Joogaharjoitus ei aina suju niin kuin haluaisi sen sujuvan. Tässä juttusarjassa tarkastelen erilaisia tapoja, joilla harjoitus voi jättää tyytymättömän olon, ja ehdotan tapoja, miten niistä voi päästä yli. Tällä kertaa pohdin, miten suhtautua siihen, kun harjoitusrauhaa rikotaan tai harjoitus syystä tai toisesta keskeytyy.
Kun tekee omaa harjoitusta kotona, harjoitusrauha ei ole yhtä taattu kuin joogastudiolla. Vaikka muistaisikin laittaa puhelimen äänettömälle, ovikello voi soida kesken kaiken. Perheellinen joogaharrastaja, joka tekee harjoituksensa lasten nukkuessa, ei voi täydellisesti luottaa lasten unenlahjoihin.
Harjoituksen keskeytyminen voi nostaa pintaan epätoivottavia tunteita: ärtymystä, kiukkua tai jopa silmitöntä suuttumusta. Reaktio keskeytykseen voi olla hyvinkin epäjooginen. Tällaisen reaktion jälkeen olo on entistäkin kurjempi, ja harjoitusta voi olla vaikeaa saada enää sujumaan.
Näin se voi mennä
Olen saanut lapset nukkumaan ja päässyt tekemään omaa harjoitusta. Päästyäni syventymään harjoitukseeni kuuluu lastenhuoneesta kirkas ääni: ”Äitiii!!” Huokaisen ja menen katsomaan, mikä on hätänä.
Jatkan taas harjoitusta. Eipä aikaakaan kun minua kaivataan jälleen lastenhuoneessa. Alan ärtyä, mutta jaksan kuitenkin hoitaa asian joten kuten mallikkaasti.
Asetun taas joogamatolle. Keskittyminen tuottaa vaikeuksia. Kuulostelen valppaana lastenhuoneesta kuuluvia ääniä samalla kuin yritän keskittyä harjoitukseeni. Ja taas: ”Äitiiiii!!!” Ärjäisen kiukkuisena: ”NYT HILJAA SIELLÄ, ÄITI JOOGAA!!!” Tämän jälkeen harjoituksesta ei tahdo tulla enää mitään, koska olo epäasiallisen reaktion jälkeen on surkea.

Häiriöistä ei tarvitse pitää
Häiriön ärsyttävyys on suoraan verrannollinen harjoituksen meditatiivisuuteen. Myös omat odotukset harjoitusrauhan suhteen vaikuttavat siihen, miten keskeytyksiin reagoi.
Edellisessä tapauksessa ärtymistäni edisti oma odotukseni harjoitusrauhasta. Kenties päivä oli ollut hektinen, ja olin odottanut omaa joogahetkeäni, jolloin saisin vihdoin hengähtää.
Ärtymys on luonnollinen reaktio silloin, kun joutuu keskeyttämään jotakin, mistä nauttii ja mitä pitää tärkeänä. Ärtymys ja suuttumus ovat sallittuja tunteita: et tee mitään väärin jos sinua ottaa suunnattomasti päähän, jos joku rikkoo harjoitusrauhasi.
Sen sijaan olet vastuussa siitä, miten reagoit keskeytyksiin. Yhtenä joogan päämääränä on oppia toimimaan niin, ettei omia tekojaan tarvitse harmitella jälkikäteen. Suuttumuksen aikaansaamat spontaanit reaktiot ovat juuri niitä, jotka alkavat kaduttaa miltei saman tien.
Olisi hyvä malttaa pysähtyä hetkeksi, ennen kuin toimii tunnekuohun vallassa. Jos kuitenkin tulee sanottua liian kärkkäästi, täytyy aina muistaa pyytää anteeksi.

Vaihtoehtoinen lähestymistapa?
Joskus on hyvä idea tehdä harjoitus arkisen tohinan keskellä. Kun tekee harjoituksen olosuhteissa, jossa harjoitusrauhaa ei edes voi olettaa, voi yllättyä siitä, miten paljon hiljaisia ja rauhallisia hetkiä arjen keskeltä löytyy.
Kaikenlaiset häiriöt ja keskeytykset lakkaavat olemasta ongelmia, kun ne hyväksytään osaksi harjoitusta. Harjoituksestasi tulee helpommin lähestyttävä myös muille läsnäoleville ihmisille. He näkevät mitä harjoituksesi on, ja saavat kokea sen aikaansaaman myönteisen muutoksen sinussa.
Toki aikaa on hyvä varata aika ajoin myös siihen ihan kokonaan omaan, kaikessa rauhassa tehtävään harjoitukseen. Etenkin ruuhkavuosien keskellä on hyvä varata ainakin silloin tällöin aikaa siihen, että saa tehdä oman harjoituksen ilman häiriöitä, olipa se sitten kotona tai joogasalilla.
Tärkeää on pitää mielessä, että vaikka oma elämä ei yrityksistä huolimatta mukautuisi omaan harjoitukseen, voi oman harjoituksensa mukauttaa omaan elämäänsä sopivaksi.
Muita vinkkejä häiriöihin suhtautumiseen
- Tämä lienee itsestään selvää, mutta tästäkin on hyvä muistuttaa itseään aina välillä: Ehkäise keskeytykset ennalta niin hyvin kuin mahdollista. Laita puhelin äänettömälle, tarvittaessa kerro muille perheenjäsenille että teet nyt harjoitusta eikä sinua saa häiritä.
- Hengitä muutaman kerran syvään ennen kuin reagoit.
- Anna keskeytysten haastaa sinut: onnistutko säilyttämään malttisi vaikkei harjoitus kuljekaan niin kuin haluaisit?
- Harjoituksen on tarkoitus auttaa toimimaan joustavammin ja viisaammin. Jos harjoitus tekee meistä entistäkin kärsimättömämpiä ja kiukkuisempia, kannattaa harjoituksen lähtökohdat punnita uudelleen ja tehdä tarvittavia muutoksia joko harjoitukseen tai olosuhteisiin.
Ylin kuva: stockimages, freedigitalphotos.net
Yksi kommentti artikkeliin ”Kun harjoitus ei suju. Osa 2: Häiriöt ja keskeytykset.”