasta katsottuna voitaisiin arvioida epäonnistuneeksi – sellainen jossa ei ole keskittymisestä tietoakaan ja joka ei johda oikein mihinkään – onkin ei-dualistisesta näkökulmasta opettavaisempi ja todellisempi, enemmän elämän näköinen harjoitus kuin suurta mielenrauhaa hohkaava harjoitus.

Motivaatio harjoitukseen tulee siitä, että oma fysiologinen ja henkinen tilani vaikuttaa radikaalisti siihen, miten koen maailman ja miten toimin siinä. Sama arkinen asia tuntuu hyvin erilaiselta hyvinvoivana ja energisenä, huonovointisena ja uupuneena tai vaikkapa kiukkuisena. Harjoituksen avulla tasapainotetaan kehon ja mielen toimintaa, jolloin olo on parempi, mikä osaltaan heijastuu aivan kaikkeen – siihen miten koen asiat ja miten niihin reagoin.

Ei-dualistinen näkökulma terapeuttiseen joogaan

Oikeastaan mikä tahansa joogaharjoitus voidaan tehdä sekä dualistisella tai ei-dualistisella mentaliteetilla. Osassa harjoituksia tai suuntauksia taas metafyysisellä viitekehyksellä on tärkeä rooli. Esimerkiksi vinyasa slow nojaa radikaalisti ei-dualistiseen metafysiikkaan. Näkisin myös, että usein, muttei välttämättä aina, näin on myös yinjoogan kohdalla.

Tarkoituksenani ei ole tyrmätä dualistista lähestymistapaa, vaikka olen itse saanut kokea voimakkaasti ei-dualistisen lähestymistavan hoitavuuden. Silti koen usein vaikeaksi todella uskoa ja kokea, että harjoitukseni on riittävää. Erityisesti meditaatioharjoitusta minun on todella vaikea olla arvottamatta onnistuneeksi tai epäonnistuneeksi suhteessa siihen, millaiseen tilaan olen onnistunut siinä sillä kertaa pääsemään.

Ei-dualistinen näkökulma tuo erityisesti terapeuttiseen joogaan uudenlaista voimaa. Kun painopiste on dualistisessa ajatuksessa, että minussa on jotakin vikaa, joka pitäisi korjata ulkoa annettuja ohjeita noudattamalla, oma asenne harjoitukseen ja ylipäätään omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen on jossain määrin passiivista, ulkoisista seikoista riippuvaista.

Kun taas harjoitusta lähestytään ei-dualistisesti ajatellen, ettei minussa ole mitään perustavanlaatuista vikaa vaan olen jo perillä ja pystyn aina tekemään täydellisen harjoituksen, kokemus omista mahdollisuuksista vaikuttaa omaan hyvinvointiin vahvistuu. Kukaan ei lopulta ole yhtä kiinnostunut juuri minun hyvinvoinnistani kuin minä itse.

J. Brownin sanoin jo se että pystyy kävelemään kertoo, että kehossa on enemmän asioita jotka ovat kunnossa ja oikein kuin niitä, jotka eivät toimi ja vaativat korjaamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita löperöä suhtautumista esimerkiksi sairauksien hoitoon ja oman terveyden ylläpitämiseen. Kyse on siitä, millaisena näkee itsensä. Terapeuttinen jooga auttaa hyväksymään ne asiat, joita ei voi muuttaa, antaa voimaa muuttaa niitä asioita, joita voi muuttaa ja jotka kaipaavat muutosta ja viisautta erottaa nämä toisistaan!

Epilogi: Pitääkö näistä sitten valita?

Pitääkö minun nyt sitten päättää, näenkö maailman dualistisesti vai ei-dualistisesti? Näin mustavalkoista se ei ole.

Väitän, että dualistinen ja ei-dualistinen näkökulma voivat vaihdella jopa yhden päivän sisällä. Joskus koen olevani hyvinkin erillinen muista, jolloin ehkä ajattelen, ettei sillä miten voin tai miten toimin ole suuremmassa mittakaavassa juurikaan merkitystä.

Toisinaan taas tunnen suurta yhteenkuuluvuutta jos ei ihan koko universumin niin ainakin lähipiirini kanssa. Silloin ehkä huomaan, miten tärkeä oma panokseni omasta hyvinvoinnistani huolehtimiseen on, miten sillä on merkitystä, miten kohtelen muita ja itseäni.

Ajatusta voidaan viedä eteenpäin ja saavuttaa yhteensopivuus klassisen dualistisen joogafilosofian kanssa. Askeleet, jotka vievät kohti laajempaa näkökulmaa, laajempaa tietoisuutta ja sen myötä vastuun ottamista oman elämän suunnasta, vievät samalla lähemmäs kaivalyaa, radikaalia kokemusta hengen ja luonnon erillisyydestä. Ja se on asia, jota on hyvin tekopyhää teeskennellä niin kauan kuin olemme sidoksissa aineelliseen maailmaan.

Aiheesta muualla:

• J. Brown: When Yoga Empowers

Terapeuttisen joogan ydin

Joogaharjoitusta pidetään yleensä niin kehoa kuin mieltäkin hoitavana. Erityistä huomiota harjoituksen hoitavuuteen kiinnitetään terapeuttisessa joogassa. Oikeanlaisella harjoituksella pääsee pitkälle, mutta se ei ole kaikki kaikessa. Oman harjoitukseni ajauduttua umpikujaan löysin avun yllättävältä suunnalta.

Terapeuttisen joogan ideana on mukauttaa harjoitus yksilöllisiin tarpeisiin sopivaksi. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa koko harjoituksen suunnittelemista vastaamaan yksilön sen hetkistä tilaa ja tarpeita.

Harjoitus voidaan esimerkiksi suunnitella niin, että siitä voi olla apua johonkin tiettyyn krooniseen vaivaan, kuten vaikkapa migreeniin. Se voidaan myös suunnitella tasapainottamaan ayurvedistä doshaa eli keho-mielityyppiä, tai siitä voidaan hakea tasapainoa stressin keskellä.

Terapeuttisessa joogassa asanoiden linjauksessa kiinnitetään erityistä huomiota yksilöllisiin tarpeisiin. Usein tämä tarkoittaa lempeitä asanoita, mutta tämä ei missään nimessä sulje pois voimakkaampia asanoita. Painopiste on kuitenkin asanan funktiossa ulkoisen muodon sijaan.

Itseäni kiehtoo joogassa erityisesti hoitava aspekti, ja siksi käyn parhaillaan jo toista terapeuttisen joogan koulutusta. Tässäkin lähestymistavassa on kuitenkin omat sudenkuoppansa, varsinkin kun sitä soveltaa itseensä.

Kun harjoitukselta haetaan jotakin tiettyä asiaa, vaikkapa mielenrauhaa, uutta puhtia tai sattvista tilaa puhumattakaan tietyn näköisistä asanoista, tulee mahdolliseksi myös harjoituksen arvottaminen onnistuneeksi ja epäonnistuneeksi. Kun epäonnistuneiksi koettuja harjoituksia on riittävän monta peräkkäin, mieli kiristyy.

Harjoituskriisi ja miten pääsin eteenpäin

Kenties väitösuupumuksesta johtuen harjoitukseni ajautui pienimuotoiseen kriisiin. Kaikesta teoreettisesta ja käytännönkin osaamisestani huolimatta harjoitukseni alkoi maistua puulta eikä siinä tuntunut tapahtuvan mitään, vaikka tein sen hyvinkin oikeaoppisesti.

Muutoksen tähän toi terapeuttisen joogan nelipäiväinen koulutusmoduuli, jossa kaikki osallistujat ohjasivat toisilleen omannäköisensä tunnin. Kun tulin ajetuksi pois omalta mukavuusalueeltani, aloin nähdä miten oma harjoitukseni oli muuttunut vaivihkaa hyvin vakavamieliseksi: Ei saa olla musiikkia koska se estää pratyaharan, ja muutenkin harjoitus pitää tehdä asiaan kuuluvalla ryppyotsaisella hartaudella.
Erityisen avartava kokemus oli likipitäen hysteerisen railakkaissa tunnelmissa tehty parijoogaharjoitus. Asanoiden linjaukset eivät olleet keskiössä, eikä myöskään vakava keskittyneisyys. Vähän väliä kaikki räjähtivät nauramaan, ohjaaja mukaan lukien. Ja kun hetkeksi maltoimme pysähtyä, nauruun alkoi sekoittua kyyneleitä.

 

Juuri tällä tunnilla, jossa ei ollut tietoakaan vakavamielisestä keskittyneisyydestä, tapahtui ihmeitä. Olen kuullut lonkkamöykyistä, jotka joogaharjoituksessa voivat joskus sulaa ja valua kyyneleinä ulos. Minulla toinen lonkka on ollut hankala. Olen ajatellut, että siinä missä muilla on niitä mielenkiintoisia joogamöykkyjä, minulla on vähintäänkin alkava nivelrikko, jolle ei voi tehdä mitään.

Risti-istunnassa tehtävässä eteentaivutuksessa parin nojatessa selkääni vasten tunsin taas möykyn. Vastustin. Kunnes tuntui turvalliselta luopua vastustamisesta. Möykky alkoi sulaa pois, ja asana syveni kymmeniä senttejä. Sen jälkeen olo on ollut vetreä ja on ollut helppo hymyillä.

Mikä joogassa hoitaa?

Joogaharjoituksen hoitavuus ei tule oikeanlaisista asanoista eikä millintarkoista linjauksista. Oikeanlaiset asanat toki ovat tarpeen, jotta harjoitus olisi mielekäs ja tarkoituksenmukainen, ja oikeanlaiset linjaukset pitävät huolen siitä, ettei harjoitus ole hajottava. Joskus ylhäältä annetut ohjeet ovat tässä kohden tarpeen, mutta niitä tärkeämpää on vastavuoroisuus.

Vastavuoroisuus taas edellyttää, että antaa itsensä tulla nähdyksi. Tämä ei tarkoita fyysisen ulkokuoren näkemistä vaan syvälle sieluun näkemistä, aitoa ja hyväksyvää kohtaamista. Tämän rinnalla harjoituksen oikeaoppinen tekeminen on toissijaista, etenkin jos oikeaoppisuudesta tulee itsessään päämäärä.

Asanoita tärkeämpää on yhteys omaan itseen ja sen ohella yhteys muihin. Joskus se, että pääsee kosketuksiin itsensä kanssa, vaatii harjoitusta omassa rauhassa. Silloinkin harjoituksen hoitavuus edellyttää, että antaa itse nähdä itsensä juuri sellaisena kuin on. Hoitavuus on kaukana jos näkee itsensä vain suhteessa siihen, minkälainen toivoisi olevansa.

Yksi sanan jooga merkityksistä on ’yhdistäminen.’  Vaikka klassisen joogan lopullinen päämäärä on kaivalya, erillisyys, eristäytyminen ei palvele sitä niin kauan kuin yhteys aineelliseen maailmaan ja ennen kaikkea muihin ihmisiin on erottamaton osa omaa elämänpolkua.

Kukaan ei voi tietää, mistä lonkkamöykkyni sulaminen viime kädessä johtui. Uskon kuitenkin, että syvän yhteyden kokeminen ja sen mahdollistama sanaton jakaminen sekä kokemus siitä, että kaikki on hyvin vaikkeivät monet asiat ole lähelläkään täydellistä, loivat oivalliset olosuhteet tiedostamattomasta vastustuksesta irtipäästämiselle.

Oikeanlaisen asanaharjoituksen terapeuttisena tehtävänä on tarjota mahdollisuuksia juurikin vastustamisesta ja muusta pingottamisesta luopumiselle, jolloin olo on vapaa ja hyvä. Tästä tilasta käsin on hyvä kohdata arkensa riemulliset haasteet, ja ehkä hetken muistaa olla ottamatta kaikkea kohtaamaansa negatiivista itseensä.